keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Aineisto #19

Hiski Haapoja raportoi järkyttävästä kokemuksesta:
Nettiurani pahimman järkytyksen koin lauantaina pohjoisamerikkaseminaarin jälkeen, kun y-lipaston päärakennuksen vierailijakoneella totesin, että vieressäni haiseva ryssänvastaisia viestejä Yahoo Maililla kirjoitteleva hyypiö oli itse Seppo Lehto, Mr. uta.huuhaa -kestokandidaatti. Kuka halvattu sen on opettanut käyttämään tietokonetta? Kiusallani avasin peräkkäin Setan, Venäjä-linkit ja rasisminvastaisia www-sivuja.
Sitten se vielä puhutteli minua ja ihmetteli miksi tämä on näin hidasta. Ihmettelin takaisin miksi kukaan käyttää moisia pellesysteemejä. Neuvo parempi, se sanoi. Sydän kylmänä ehdotin jotain unix-palvelinta kuten Saunalahtea. Eivät onneksi kelvanneet kun ovat maksullisia. Suomen vapauttaja taitaa olla rahavaikeuksissa.

Presidentinkanslian tiedotusosasto vastaa:
Hiski Haapoja vastustaa vapaata tiedonvälitystä leniniläisessä hengessä.
Yliopiston koneet lienevät yhteiskunnan omaisuutta ja siten kakkien kansalaisten vapaasti käytettävissä
Toivomme teiltä uusia ehdotuksia Ryssän-saatanan ulostamiseksi alueiltamme

Lehto jatkaa:
We would like to get rid of baboondog Putin - inhuman stealer and murderer of Tsetsenian nation
So, why don`t you do anything to get rid of our nation`s shame = Our territories Petsamo, Salla-Kuusamo, Karjala ja Suomenlahden saaret are still occupied russian warcriminal state.
Death to Russian bastard and subhuman State
Seppo Lehto
PS:) Hiski teki syksyllä 2000 Seppo Lehdosta rikosilmoituksen - Huomio perättömäksi osoittautuneen. Seppo Lehto ei jalona miehenä viitsinyt köyhää ja reppanaa kurkuttaa rikosilmoituksella "Perätön ilmianto".
Joten kuten huomaatte, niin Seppo Lehto on jalo mies, toisin kuin Hiski
PS2: Tunsin muuten kauan sitten koiran nimeltä Hiski, vaan sehän oli piski.

Presidentinkanslian tiedotusosasto kommentoi:
Pillua koskaan saamaton Jutkusika Klaus Juutilainen Tesomalata ja maksutonta pillua koskaan saamaton ryssänhuorien kanta-asiakas Hiski Haapoja viettänevät lähiaikoina häitään Tehtaankadun edustajien läsnäollessa.
Koska hääkellot soi?

Presidentinkanslian tiedotusosasto jatkaa:
Ihmiskunnan musta vihollinen paviaanikoira-Putin palvoo saatanaa Moskovan oblastin inhassa ja saastaisessa sydämessä Kremlissä.
Uskovaisuutensa ja kirkossa käyntinsä ristinmerkkeineen ovat pelkkää kusetusta. Tosiasiassa kyseisellä Tstsenian viattomien lasten teurastajalla ei ole muuta jumalaa kuin saatana.
Ihmiskunnan olisi yhdistyttävä ja poistettava paha maailmasta!

Satu R kommentoi:
Kunnianarvoisalle Herra (?) Paviaanikoira Putinin tappajalle
Vai niin... Ajatus on sinänsä ihan mielenkiintoinen, mutta kerrohan mulle, että miten te/sä tämän jalon mission sitten tarkalleen ottaen toteutatte? Ja sitä en vieläkään saanut selville, että miten mun sähköpostiosoite tuohon listaan päätyi? Odottelen vastauksia mielenkiinnolla...

Lehto vastaa:
Kiitoksia arvostettavasta suhtautumisestanne jaloon miehittäjä-Ryssänliiskaamiskampanjaamme; )
"Konstit ovat monet sano kissa kun emännällä pöytää siivosi", samoin on miehittäjä-Ryssän ja sitä nuolevien tahojen liiskauksessa.
Mikäli kaiken julki kertoisimme, niin kävisi, niin ettemme mitään aikaansaisi, kun kaikkeen oltaisiin varauduttu. Mutta uusia ideoita ja toimintamalleja, sekä ilmottautumisia jopa itsemurhaiskuihin otamme vastaan.
Suomessa asuu paljon saastaisen paskarysän solumöykkyjä mm. Vihreässä Liitossa ja Vasemmistoliitossa, mutta erityisesti Kepussa. Tunnetuimpia ovat Matti Vuori, Sirpa Pietikainen, Jaakko Laakso, Mikko Kuoppa, Esko Aho, Seppo Kääriainen jne.
Eduksi kansakunnallemme olisi jos miehittäjämme Ryssäntappajilla olisi mahdollisuutta päästä tekemään murha-attentaatti / attentaatteja Pietariin ja Moskovaan ko. saastaisen ja iljettävän hallinnon hallintokeskuksiin ja sotilasteknisiin kohteisiin, kuten esim. miehitetyn Koiviston öljysatamalaitteisiin.
Te Satu R olette esimerkki tiedustelupalvelumme sinnikkyydestä hankkia uusia saastaisen paska-Ryssäntappajia myös naissukupuolen edustajista.
Toivomme, että värväätte mahdollisimman paljon tuttavapiiristänne uusia nuoria naisia miehittäjä-Ryssämme ja ryssäläistemme liiskaamiseen.
Toivottavasti yhteistyötarjouksemme ei tuota Teille arvoisa Satu R ylitsepääsemättömiä vaikeuksia?
Kunnioittaen ja arvostaen isänmaallisuuttanne kaikesta sydämestämme:)
Paviaanikoira Putinintappaja
AKS:n hengessä ja tapaamme Seppo Lehdon 10 vuotta sitten aloittaman henkisen palon innoittamana

Klasu kritisoi Kari Korpea:
Kari Korpi on tässä loukannut usean kerran naista, mitä pidän omanani. Näin ollen kenraalillakaan ei ole huomattamista perusteltua käytöstäni kohtaan. Tätä asiaa en voi katsoa läpi sormien.

Kari Korpi vastaa:
No johan pomppasi. Ylpeile "naisellasi" sen mitä kerkeät, sehän on juuri sinun asiasi. Minulla ei ole mitään syytä hänestä ylpeillä. Se että kaikilla muilla ei ole syytä moiseen "ylpeilyyn" ei loukkaa sinua millään tavoin sen enemää kuin kyseistä naistakaan, tai jos mielestäsi loukkaa niin vika on tasan sinussa.

Klasu vastaa:
Kari Korpi, jos vastaan joskus tullaan vedän turpaan välittömästi näistä tehdyistä loukkauksista; laitan tämän sen takia julkisuuteen, että sama kohtalo, oikeuskanne alioikeudessa ja menettely odottaa kaikkia samoja loukkaajia, nyyssikirjoittajia tai toimittajia, jotka puhuvat ja kirjoittavat edellä tavoin pahasti ja loukkaavasti tästä asiasta. Saati niitä tahoja, jotka harkitusti toimittavat väärää materiaalia harhauttaakseen minua / meitä. Teille olisi parempi, että keskittyisitte omien talouksienne hoitoon ja jättäisitte muiden henkilökohtaiset asiat, kun ette kestä kevyttä keskustelua ...
Kari Korpi vastaa:
[Eh? Kulkeeko tämä hemmo "Klaus von Grewendopr" ihan järkevien kirjoissa?]
Turpaan voit tempoa aina tavatessamme, tosin siinä jäät toiseksi.
Oikeuteen voit haastaa minut ihan tarpeen mukaan.
"Väärää materiaalia" saat puolestani lukea harhauttaaksesi itseäsi/teitä ihan tarpeesi mukaan.
Ainakaan sinun henkilökohtaisiin asioihin en ole sen kummemmin sekaantunut.
Omaa talouttani hoidan itse.
Kevyttä keskustelua kestän näköjään huomattavasti paremmin kuin vastapuoli.

Lehto kommentoi:
Kari Korvelle teidoksi: kyseinen "hemmo" ei kulje järkevien kirjoissa

Hiski Haapoja kirjoittaa jostakin aiheesta:
bi-nainen saattaisi heteron tavoin kinuta minulta penetraatiota, mikä tunnetusti on sama kuin vaatisi Ahtisaarta tanssimaan cancania. Ja potenssiini petyttyään vaimo joko ottaisi eron tai ryhtyisi pettämään minua kaikkien vastaantulevien neekereiden, mulattien, latinojen, arabien, romanien, japanilaisten, mongolien, mestitsien, kurdien, saamelaisten ja teekkarien kanssa. Minusta on parempi, että vaimo tekee syrjähyppynsä naisten kuin miesten kanssa - ei tule AIDSia eikä lehto- lapsia, joista Seppo Lehto on karmaisevin esimerkki. (Toivottavasti kukaan ei alita rimaa väittämällä, että kaikki naiset eivät tee syrjähyppyjä.)
Lesbovaimoa minun ei tarvitsisi panna, mutta koska olisimme naimisissa ja näyttäisimme onnellisilta, minun oletettaisiin olevan hetero ja kaluni seisovan. (Sitten tietysti alettaisiin kysellä lapsia, mutta sanoisin rehellisesti, että inhoan niitä.) Tärkeäähän ei ole, miten asiat ovat vaan miltä ne näyttävät. Tämän ikäinen mies, joka ei koskaan ole ollut naimisissa tai edes asunut naisen kanssa - epäilyttävää. Jokuhan voi luulla minua homoksi, hui kauheaa. Enää ei riitä, että näytän heterolta - konservatiivinen hiusmalli, ei korviksia, ei vaaleanpunaisia röyhelöitä tai nahkahousuja. Siksi en käytä alkoholiakaan, voisi tulla puhuttua sivu suun tai pussailtua poikia.
Sitä paitsi monilla lesboilla on kivan poikamaiset kasvot ja lyhyet hiukset, nam. Joskus vuosia sitten laitoin deitti.netiin ilmoituksen, jossa etsin lesboa kulissiavioliittoon, mutta poistin sen pian defaitismin pyörteessä.

Lehto kommentoi:
Miksi Hiski Haapoja sotkee SL:n omiin bi-fantasioihinsa.
SL ei olle bi eikä myöskään homo vaan terve suomalainen heterosonni, mitä samaa ei voi sanoa ryssäläisestä koiranpaska Piski Haapojasta
Mitä mies tekee lesbovaimolla jos ei pane tätä? Lesbot tiineeksi kansakuntamme parhaaksi!

Lehdon lehdistötiedote:
Lehdistötiedote 26.1.2002 Lapsiluvusta lisäääniä perhekunnalle;)
Lapsiluvun mukainen määrä lisäääniä perheellisille - ja - entisiltä skp-, sekä keputahoilta äänestysoikeus poistettava seuraaviin vaaleihin mennessä;)
Eli ne perheessä asuvat lapset, joiden ikäraja on alle 18 v. heiädän äänioikeutensa siirtyy automaattisesti arvalla jommalle kummalle vanhemmalleen.
Lisäksi vaadimme suuremmille lapsiperheille valtioneuvoston päätöksellä vähintään sadan hehtaarin kokoisia tiloja Laatokan rannoilta. ( Laki jälleenasutuksesta 2002 )
Tarvittavat kaivot ymv:t saadaan aikaan metsä-, elinkeino-, matkailu- ymv:lla kiinteistöveroilla, kuten nykyisessä silvotussa tynkä-Suomessa.
Vaadimme maanpuolustuksemme ulottamista myös Terijoelle, Salla-Kuusamoon ja Petsamoon, sekä Suomenlahden saarille.
( Laki maanpuolustuksen ulottamisesta palautettaville alueillemme 2002 )
Suur-Suomi r.y.
pj. Seppo Lehto

Hannu Vallin Helsingin yliopiston mikrotuesta kommentoi:
Eikös Seppo Lehto tuossakin syyllisty johonkin rikkomukseen, kun esittää olevansa Suur-Suomi r.y:n asilla, vaikka kyseistä yhdistystä ei olekaan rekisteröity?
Mitenkäs jos joku ilkeämielinen henkilö rekisteröisi tuon nimisen yhdistyksen (siis niin, että se menisi yhdistysrekisterissä läpi), ja sen jälkeen herra Lehto yhä ilmoittaisi olevansa yhdistyksen pj.?

Lehto vastaa:
Suur-Suomi perustettu v.1991 ja rekisteröity 23.3.1993 lue loput yhdistysrekisteristä kgb-harhauttaja Hannu Vallin; )
Perättömän tiedon levitys on rikosoikeudellisesti sanktioitu rakas vain mikrotuki Hannu Vallin.
V. 1993 Suur-Suomi r.y. ilmoitti silloiselle Ryssän suurlähettiläälle hoitaa palautusprosessi alusta loppuun, kun maassa on vain löysähousuja politiikan johdossa. ... eikä tee kipiää.
Ko. Juri "Komissarov" Derjabin teki asiasta nootin juuri presidentivaalien alla 15.1.1994, jonka perusteella Suur-Suomi r.y:n pj. Seppo Lehto pääsi esittelemään rajakarttoja aina maanosanlaajuisesti Euronwsin kautta.
Samalla Seppo Lehto pääsi pudottamaan MTV3:n uutisissa Paavo Väyrysen presidentivaalien ensimmäisellä kierroksella kerrottuaan pimeässä pidetylle kansalle Paavo Väyrysen todennäköisistä KGB-kytköksistä ja siitä että Paavo Väyrynen lienee ko. Suur-Suomi nootin takana. ( Taustallahan kummitteli v. 1962 Honkaliiton kepun Ryssäkortti vastaavaan tyyliin ).
Ko. nootti on sittemmin julistettu salaiseksi, kun Suur-Suomi r.y. halusi verrata sitä Derjabinin kirjassa julkaistuun materiaaliin.
Suursuomalainen sielu terveessä kehossa kansakuntamme onneksi:)
Hyvää päivänjatkoa ... myös Hannu Vallinin tapaisille skp-tyylisille provoille.
Seppo Lehto
Suomi Suureksi ja Itä-Karjala, Inkeri ja Kuola vapaaksi!

Mariankadun tiedotusosasto kritisoi Mauno Koivistoa:
Mauno Koivosto ei päästänyt paviaani-Putinia kotiinsa syyskuussa, vaikka Putin halusi vierailla "suuren Venäjän ystävän" kotona. Manu ei päästä Paviaani-Putin kaltaista varasta kotiinsa, mutta isänmaahansa kylläkin.
Presidentinlinnaan suostui kuitenkin tulemaan Paviaani-Putinin kunniaksi järjestetyille illalliselle yhdessä lipukieli Martti Ahtisaaren kanssa.
Manu on ollut kaikin puolin isänmaalle haitallinen henkilö, jonka ryssäntappomuistelot ja Suomi-konekiväärin innostuneet esittelyt Ruotsissa eivät muuta surkeaa kokonaiskuvaa

Hesiodos Shedd tiedustelee Pekka Siitoimesta:
Mitä kuuluu nykyään Valtakunnajohtajalle? On jo liian kauan siitä kun Valtakunnanjohtaja viimeksi ilmaisi arvovaltaansa televisiolähetyksessä, ja vakuutti meidät Suomen kansallissosialistit LOISTAVASTA TULEVAISUUDESTA kansallemme. Me Suomi-natsit tarvitsemme Valtakunnanjohtajan johdatusta, sillä kukaan muu ei ole hänen veroisensa. Pekka, komenna jälleen, me tottelemme. Fascismi ja natsismi nousee ympäri Eurooppaa. Johda jälleen meitä, niin me Suomi-natsit olemme uuden loistavan tulevaisuuden keihäänkärki. Vain Valtakunnanjohtajalla on ehdoton karisma, johtamistaito ja valta.
Me olemme uskollisia loppuun asti, vaikka oppipoikasi Lahdessa ja Turussa pettäisivätkin aatteemme julistamalla sosialismia ja vasemmistoaatetta. Mädät oksat karsitaan ja poltetaan aikanaan. Palaa kiistämättömään asemaasi Suomen ainoana natsijohtajana. Anna hakaristilippumme jälleen kerran liehua marsseillamme ympäri Valtakuntaa. Voittomme on varma, kunhan johtajamme on itse Valtakunnanjohtaja.
Ammennamme voimamme Kalevalasta ja kuolemattomasta aatteestamme. Kaun eläköön kansamme ja aatteemme! Aika on tullut. Anna meille merkki, niin me Suomen nuoret kansallissosialistit iskemme pysäyttämättömällä voimalla.
Johda meitä! Odotamme komentoasi! VOIMAA KALEVALASTA! 88!

Suomen Wannabe- ja TekoKermaanien Yhdistys vastaa:
Valtakunnanjohtaja Siitoin on keskittynyt viime aikoina lähinnä kiljun tekemiseen ja juomiseen. Toisaalta myös pienimuotoista kirjapainotoimintaa on ollut ainakin vielä viime vuonna. Eräiden huhujen mukaan Siitoin olisi myös tekemässä paluutta päivänpolitiikkaan kohteenaan seuraavat presidentinvaalit.
Suomen Wannabe- ja TekoKermaanien yhdistys suosittelee tutustumaan valtakunnajohtaja Pekka Siitoimen kotisivuihin seuraavassa osoitteessa: http://personal.inet.fi/private/siitoin/

Lehto kommentoi:
Ryssäläisiin juopposikoihin ei kannata tuhlata aikaa

Suomen Wannabe- ja TekoKermaanien yhdistys vastaa:
Jos spämmäri Seppo Lehdolla olisi hitunenkaan järkeä päässään, niin hän tajuaisi, että Valtakunnanjohtajaa ei kannata haukkua! Uuden järjestyksen ajan koittaessa Siitoimen vihamiehille saattavat koittaa tukalat ajat.
Ystävällisesti: SWTKY

Esa Taberman kommentoi:
Ehkä Lehto on tullut siihen tulokseen, että Valtakunnanjohtajan "uusi järjestys" toteutuu vasta samana vuonna kuin Fortum ryhtyy käyttämään Linnunratamme keskellä olevaa jättimäistä mustaa aukkoa energianlähteenä !

Lehto vahvistaa:
Totta virkat Esa Taberman:)
Pekka Siitoimen kaltaiset juoppolallit eivät ole edes käytetyn wc-paperin arvoisia, saati kykeneviä kansakunnalliseen ajatteluun.
Heitä käyttävät vain rukkasinaan kansakuntaamme jäytävät ryssäläiset luteet ja loiset
Suomen vapaussoturi
Seppo Lehto

Myös KM-tietotoimisto vahvistaa:
Edesmennyt Jorma Reini oli liki samanlainen juopposika sosialisti kuin Pekka "Shit"shiitoin; )
Km-tietotoimisto

Jari Maki raportoi Lehdolle:
Hei vapaussoturi!
Libertaristien "vapausfoorumi" -nimisellä keskustelupalstalla äänestettiin pari viikkoa sitten siitä, pitäisikö allekirjoittanut erottaa foorumilta epäasiallisen kirjoittelun vuoksi. Äänestyksen järjestäjä ja yksi Vapausfoorumin ylläpitäjistä MIKKO ELLLILÄ oli pannut yhdeksi äänestysvaihtoehdoksi:
"Heti pois, tyyppi on yhtä hullu kuin Seppo Lehto"
Enemmistö listan jäsenistä ei sentään ollut tuota mieltä, joten minua ei erotettu. Sen sijaan vedin asiasta omat johtopäätökseni ja vetäydyin tuosta keskusteluryhmästä vapaaehtoisesti.
Minun mielestäni anarkistiksi julistautuva Mikko Ellilä ansaitsisi pienen opetuksen siitä, että hän käyttää asiaan mitenkään liittymätöntä henkilöä jonkinlainsena yleisen hulluuden mittarina.
Eikö vain?
ihmettelee
Jari Mäki
p.s. Mikko Ellilän sähköpostiosoite on
mikko_ellila@financier.com

Lehto kiittää:
Kiitos Mikko Ellilän oikean kgb-karvan paljastamisesta ; )
Uskon että palaan asiaan:)
Seppo Lehto miehitettyjen alueidemme palauttaja

Lehto jatkaa Mikko Ellilästä ja U. Kekkosesta:
KEPULAISUUDESSA = RYSSÄLÄISYYDESSÄ = MAHDOLLISESTI JOISSAKIN MIKKO ELLILÄN AATOKSISSA YHTENEVÄISYYKSIÄ?
UKK oli tosi mies vuosina 1918-1941, sen jälkeen alkoi Pekka Peitsi tasaantua ja luisua ryssäläisyyteen. Valitettavasti

Presidentti Halonen kommentoi:
Kekkonen on onneksi jo mädäntynyt ja odotamme innolla koska vastaava mätänemisprosessi alkaa paavo.lipponen@eduskunta.fi:ssa ja muissa kaltaisissaam ryssännuolijoissa.
Mikko Elilläkin lienee jo valmis maanparannusaineeksi?

Lehto hakaristeistä ja yleisistä epäoikeudenmukaisuuksista:
Vielä v. 1994 silloinen ilmavoimien varakomentaja Ahola ehdotti julkisuudessa Kurkijokelainen-lehden haastattelussa, että olisi kiva saada Hornettien kylkeen hakaristit näiden turpiinsaaneiden merkkien "ammu tähän" merkin sijaan.
Viittaus Fouga Magistereihin, joissa ko. merkki tuolloin. Ranskallahan ei ollut muuta kuin turpiinsaajan osa viime sodissa. Saivat silti pitää Normandian, ilman sen alueliitosta Englantiin;)vaikka Vichyn hallitus luovutti juutalaisia, mustalaisia ymv:a kolmannen valtakunnan työleireille ymv:aan. Samoin Vichyn hallituksen joukoissa taisteli satojatuhansia Liittoutuneiden maihinnousujoukkoja vastaan. ... Vaan edelleen sai Ranska lukea marionettinukke-Gaullen takia itsensä voittajavaltioihin.
Näin epäoikeudenmukaista voi olla vain Jew Dealin Rooseveltin aivotusten takia. Suomen piti luovuttaa miehityssopimusten perusteella liki 15% alueistaan. Ranska sai nauraa voittajien puolella. Tässä maailmassa ei ole kuin USA:n oikeutta. ...
Kiitos Osaman bin Ladenille tasapainottavista kommenteistaan. Teoikseen 11.9.2001 tapahtumia ei usko kuin probagandaan uskovat.
Suur-Suomi r.y.
pj. Seppo Lehto

Klasu raportoi juridisista toimenpiteistä:
Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on rekisteröinyt lopullisesti toimittamani maamme suomalais-ugrilaisen hallinnon / tuomioistuimien / hallinto-oikeuden materiaalin ihmisoikeusrikoksena Suomen indogermaaneja vastaan ja aloittanut asiani tutkinnan ja seurannan tuomioistuimessa allekirjoittaneen ollessa asianomistaja koskien Ihmisoikeussopimuksen 14 artiklaa eli syrjintä-artiklaa.
Tuomioistuimen päätöksiä joudutaan noudattamaan kansallisella tasolla ja niiden rikkominen on sanktioitu.
http://www.saunalahti.fi./vaino2/gericht.htm
Klaus von Grewendorp

Lehto kommentoi:
Ihmisen irvikuva jutkusika Klaus Juutilainen on itsessään ihmisoikeusrikos

Klasu kertoo itsestään:
Suvussani löytyy kaikenlaista ainesta ja kaikenlaisia ihmiskohtaloita. Isäni kuoleman jälkeen minä olen ollut sukuni itseoikeutettu päämies, vaikka sukumme ugrilaistuneet jäsenet eivät minulle ole tätä asemaan tunnustaneet.
Ylioppilaaksi tulon jälkeen suoritin loppututkinnon kauppa-ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa arvosanoja mm. valtio-opista, kansantaloudesta ja tilastotieteestä. Kielitaitoni on kotimaisen lisäksi sekä saksan kieli että englannin kieli. Molempia kieliä olen tarvinnut käytännössä. Lisäksi opiskelen ranskan kielen alkeita. Saksan kieli on käytännössä henkinen äidinkieleni ja aikaa myöten aion luopua ugrilaisen suomen kielen käytöstä henkilökohtaisessa viestinnässäni.

Lehto kommentoi:
Miski vaikenet ryssäläisistä toimistasi arvoisa Jutkusika!
Vaikka Suomalaisia on Kekkosen ajoista lähtien lähes pakolla ryssäläistetty ei kukaan ole ryssäläisyydessään saavuttanut yhtä totaalista omaksumisen tasoa kuin sinä jutkusika Klaus Juutilainen
Hörinäsi ovat pelkkää kuppasen ryssän hangelle vääntämää hätäpaskaa.Sukutarinasi on kusetusta ja aatelisnimesi tasoa mega-hörhö Juhan af Gran
Se, että sukulaisesi eivät "asemaasi" tunnusta johtu siittä että sinulla ei ole mitään asemaa, ei nimeä, ei kunniaa, ei järkeä, eikä enään edes pikkuruista munan tynkään

Lehto kritisoi Matti Wuorta:
PALJASTUKSIA JA KYSYMYKSIÄ STALINISTIKOMU EUROEDUSTAJA MATTI VUOREN MORAALITTOMASTA ASIANAJOTOIMESTA ?
Me saastaisen miehittäjä-Ryssän ruumiskaasuista hermostuneet tahot emme haluaisi olla tumput suorana , vaan etulinjassa seivästämässä saastaisia, limaisia ja kaikinpuolin kelvottomia ryssäläisiämme ( mm. Matti Vuori komustalinisti ) lintujen talviruokintaa varten sillä meille on erityisesti luontoarvot tärkeitä: )
MOT-ohjelmassa esiteltiin tässä n. vuosi sitten euroedustaja Matti Vuoren ( vieläpä europarlamentaarikko ja asianajoliiton jäsen ) kelvotonta asiointitapaa erään invalidivanhuksen näkökulmasta.
MOT-ohjelma paljasti Matti Vuoren ( mukamas vihreä, mutta kuitenkin nikotinistiäärikomu ) nylkeneen ja kätkeneen erään kuolleen pahoinpitelijän huomattavan miljoonajäämistön huomattavaa n. ½-miljoonan markan asiointipalkkiota vastaan turvaan perillisille, ilman että ko. ökytörkeän pahoinpitelijän uhriksi joutunut invalidivanhus olisi saanut markkaakaan kärsimyksistään ja mm. vahingoittuneen tekopolvinivelen vahingoittumisesta.
Pyydämme asiasta kiinnostuneita perehtymään ko. oikeustapaukseen MOT-ohjelman arkiston kautta.
Ko. ohjelmassa Matti Vuori ei halunnut antaa omaa lausuntoaan asiasta. Olipahan kokenut tärkeämmäksi vain nylkeä kunnon asiointipalkkiot ja jättää ko. kuolinpesän saamamiehen ilman USA:n ja Suomen oikeuden määräämiä vahingonkorvauksiaan.
Ryssäläisiin ruumiskaasuihin kuten Matti Vuoren elämäntapa vääryyksiin pitää tulla muutos.
Myös Sinä voinet vaikuttaa ja laittaa tutkintaan Matti Vuoren kelvollisuuden asianajotoimintaan ja nuhteettomuuteen euroedustajana.
Sopii myös kysyä, kuinka tunnettu stalinistikomu Matti Vuori edistää vihreitä arvoja elämäntapa alkoholistina ja ketjupolttajana, joka ei kunnioita terveitä ja normaalisti hyväksyttävinä pidettäviä elämäntapoja?
Matti Vuori on tunnettu mm. törkeiden kätkentärikosten suosimisesta kuolinpesien hoitajana, myös ryssäläisten tahojen kuten keskustapuolue ja Ryssän lähetystön asiamiehenä eri oikeudenkäynneissä vastaavalla periaatteella ( Kuse oikeutta silmään maksua vastaan )
Virvatulta ryssäläisten kuten stalinistikomun ja Ryssänkätyri Matti Vuoren ruumiskaasuista - Olkaa hyvä - ... ja toimikaa:)
PAREMMAN HUOMISEN PUOLESTA http://www.prokarelia.net

Presidentinkanslian tiedotusosasto kommentoi:
Ko. ryssäläinen sikarinpolttaja erotettava välittömästi asianajajaliitosta!

Myös presidentinkanslian sihteeriköt kommentoivat:
Kansallinen vetoomus 30.1.2002
Vetoamme vastaanottajiin, selvittäkää europarlamentaarikko Matti Vuoren ryssäläisyys arkistoja apuna käyttäen, kiitos: ) ... tmv:ia luotettavia lähteitä hyödyntäen.
Presidentinkanslian tuheropimperot;)
PS:) On kiire takahuoneeseen,... Arajärvellä seisoo taas;) .. eikä tänään kestä enempää, kun pimpsa on jo ruhjeilla aamuisesta:(

Julia Janis kommentoi:
SUKSIKAA SUOLLE JA VETÄKÄÄ KÄTEEN!

Karjalan Tietotoimisto vastaa:
Kummastelemme viestiänne arvoisa Julia Janis juliajanis@hotmail.com
Karjalan Tietotoimisto

Lehto kommentoi:
Lienee Julia Janis penistä vailla? Vai mikä kiikastaa?

Lauri Karpijoki lähestyy Lehtoa
Alkusanat: (taustasävel: Porilaisten marssi)
==========
Jospa vajaaälyinen vittupää-Seppo tunkisit sen muunkin ruumiisi sinne Ryssä-Äitisi tsaarin palvelusväen paskalta haisevaan haaroväliin niin et pääse tällaista roskaa enää jatkossa suoltamaan ihmisten sähköpostiin ja uutisryhmiin.
Kiitos ja näkemiin.

Lehto vastaa:
Ryssäläinen äitinsä nussija Lauri Karpijoki voi puolestamme tunkea ryssäläisiä karppeja anukseensa.
Kyseinen hemmo lienee ikiteekari Mika Pirhosen kaverina jyystämässä Lehmiä veisulaisessa kesäyössä?

Klasu raportoi tietovuodosta Siitoimelle:
Vuoto paljastunut!
Poliisi Antero Mattila levittää viestejäni .... liekö noita kekkosen tunnettuja pettureita; mattiloita ... ja myöhempiä tuomittuja kekkosen ajan jälkeen ... ... esittäytyi ensin ystävänä minulle ja germaaniheimojen ystävänä , mutta kaikki viestit ensimmäisestä alkaen meni Seppo Lehdon porukoille, joita levitetään netissä ... tosin suomalais-ugri poliisi ritva virtasen nimellä. Porukoille, jotka ovat syyllistyneet murhaan ja sen laittoivat toimeen Mattilan kätyrit. Muut kaikki voi lukea Halla-ahon sivuilta. Ugri, mikä ugri 100%.
Laita Euroopan germaaniselle tiedustelupalvelulle tiedoksi. SUPO:n päällikkö oli Kalevi Sorsan sihteeri ja siinä asemassa Kremlin tunettu asiamies. En ihmettele. N-liitto yhteys ja DDR:n tietojen pimittely. Seppo Nevala ja Mattila; siinä se koirakoulun porukka.
Ja vielä kerran; suomalais-ugrit Supon päälikkö Nevala ja Mattila ovat sivuraiteella Euroopan tulevaisuudesta päätettäessä; kenttänsä on pelkästään suomalais-ugrilainen kenttä ja DDR:n entisen agentit.

Lehto kommentoi:
Onko Klaus Jutkusika taas laskenut alleen vai mistä vuodosta on kysymys?
Sekoiluunsa sotkee jo poliisitkin

Klasu jatkaa Siitoimelle komisario Mattilasta:
Mattila luuli todella, että pyrin tuon suomalais-ugrilaisen porukan kanssa valtaan .... Mattila luulee, että lasken täysin ugrien varaan tai hänen poliisin tai SUPON ... Hänm erehtyy. Ei pienempiä tekijöiät voisi löytyä, kun ko. ja muut. Älä ihmettele, että Seppo Lehto saa ruhtinaallisia korvauksia oikeudelta ja heidän häirikkökansioita ei syytetä ... Älä ihmettele.
Komissario Antero Mattila on suomalais-ugrien täysi kätyri .... Suomalais-ugrien ... suomalais-ugrien, jotka yrittävät mustamaalata minua jopa Saksassa. Toivotaan, ettei heidän käy huonosti. Olen pyytänyt kaksintaistelua petturin kanssa. Muista Nevala, joka oli Sorsan sihteeri ja heidän lahjoistaan päätettiin Kremlissä. Älkä unohda DDR-agenttien piilottelua ja yhä pitämistä korkeissa viroissa.
Meillä on yhteistyökumppaneita maailmalla, mutta ko nporukka koittaa mustamaala meitä joka puolelle; eihän sille voi mitään, kun veri on suomalais-ugrilaista tai pettureiden verta.
Jotkut mattilat eivät meitä ole pelottaneet, vaan he saavat aikanaan ansioidensa mukaan. Huomaa Mattila, joka tuomittiin ryssän kätyrinä ....

Lehto kommentoi:
Poliisin tehtä ei nähdäksemme ole totella avohoitopotilaan oikkuja.
Juutilaisen "rikosilmoitusten" vastaanotto lähentelee poliisilta virkavirhettä. Palveluksen yhteiskuinnalle poliisi tekisi jos kärräisi ko. epaton suoraan Sorilta Pitkäänniemeen kun seuraavan kerran vaappuu tuomaan "tutkintapyyntöjään"

Klasu lähestyy komisario Mattilaa:
KOMISSARIO ANTERO MATTILA ON PETTURI. LAITTAKAA KAIKILLE TIEDOKSI. VANHA MATTILA, UGRIEN KÄTYRI, JOKA LUOVUTTAA UGREILLE TIETOJA. MATTILA. UGRIEN TODELINEN OHRANA-KÄTYRI VERESTÄÄN.
OTA ANTERO KAKSINTAISTELUHAASTEENI VASTAAN. SOVITAAN PAIKKA JA AIKA JA KOETETAAN? VAPISEEKO MATTILAN VERI?

Lehto kommentoi:
Kerjääkö Jutkusika taas poliiseilta pamppua perseeseen?

Punainen Teekkari kehoittaa Lehdon-vastaisiin toimiin:
Kehoitan teitä tehtailemaan abuse-ilmoituksia Lehdon spämmeistä - Sepin toiminta käy mahdottomaksi, kun ilmaisosoitteet suljetaan yksi toisensa jälkeen ja mailiosoitteiden tarjoajat joutuvat miettimään, miten osoitteita jakavat. Tietoa spammivalituksen tekemisestä löytyy http://www.iki.fi/kaip/spam . Kokeilla voi myös forwardointia vihje.internet@krp.poliisi.fi. Sepikin voisi mennä itseensä ja miettiä, kannattaako loppuikää viettää kirjoittamalla spammia kuppasilla käytäväkoneilla...
Punainen - ei vielä hirtetty - Teekkari

Lehto vastaa:
Kehoitamme teitä lahtaaman Punaisen Teekarin (skpteekkari@sunpoint.net)välittömästi tavattaessa. Maha auki pistimellä ja suolet pellolle maanparannusaineeksi.

Lehto alkuperäkansoista ja itsestään:
Seppo Lehto on suursuomalainen suvaitseva alkuperäkansan edustaja joka vaalii kansakuntaamme Hawaijin ja Australian alkuperäkansojen kohtalolta.
Vierasperäisten ymmärtäminen on johtanut mm. Ruotsissa surkeisiin toteutuksiin. On paljastunut mm. Mona Sahlinille, että vierasperäisiä on saatettu aivan ns. naittaa jopa alaikäisinä Ruotsissa. ... lisäksi tunnetut ns. "kunniamurhat", joissa ei ole kyse kunniasta, vaan idioottien uhreihin kohdistuneesta mielivallasta ja terrorista.
Kunniamurhat ovat verrattavissa tapahtumiiin 11.9.2001 ja Bobrikovin teilauksiin.
Seppo Lehto - historioitsija
PS:) Mahtaneen Leninisteillä olla lääkekaappi tyhjänä ajatusteni jäljiltä? Kommunismihan on tunnetusti vaarallinen sairaus, mikä on aikanaan johtanut historian laajimpiin kansojenvainoihin ja joukkotuhoihin. Juuri Kommunismin uhrien vuoksihan nyt saatiin kalentereihin tämä uusi "Vainojen päivä".

Klasu lähestyy siskoaan:
Rakas sisko,
Mies, joka iloitsi kirjoituksissaan 11.9. tapahtumista ja lähettää eläköön Osama bin Laden-tiedoteita teki minusta kunnianloukkaus- rikosilmoituksen.
Tein Tampereen poliisille tutkintapyynnön vuosi sitten; liitin siihen mukaan psykiatri Ilpo Suoniemen lausunnon ja arvion ko tapauksesta (hän tutki Lehdon tuomioistuimen määräyksestä) ja teknisen korkeakoulun tuttujeni lausuntoja seksityöntekijä Seppo Lehdon toimista.
Tutkintapyyntöä ei koskaan tutkittu, vaan jouduin kunnianloukkauksesta poliisitutkintaan koskien psykiatrin lausuntoa ja seksityöntekijän toimista.
Samaten piirit, jotka ovat iloinneet kirjoituksissaan 11.9. tapahtumista ja lähettäneet ympäri maailmaa eläköön Osama bin Laden tiedotteita, ja jotka listasin mustaan listaan on rikollista ja lakia rikkoavaa Tampereen poliisin mielestä (Seppo Mattila). Hän epäili minua mös Lehdon tappamis suunnittelusta, vaikka Lehto itse lähettää koko ajan tappouhkauksia niin minulle kuin mm. Prsidentti Putinille. Näitä ei käsitellä!!!
Tutkin myös Lehdon tuomion ja hän on todella saanut ehdottoman vankilatuomion korkeimmasta oikeudesta, mutta ei ole vielä linnassa. Lehdon viruksilla varustettu posti mm. Tarja Halosen nimellä jatkuu ja ympäri maailmaa. Poliisi ei tee yhtään mitään asian estämiseksi. Päinvastoin.
10 vuotta Lehdon tapausta tutkinut poliisi on sitä mieltä, että Seppo Lehto ei ole sen postin takana, joka tulee viruksineen jatkuvasti koneeseeni Tarja Halosen, Mauno Koiviston, Tellervo Koiviston, Mannerheimin jne. nimillä. Siellä loukataan jatkuvasti minua ja minulla ei ole muita vihamiehiä ja aksentti on puhtaasti Seppo Lehtoa siitä ei voi erehtyä.
Olen lähettänyt nämä myös Tampereen poliisiin (valitettavasti en voi enää niitä aukaista, koska ne sisältävät viruksia), mutta odotan saavani siitä kunnianloukkaus syytteen Lehdon ja Tampereen poliisin toimesta.
Olisi kyllä aika perustaa nämä germaaniheimojen itsemääräämisalueet, niin silloin ainakin saisimme tämän suljetulle.
Klasu

Lehto kommentoi:
Taitaa joutua Klaus Jutkusika itse linnaan kirjoitustensa ja perättömien ilmiantojensa johdosta.
Poliisit nauravat vedet silmissä kun lukevat ko. avohoitopotilaan tutkintapyyntöjä

Klasu jatkaa siskolleen:
Gisela
Tampereen poliisi pitää myös minua Seppo Lehdon apurina, koska Lehto väittää minun avustaneen häntä aikaisemmin. Tampereen poliisi uskoo myös (ainakin taas yhtälailla minulle sanoi), että Lehto ei lähetä postia mm. Tarja Halosen nimellä.
Vai Lehdon apuri! Että tuen hänen mielisairaan pseudo-ehdokkuuksia, joita hän kerjää jatkuvasti vasemmistoliitosta kokoomukseen!!!
Näin yleisen prostitutoidun alivuokralaisen asuvan väitteet ovat kiistämätömiä. Pitäisikö harkita Sheriffi-järjestelmää meilläkin?
Kun olin perustamassa Otto von Habsburgin johtamaa Paneuropa-liikettä silloin, kun Suomi ei ollut EU-jäsen ja monet vaikuttajat pitivät jäsenyyttämme yhtä mahdottamana kuin ympyrän neliöiminen käytimme tai välitimme Lehdolle tilaisuuksia hyökätä "ryssäläisä" tahoja vastaan 1994. Syyttihän Paavo Väyrynen Seppo Lehtoa presidentti tiensä katkaisemisesta vuonna 1992 Lasipalatsissa suorassa lähetyksessä koskien presidentinvaaleja.
Tämä tekee minut sitten Seppo Lehdon lausuntojen mukaan Tampereen poliisissa Seppo Lehdon apuriksi, kun toivoimme, että EU-jäsenyys vaaleissa hän laittaa koville nämä tahot; ainakin niin he sanoivat minulle ja kirjoittivat ylös. Misään tekemisissä en ole ollut ko tyypin kanssa ko vaalien 1995 tai sen asian jälkeen. Itse asiassa mieshän ei ole edes eurooppalainen omalta taustaltaan.
RKP on puhunut jo kauan itsehallintoalueissa, joista suomalais-ugreilla ei ole mitään asiaa. Arvaa kuka kannattaa niitä 100%?
Klasu

Lehto kommentoi:
Seppo Lehdon yhteydenpito ko. epattoon oli laskettavissa vapaaehtoiseksi mielenterveystyöksi.
Klaus Jutkusian kaltaiset avohoitopotilaan paapominen osottautui kuitenkin ylivoimaiseksi tehtäväksi ja perheellisenä miehene Sepi lienee ajatellut myös lapsiaan ja puolisoaan kun pisti välit poikki ko. hyypiöön, jolla ilmeni myös miesseksiin ja pedofiliaan viittaavia taipumuksia

Myös presidentinkanslian tiedotusosasto kommentoi:
Jospa KJ:lle perustettaisiin oma itsehallintovyöhyke Pitkäännimeen?

Klasu jatkaa siskolleen:
Olin poliisikuulustelussa Seppo Lehdon ja Tampereen poliisin & syyttäjän toimesta 10.12.2001 tehdessäni Osama bin Ladenin ja terroristi muslimisissien aktiivisesta tukijasta rikosilmoituksen aikaisemmin koskien sitten ko tapauksessa rikosilmoitukseni sisältöä, johon olin liittänyt häntä hoitaneen psykiatrin arvion terroristihäirikön mielentilasta.
Mies saa liikkua aivan vapaasti vankilatuomiostaan huolimatta ja tehdä rikosilmoituksia toisten rikosilmoituksista, jotka koskevat hänen terrorismikytkentää ja mielenterveyttä.
Minuun kohdistuvat tappouhkauset yms. ovat arkipäivää. Niitä ei tutkita, kun lähetän ne poliisille tai tutkitaan sillä tavoin, että Seppo Lehto tekee siitä rikosilmoituksen, joka tutkitaan. Vain suomalais-ugrilainen surkea mentaliteetti voi olla tämän takana; olla Osama bin Ladenin puolesta!
Toivottavasti CIA käynnistää hyvin pian Suomessa toiminnan koskien ainakin ja vain amerikkalaista pääomaa ja sijoituksia.
KvG

Klasu jatkaa:
Toivottavasti KRP ottaa ko henkilön käsittelyyn, koska hän todella kirjoittaa jakoa ainoaan paikkaan allekirjoittaneen nimellä, eikä mitään seuraa tutkimuspyynnöistäni. Olen menettänyt uskoni Tampereen poliisiin, joka alkoi kyselemään Lehdon kunnian perään tekemäni rikosilmoituksen pohjalta. / Klasu

Lehto kommentoi:
Seppo Lehdolla on kunnia toisin kuin Klaus Jutkusialla, jolla ei ole muuta kunniaa kuin FSB:n myöntämät kunniamerkit

Lehto kritisoi Marin tasavallan ryssäläistä presidenttiä:
Paskaryssä Leonid Markelov sortaa suomensukuisia mareja Marin tasavallassa.
Vaadimme ryssäläisen lehmäapina Markelovin liiskaamista ja Marin tasavallan vapauttamista ryssäläisten sortajien ikeestä.
Vaadimme vapautta Ryssän sortamille alkuperäiskansoille

Klasu lähestyy presidentti Halosta:
Dear Lady President of Finland Tarja Halonen and Her Office,
Perhaps You have been thinking early, why I myself I have been done all this for You concerning for terrorist and their common threat in Finland and all Europe? I have given to You exact names, which fight under terrostist status here in Finland and Europe. Yes, You in the office know exactly, what I means and what I have done for You early. Even under the risk to trial in Finland. As a member of Timerline Dome of California company I continue to fight exactly for Prince Rainier III and Ernst August von Hannover as well as You in Finland. For Finland.
Recently I participated in the operation, which I quit personally started, that all nonsense articles concerning for Monaco Family and Prince Hannover in New York and elsewhere; I say here: Prince Ernst August of Hannover and HRH is relative to chosen Finnish King Väinö I, removeded away USA:s servers. All ridiculous articles including the Princess Caroline of Monaco and her younger sister removed from USA.
I did all this together with rather old friend of Prince of Monaco Rainier III and for this that Prince Louis Ferdinand of Prussia, who hoped our co-operation in Finland early. All ridiculous articles of Monaco and Hannover have been removed away in USA during the autumn 2000. Those days I have done it for Monaco and Hannover. I was with this struggle and I personally started it ...
... this is the quit true in the USA and Hannover.
Klaus von Grewendorp

Presidentinkanslian sihteeriköt vastaavat:
Presidentti lupasi henkilökohtaisesti allekirjoittaa hoitoonohjausmääeyksenne, arvoisa kajahtanut Jutkusika
Presidentinkanslian visvaiset ryssävitut

Klasu lähestyy uudelleen presidentti Halosta:
Arvoisa Presidentinkanslia,
Toimitettuani Tampereen poliisiin Presidentti Tarja Halosen nimellä (myös Mauno Koiviston, Tellervo Koiviston, Eva Biaudetin nimillä) kirjoitetun sähköpostin, joka sisältää tämän allekirjoittaneesta herjoja, jouduinkin itse yllättäen poliisikuulusteluun (10.12.2001) koskien aikaisempaa tutkintapyyntöäni (tammikuu 2001) Seppo Lehdosta; olin liittänyt siihen tutkintapyyntöön psykiatri Ilpo Suoniemen arvion ko mielentilasta (psykiatri oli tutkinut Seppo Lehdon tuomioistuimen määräyksestä aikaisemmin) ja sekä teknisen korkeakoulun tutkijan DI Olli Heikkilän että saman koulun ex-ATK päällikkön Åke Tyvin tiedot seksityöntekijä Seppo Lehdon toimista omalla seksialalla.
Presidenttien nimillä kirjoitettua postia, josta tein tutkintapyynnön niiden sisältäen herjoja allekirjoittaneesta, ei ole otettu tutkintaan, niinkuin ei otettu tutkintaan tutkintapyyntöäni Seppo Lehdon tietoliikenteen häirinnästä (tammikuu 2001). Seppo Lehdon postilla on yleensä toistakymmentä tuhatta vastaanottajaa per / kerta. Prostituidun luona alivuokralaisena asuva lähettää tätä kaikilta yleisökoneilta ja kerran jäljitimme sitä ja se tuli Tampereen yliopistosta, jossa Lehto säännöllisesti käy. Yliopiston mukaan Lehto töhri ja töhrii kaikki ilmoitustaulut (mukaan lukien WC:t) siellä (on saatu kiinni itse teosta) ja kun liitin tämän tiedon tammikuun tutkintapyyntöön minua kuulusteltiin siitä kunnianloukkauksena.
Posti jatkuu jatkuvasti joka päivä Tarja Halosen nimellä ympäri maailmaa ja se sisältää nyt koko ajan viruksia, jotka tulevat koneeseen pelkästään postin avaamisesta. Tämä on ammattilaisten työtä. Yleensä tästä voi seurata kovalevyn uusiminen. Saksan poliisi on myös antanut infon, missä kerrottiin eri terroristiporukoiden keskittyvän yhä enemmän tietoliikennelinjojen aktiiviseen häirintään. (Olen saanut mm. IRA:lta postia, jossa postini on pyydetty sinne lopettamaan, vaikka en ole koskaan sinne postia lähettänyt!) Seppo Lehdolla on ollut ATK-ammattilainen käytössä, jonka avulla hän on lähettänyt mm. allekirjoittaneen ip-numeron kanssa postia. Näin ollen pidän virusten lähettämistä systemaattisena toimintana, ei mitenkään sattumana.
Korkeimman Oikeuden ehdottomaan vankeuteen tuomittu Seppo Lehto teki minusta kuitenkin kunnianloukkaus tutkintapyynnön, joka käsiteltiin välittömästi (10.12.2001) koskien psykiatrin lausuntoa ja hänen tekemisiään seksityöntekijänä Tampereen poliisilaitoksessa jätettyäni ko tutkimuspyynnön presidenttien nimillä lähetetystä postista.
Lisäksi prostitoidun alivuokralaisena asuva Seppo Lehdon toimintaan erikoistuneet poliisitutkijat väittävät, että Seppo Lehto ei ole Tarja Halosen nimellä kirjoittaja ( ja tämä posti menee ympäri maailmaa ja sisältää mm. tappouhkauksia Presidentti Putinille). He ovat kyllä täysin väärässä, koska aksentista ei voi erehtyä ja itselläni ei ole muita vihamiehiä kuin tuo Seppo Lehto. Seppo Lehto lähettää myös jatkuvasti mm. Presidentti Putinille tappouhkauksia.
Lisäksi Tampereen poliisilaitos esitti minulle jopa (10.12.2001), että olen Seppo Lehdon apuri liittyen tämän itsensä ilmoittamaan asiaan. Olin perustamassa Paneuropa liikettä Suomeen 1990-luvun alussa, jolloin olin säännöllisesti yhteydessä EU:n parlamentin ulkoasioissa toimivaan tohtori Otto von Habsburgiin, joka toimi ko liikkeen puheenjohtajana ja itse halusin olla aktiivisesti mukana toteuttamassa paneurooppalaisen liikkeen visioita 1990-luvun alussa. Saan liikkeeltä vielä tänäänkin kuukausittain postia Itävallasta.
Tuolloin omaan harkintaan perustuen olin yhteydessä Seppo Lehtoon toivoen häneltä toimia niitä henkilöitä vastaan, jotka vastustavat aktiivisesti Suomen Eurooppaan kytkemistä. Itse asiassa se oli vain pelkkä yhteenotto eikä mitään muuta; ei taloudellista tukea tms. Näin ollen mistään yhteistyöstä ei voitane tulloin puhua ja se on sitä propagandaa.
Hetken päästä kävi kuitenkin ilmi, että Seppo Lehto itse on juuri kaikista "ryssäläisistä ryssäläisin" haikaillen muuttoa mm. Nenetsiaan tiedotteidensa perusteella EU-jäsenyyden jälkeen.
Reaalimaailmassa Seppo Lehdon paikka on Niuvaniemen tutkimusten kautta pysyvästi suljetulla osastolla, mutta probleema on se, että jos teet tästä tutkintapyynnön sitä ei käsitellä ja siitä joutuu vastuuseen kunnianloukkauksena Tampereen poliisissa, vaikka se on mm. psykiatrin ( tutki Lehdon tuomioistuimen määräyksestä) mielestä totta.
Ystävällisin terveisin
KvG.
KOPIO: KESKUSRIKOSPOLIISI

Presidentinkanslian sihteeriköt vastaavat:
Presidentti pyyhki kirjeellänne visvat vitustaan
Presidentinkanslian sihteeriköt

Klasu lähestyy Jan-Erik Enestamia:
Kärä Vänner i RKP och i svenska riksdagsgruppen!
Arvoisa RKP:n puheenjohtaja Jan-Erik Enestam ja eduskuntaryhmä!
Det är det!
Ohessa lähetän Teille alkuperäisen valituskirjeeni korkeimpaan hallinto- oikeuteen, jonka käyntiosoite on Unioninkatu 16 Helsingissä, minne kirjeeni lähtee 3.12.2001liitteineen; RKP:n tehtävä on perinteellisesti ollut ruotsinkielisten ja toisen kotimaisen etnisen ryhmän ihmisten oikeuksien ja etujen huomioimisesta maassamme ja sen hallinnossa perustuslakimme suojassa.
Näin ollen pyydän ystävällisesti, että olisitte eduskuntaryhmän tms. toimesta yhteydessä korkeimman hallinto-oikeuden kansliaan huolehtien ruotsinkielisten ja toisen kotimaisen etnisen ryhmän yhteisistä eduistamme asian käsittelyn alkaessa alusta alkaen, jottaruotsinkieliset ja toiseen kotimaiseen etniseen ryhmään käsittelevät asian kokonaisuudessaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa perustuslakimme hengen mukaan koskien allaolevaa asiaa.
Olen ollut yhteydessä jo myös Euroopan ihmisoikeus tuomioistuimeen informoiden tilanteesta, mutta pääsääntöisesti asianihan kuuluu maassamme tarkalleen ruotsalaisen eduskuntaryhmän valvontaan, jotta perustuslain henki toteutuu maassamme. Lähetän myös asian tiedoksi kopiona vähemmistövaltuutettu Puumalaiselle, vaikka tämä asia ei ihan täysin hänelle kuulukaan.
Teksti on täysin vapaassa käytössä RKP:n sisällä-
Det var det. Tack så mycket!
Bästa Hälsingar
Klaus von Grewendorp
Virontörmänkatu 4 A 11,
FIN-33310 TAMMERFORS

Lehto kommentoi:
Jutkusika on nyt näemmä julistautunut hurripaskaksi.

Pelastakaa Lapset Ry:n lehdistötiedote asiaan liittyen:
LEHDISTÖTIEDOTE 31.1.2002: Jutkusika Klaus Juutilainen on muuttanut Pyynikiltä Tesomalle, jossa perinteisesti on asunut vain kommunisteja.
Uusi Tehtaankadun läpipaskan miehityslähetystön Tampereen haarakonttori löytyy osoitteesta:
Virontörmänkatu 4 A 11
33310 Tampere
Mielestämme lähiseudun lapsiperheitä olisi varoitettava Juutilaisen muuttamisesta ympäristöön. Olemme lisäksi syvästi huolissamme Tesoman metsissä elävien eläinten kohtalosta
Pelastakaa lapset ry.

Nimim. Kalle lähestyy Lehtoa:
Seppo.
Mielestäni te olette hiukan liian kiihkomielinen ajamaan sinänsä hyvää asiaa. Joten ehdotan, että rauhoitutte hieman kirjoitustenne kanssa.
Ystävällisin terveisin
Kalle

Lehto vastaa:
Suur-Suomi-yhdistys kiistää "Kalle Kalle" Kalle.Kalle@www.fi:n väitteet ryssäläisenä valheprobagandana

Presidentti Putin kommentoi:
Sontaluukut auki ja ruttoinen ryssäsika lakoon nyt ja kaikkialla => Vai mitä Kalle?

Myös presidentinkanslian tiedotusosasto kommentoi:
ISÄNMAAN ASIASSA EI OLE MITÄÄN SYYTÄ OLLA RAUHALLINEN.KÄYKÄÄMME KIIHKOLLA RYSSÄSIKOJA LAHTAAMAN!

Paavo Väisänen Elias Simojoesta:
Suurin syy siihen että Neuvostoliitto tunsi epäluuloa suomalaisten aikeita kohtaan 1939 oli AKS eli Akateeminen Karjala Seura ja IKL, eli Isänmaallinen Kansanliike, suomen facistinen puolue. Noiden järjestöjen keskeinen henkilö oli Elias Simojoki (ent Simelius), eli Palava Pensas.

Lehto kommentoi:
Elias Simojoki oki eräs merkittävimpiä koskaan eläneitä suomalaisia ajattelijoita.
Kansakunnalliset ja suursuomalaiset ajatuksensa elähdyttävät meitä yhä tänään.
Pyssäläinen Paavo Väisänen saa työntää ryssäläiset panettelunsa syvälle ryssänkyrvän löysyttämään persereikäänsä.

Esa Tabermankin kommentoi:
Vieläkö on niitä,jotka kuvittelevat koko Talvisodan syttyneen siksi,että jotkut "hörhöt" veivät Suomelta jonkin kuvitteellisen "luottamuksen"? Moisten kuvitelmien syynä on joko taannoin vallinneen "virallisen" historiankirjoituksen kökköilyjen nieleminen ilman mitään kritiikkiä edes näin jälkeenpäinkään tai pysyminen vanhassa "hyödyllisen idiootin formaatissa " vaihtamatta sitä uuteen,läntisempään versioon. (Nykyisinhän "kuuluu" sanoa,että Suomi on KAIKISSA asioissa ja toimissa ollut osa 'Länttä' ja kyseisen ilmansuunnan aina halukas sätkynukke !)

Lehto vastaa:
SKP-(Kremlin koirat)hörhöihin törmää joka päivä Tampereella ja julkisessa keskustelussa ;(
Mutta yhtä valitettavaa on mainitsemasi kaltaiset Bushin perseennuolijat. Ei tässä maassa tunnuta kyettävän ajattelemaan muuta kuin nuolemalla. Sama oli tämän päivän HS:ssa sotarikollisten nimeämisten suhteen: Jeltsin ja paviaanikoira-Putin oli jätetty ko. listasta pois.
Kyseessä raskaansarjan Ryssännuolu ko. artikkelin suhteen.
Seppo Lehto - miehitettyjen alueiden palauttaja

Lehdon loppulausuma:
KIITTÄKÄÄMME HERRAA HURMOKSELLISESTI HUUTAEN ELIAS SIMOJOEN PATSAAN LUONA KUN HERRA JUMALA TOTEUTTAA SEURAAVAT TOIVEEMME - JA MAHDOLLISIMMAN PIAN.
ELÄKÖÖN TSETSENIAN URHEA KANSAKUNTA = KUOLEMA RYSSÄLLE MIEHITTÄJÄLLEMME = MIEHITETYT ALUEEMME TAKAISIN.
Kirkkojen esirukouksiin kautta kristillsen ja islamilaisen maailman:
EKUMENIASSA VOIMAMME = YDINVOIMAA ISOMPAA
Miehitettyjen alueiden palautus ja Tsetsenian kansakunnan vapautuminen miehittäjä-Ryssän miehityksestä ja sorrosta, sekä paviaanikoira-Putinin saaminen sotarikoksistaan Haagiin Slobo Milosevicin seuraksi
Seppo Lehto miehitettyjen alueidemme palauttaja - Ole sinäkin?
Palaute: seppo_lehto@yahoo.com
http://www.prokarelia.net

Presidentinkanslian tiedotusosasto yhtyy vaatimuksiin:
JUMALA RAKASTAA KANSAKUNTAAMME, MUTTA VIHAA MIEHITTÄJÄ-RYSSÄÄ.
TAPAKKAAMME ALUEILLAMME LOISIVAT MIEHITTÄJÄN EDUSTAJAT JUMALAN, KORKEIMMAN VALTIAAMME, NIMEEN!

Anssi Kristian Kullberg kommunistien rikoksista:
Erityisenä alajaostona Totuuskomissiolla voisi olla tuomioistuin nimeltä "Punainen Nürnberg", joka keskittyisi vatvomaan Itä- Euroopan ja entisen Neuvostoliiton kommunistiajan hirveyksiä (sekä mahdollisesti myöhemmin myös Kiinan, Pohjois-Korean jne. jos nämä vapautuvat). Pahimpia syyllisiä voitaisiin tuomita poissa- olevina. Tärkeintä ei olisi se, saadaanko Zhirinovskia tai Zjuganovia vastuuseen KGB-aikojensa teoista, vaan se, että miljoonat ja taas miljoonat kommunismin uhrit tai heidän elossa olevat omaisensa (vaikka vain allekirjoittanut itse) saisivat kerran kokea, että maailma tuomitsee kommunistien hirmuteot niin kuin se tuomitsi natsien teot Nürnbergissä.
Se ei tuo kuolleita takaisin, eikä mullista maailmaa, mutta se puhdistaisi kummasti ilmaa ja antaisi miljoonille ihmisille paremman mielen ja hieman toivoa.
AKK

Lehto kommentoi:
On virhe kuvitella, että pahuus lähti Ryssänmaasta kommunismin myötä.
Ajateltakoon vaan vaikka paviaani-Putinin hirmutekoja Tsetseniassa. Liitolaisensa lienevät superrikkaita juutalaistahoja.
Moskovan oblasti edustaa läpipaskaa miehittäjä-Ryssää oli lipun tai aatteen väri sitten mikä tahansa. Paska-tsaarien hallinto ei millään ratkaisevalla tavalla erottunut edukseen Leninin tai Paviaani-Putinin hallinosta.
Sorto päättyy vasta Moskovan oblastin tuhoutumiseen ja ryssän imperiumin ikeessä riutuvinen kansojen vapautumiseen.

Lehto homoudesta ja lesboudesta:
Homous/lesbous on eräs ryssäläisyyden ilmenemismuoto
Ryssät toivovat että kansamme ja elämäntapamme häviäsisivät. Siksi ryssät pyrkivät svekomaanien avulla edistämään homoutta ja lesboutta maassamme.
Kummallakin taipumuksella on kanasakunnallisesta katsannosta ikäviä seurauksia. Lesbous on kansakunnaliselta kannalta ikävämpi ongelma kuin homous sillä lesbouden takia moni kohtu jää käyttämättä kansamme väestönlisäyspyrkimyksissä. Pieni sormipillu ja lesbonussu ei haittaa jos samalla muistetaan harjoittaa normaalia pillu-kulli-seksiä.
Raskaana oleva nainen on Ryssän pahin vihollinen

Nimim. L.H.J. raportoi oudosta buddhalaislahkosta:
Friends of the Western Buddhist Order.Kun pistää jollakin hakupalvelulla hakusanaksi FWBO voi huomata kuinka viattomaan ja kauniiseen kuoreen sairaskin asia voi kääriytyä.Yhdistyksen kehitti Euroopassa edesmennyt Dennis Lingwood joka käytti nimeä Sangharak****a.No liikkestä hieman:
-Buddhalaisperusteinen
-Uskovat että heteroseksuaalisuus,ydinperhe ja normaali perhe-elämä on turmiollista.
-Myös siihen että homoseksuaalisuus on tapa saavuttaa henkinen hyvinvointi ja tasapaino
-Pyrkivät"eheyttämään" heteroseksuaaleja homoiksi ja lesboiksi
-Niitä henkilöitä joita he onnistuvat houkuttelemaan tapaamisiinsa ja kokouksiinsa he houkuttelevat ja painostavat luopumaan heteroseksuaalisuudesta ja siirtymään homoseksuaalisuuteen
-Ovat myöskin taivutelleet perheen äitejä hylkäämään perhe-elämänsä ja lapsensa ja ryhtymään lesboiksi
-Ovat aiheuttaneet toiminnallaan mielenhäiriöitä ja Britanniassa pari itsemurhaa
-Yhdistys on rantautunut myöskin Suomeen, toimintaa johti eräs lesbonainen joka on kuitenkin menettänyt yhdistyksessä asemansa koska heillä on ollut vaikeuksia. Asiasta kertoi minulle Uskontojen Uhrit-järjestön edustaja jolle oli tullut soittoja kyseisen liikkeen pariin eksyneiltä.
L.H.J

Lehto kommentoi:
Jyrkkä ei ryssäläisille homobuddhalaisille.
Selvästikin kyseinen järjestö on jokin FSB:n maahamme soluttama desanttisakki, jonka tarkoituksena on tuhota kansamme uudistumiskyky.
Ryssäläisyys etsii koko ajan uusia muotoja salatakseen todellisen olemuksensa hyväuskoislta hölmöläisiltä

Nimim. Pro polemiikki lähestyy Lehtoa Polemiikin keskustelupalstalla:
Ole nyt hiljaa Lehto
Lopeta suurvelallinen ja työnvieroksuja justiinsa hörhöilysi täällä. Vai sekö on sitten niin hienoa, että saa rehennellä, että sai polemiikin lopetettua??
Mielitautisen kanssa ei saisi kinastella, tiedän.

Lehto vastaa:
Oleppas sinä KGB-öykkäri hiljaa: )
... ja jatka iltalukujasi das Kapitalin parissa jotta ymmärtäisit, ettet mitään ymmärrä;)
Kaltaisesi salanimen takaa päätään aukovat kyllä saisi laittaa lipeäkalan sijaan tynnyriin suolattaviksi.
Kuinkahan leukasi laulaisivat kun kasvokkain oltaisiin? ... mahtaisi housut olla ruskeina vaikka skp-jäsenkirja polttelisi taskussa?
Kommunismia ja isovenäläisyyden palvontaa ei valitettavasti vielä ole luokiteltu tautilogian pariin, mutta kuitenkin ..., joten otappa iso jalkarätti ja tunge se kitaasi.
Seppo Lehto - omalla nimellä toisin kuin ko. leipäläpensä aukoja nurkan takaa urhea epatto
Suomen Vapaussoturi

Presidentinkanslian tiedotusosasto kommentoi:
FSB lienee yksi silvotin tynkä-Suomemme suurimmista palkanmaksajista. Ainakin edustajiaan ilmaantuu näkyville joka lävestä :(

Lehdon oodi itselleen:
Tämän kansakunnan Uhkapykälien viimeinen uhri
Vapaussoturi viimeinen kuin mohikaani konsanaan, on muut kaukana kun vaara on päällä joutuu Seppo Suuri iskut kohtaan yksin ryssäläisten
Käpykaartista kuuluu huuto loisen loisivan, kun ei kestä oloaan ja eloaan käpykaartiss` silvotun tynkä maan.
Puolesta loisten moisten toimiin oiva mies Hämeen, Karjala ja Satakunnan, Turun unohtain.
Viel`lentää linnut Laatokan, ja molskii jalat aallois`sen.
Loiset ryssäläiset saa jäädä kotiin tutimaan imemään, mi mitäkin rutjakkeita ovat rakkikoirat rujot.
Heille armon antaa Vapaussoturi mohikaani viimeinen
Suomen Vapaussoturi

Presidentinkanslian tiedotusosasto kommentoi:
RYSSÄLÄISYYS ON NYT KERTAKAIKKIAAN LOPULLISESTI HÄVITETTÄVÄ MAASTAMME VIIMEISTÄ SOLUAAN MYÖTEN

Klasu kirjoittaa Martti Linnasta:
LINNA ON TIEDUSTELLUT KERRAN NIMIKIRJOITUSTANI KIRJAAN KIRJAHUONE LIBRIKSESSÄ KEVÄÄLLÄ 2001
Arvostettu historian tutkija, historian lehtori Martti Linnalla on kaksi ilmeistä puolta, kokemukseni mukaan.
Hän esiintyy usein paikallisesti julkisuudessa aina ihmisiä arvostavasti ja kunnioittavasti, mutta seläntakaa lyöden täysillä 100% vastaan melkein jokaista meistä. Poikkeuksetta ja entisiä tyttöystäviään yhtälailla. Täällä nähty tapaus esimerkki numero ties monesko ikävästä ja tunnesta tavastaan (vrt. Wilhelm II muistelmien suosittu arvosteluni).
Itse asiassa tapasin tämän arvostamani henkilön taannoin Libris-kirjahuoneella viime keväänä ja hän kyseli muinaishistoriaan tms. liittyvää kirjallisuutta Pasi Louhimieheltä, jonka omistaa ko kirjakaupan. Olen ollut yhteydessä ko kauppaan liittyen rakentamiseen, ilmailuun, näyttelijöihin käsitteleviin kirjoihin välittämisasioissa.
Satuin tutkimaan sotahistorian kirjoja syrjässä ja en ollut Herra Linnan nähtävillä kirjahuoneella ja hän sanoi Herra Louhimiehelle, että tähän kirjaan pitäisi saada itse Klasun nimmarit oston jälkeen. No joo ... en kaipaa tällaista enkä Linnan toista puolta ilmoituksineen jokaiseen instanssiin (vrt. äskeinen tapaus).
Muistan jotakin hämärästi, että pidin muinoin 1980-luvun lopulla yhteyksiä kuuluisaan lentomestariin kirjeellä tms. ja puhuin joskus tästä herra Linnan kanssa.
Tässä oli jotakin pahaa ilmeisesti sitten hänen mielestä (?) ja sama Martti Linna käytti tietojeni mukaan tätä yhteyttäni minua vastaan joka paikassa pitäen ja selittäen sitä hyvin vaarallisena toimintana maallemme YYA-aikana.
Kirjoitan tässä nyt tupla Marskin Ritarista, joka oli myös edesmenneen isäni edesmennyt toinen serkku. Kuulin, että Herra Linna kuului keskustapuolueeseen, mutta en ole vahvistanut tietoa. Näin kuitenkin on muiden kertomusten mukaan.
Samaten DI-isäni joutui lähtemään YLE2 ko ryhmän vainon takia 1970-luvulla, vaikka hän YLE:n johtajana oli vastuullinen koko Yleisradion tuloon Helsingistä Tampereelle (kun YLE osti Tamvision tulimme Helsingistä meren rannalta Tampereelle)ja elokuvaohjaaja Hannu Lemisen tultua koko paikan pääjohtajaksi isäni oli talon ensimmäinen tekninen johtaja ja Lemisen hallinnon ja henkilöstön vastaava vastuullinen henkilö, joka valitsi taloon kaikki työtekijät koko Lemisen pääjohtajauran aikana yhdessä hannu Lemisen kanssa. Isäni joutui lähtemään YLE:stä (vaikka oli tuonut sen vastuullisena johtajana Tampereelle) yhtä aikaa Lemisen pääjohtajuuden päätyttyä, koska hänenlaista pidettiin "muinen syiden" johdosta vaarallisena. Kukaan johtaja tai tässä tapauksessa puoliherra ei olisi voinut sivuuttaa kuolleen isäni arvovaltaa talossa Hannu Lemisen jäätyä eläkkeelle ja näin ollen hänet pti poliittisesti savustaa ko ryhmien takia talosta ulos.
Kunnioittavasti
Klaus von Grewendorp

Presidentinkanslian tiedotusosasto kommentoi:
JÄTÄ KUNNON IHMISET RAUHAAN JA KESKITY BARBARAASI, JUTKUSIKA KLAUS JUUTILAINEN TAMPEREEN TESOMALTA

Lehto kritisoi pakkoruotsia:
Pakkoruotsia ylläpitävät RKP-tahot estävät suomalaisia oppimasta hyödyllisempiä kieliä.
Tarkoituksensa lienee parantaa svekomaanien asemia liike-elämässä tmv.
Kaksi vanhinta on aloittanut saksalla ala-asteella ja sen lisäksi ottaneet pakkoenglannin, joka nyt realiteettina käytettävyytensä takia menettelee ( mm. Natojoukkojen virallinen komentokieli ).
Nyt yläasteelle siirtyminen haistattaa pitkän paskan kun pitää lasten haaskata aikaansa ryssäläiseen svekomaaniruttoruotsin pänttäämiseen.
Ruotsinkielen ominaispaino on kuin kärpäsenpaskan, kaikki sen huomaa ikkunassa, mutta kukaan ei sitä kaipaa.
Seppo Lehto - kansakunnan oppi-isä ja historioitsija

Klasu lähestyy Siitointa:
Hei,
tänne oli taas kertynyt yli 70 viestiä Tarja Haloselta jne. En katsonut oliko siellä viruksia, mutta aikaisemmin on ollut. Kuinka kauan Seppo Lehto pidetään vapaana lähettämässä mm. Presidentin nimellä tappouhkauksia mm. Putinille? Tappouhkaukset ovat jatkuneet tammikuusta 2000. Nyt Halosen nimellä. Kyllä nämä vaikuttavat psyykkeeseen ja posti leviää ympäri maailmaa.
Toinen juttu on Osama bin Laden-tapaus, jonka otan jo henkilökohtaisesti. Eräs tuttava kertoi myös, koska en lue heidän juttujaan (on parempaa luettavaakin), että he suunnittelevat T-paitaa, jossa minua herjataan.
Hyvää viikonloppua.
-Klasu

Klasu Tampereen pulverikirjeiden lähettäjästä:
Poliisilta tihkuneiden eilisten epävirallisten tietojen mukaan uutistarjonnan kärjessä olleen pulverikirjeiden lähettäjä olisi tunnettu tamperelainen Suur-Suomi aktivisti. Korvaus- ja vahinkovaatimukset nousevat suuriin rahoihin eli satoihin tuhansiin euroihin.
Aikoinaan hän on harrastanut postiterrorismia mm. Venäjän suurlähetystöä kohtaan; muistan vielä hyvin, kun kolähetystön kaupallinen sihteeri soitti minulle joskus 1996 paikkeilla ehdottaen yhteistyötä Suur-Suomi aktivistin suhteen.
Sittemmin hän ilmoitti minulle myöhemmin, että virallinen Venäjä (ts. turvallisuuspalvelu) ei lähde mihinkään toimiin suhteessa ko aktivistiin. He olivat luulleet ensin tätä henkilöä merkittäväksi mieheksi, mutta tutkimustensa jälkeen totesivat miehen täysin merkityksettömäksi ja luopuivat sen takia hankkeesta ... näin he ainakin informoivat minua ongelman suhteen. Olen kuullut vastaavista alustavista suunnitelmista myöhemminkin ja en tiedä ovatko ne sitten totta vai ei.
Luotettavien tietojen mukaan Zhirinovski olisi halunnut myös saada ko aktivistin Venäjän tuomioistuimeen tuomittavaksi muinoin, koska suur-suomalainen aktivisti oli lähettänyt hänelle räjähtävän luodin kirjattuna kirjeenä n. 10-vuotta sitten.
Toisaalta hän vuoden 1999 siirtonsa jälkeen Venäjän hallituksen kauppaministeriöön on soittanut taas minulle ehdottaen Suur-Suomi aktivistin kohdalla yhteistyötä.
Ei liene epäselvää kenellekään puoltava asenteeni asiaan.
KvG

Lehto kommentoi:
KYSEISTEN KIRJEIDEN LÄHETTÄJÄ LIENEE TURHAUTUNUT POIKAMIES KLAUS JUUTILAINEN TAMPEREEN TESOMALTA

Klasu Lehdosta:
Suur-Suomi aktivisti oli tehnyt allekirjoittaneesta rikosilmoituksen; suur-suomalainen aktivisti valitti poliisille, että hän voi itse kuolla ja 100% itse julistamassaan totaalisessa sodassa muille
Tässä on hänen symbolista soturihenkeä parhaimmillaan.
Vahvistin 11.12.2001 poliisin luona nykyiset sotalait, joita tilanteessa joudun noudattamaan ja lausuntoni kirjattiin ylös.
KvG

Nimim. Kenraali 8 lähestyy Klasua:
Klaus olet häpeä
Asetut venäläisten puolelle suomalaista vastaan?
Olet häpeäpilkku. Puolustat juutalaisia. Puolustat venäläisiä. Luulet olevasi saksalainen. Hitler kääntyisi haudassaan jos kuulisi väitteesi.
Kenraali8..8!

Klasu vastaa:
Ensiksi en toki polveudu mistään apinasta, niinkuin täällä toiset? (vrt. puh.joht. Teemu Lahtinen) En tiedä, miten hän tieteellisesti pystyy todistamaan teoriansa. Mikään tuomioistuin ei ole ainakaan teoriaa hyväksynyt oikeuskäsittelyssä. Ideologian kannattajat tunnetaan ...
Toiseksi olen täysin velaton ja pankkitilikin on plussalla lama-aikana (tosin eipä ole aina ennen ollut, mutta tänään on) Tosin osakkeista olen luopunut, mutta minulla on velallisia yhä ... ja summat ei ole pieniä luokkaa pari euroa ---
Kolmanneksi hyvä kenraali8; tiedätkö, että Adolf Eichmann puhui hepreaa paremmin kuin juutalaiset ja hän tunsi juutalaisen kulttuurin paremmin kuin juutalaiset. Juutalaiset ovat itse tämän vahvistaneet. ÄO:n suhteen voimasuhteet kääntyisisvät päälaelleen? Eivät nämä asiat ole yksinkertaisia, niinkuin antisemitismi .... joka käsittää myös arabit, koska kuuluvat seemiseen rotuun. Siis Eichmann puhui heprea paremmin kuin itse juutalaiset.
Adolf Hitler sanoi, että saksalaiset eivät ole hänen arvoisiaan sodan lopulla keväällä 1945 ... katso Saksaa tänään ... mutta, missä nämä Hitlerit ovat? Oliko Hitler Saksan kansan arvoinen? Katso heitä tänään. Eikö paroni Rotschildt ollut hänen isoisä isän puolelta?
Frankfurt on Euroopan taloudellinen pääkaupunki tänään; minusta jopa koko maailman taloudellinen pääkaupunki ja en tunnusta New Yorkia johtajaksi yli Euroopan Frankruftin.
Tunnustan Euroopalla olevan oikeuden maailman suurvallaksi, koska eivät kai pikkuserkkumme USA:ssa voi maailmaa yksin johtaa? Maahan perustui terrorismiin Ranskan vallankumouksen yhteydessä? Tosin perustuslain laatimiseen kului sitten jälkeenpäin n. 60 vuotta, mutta valtion synty sijoittuu tuohon Ranskan vallankumouksen alkuajan itämiseen.
Politiikka ja talous ovat kaksi eri asiaa --- Hyvää viikonloppua.
KvG

Presidentinkanslian tiedotusosasto kommentoi:
KJ ON TYYPPILINEN RYSSÄLÄINEN ½APINA. VRT. PAVIAANI-PUTIN APINAMAISET PIIRTEET

Klasu jatkaa natseista:
Sittemmin tiedämme, että Martin Bormann ja Adolf Eichmann olivat riidoissa (vrt. Adolf Eichmannin talon kotietsintä ja Faragosin Neljäs Valtakunta ja Martin Bormann-kirja)
Riidan tuloksena Bormann tarjoili suoraan sanottuna Eichmannin Israelin agenteille (vrt. Etelä-Amerikankäsitys Bormannista)
Klaus Eichmann, Adolf Eichmannin vanhin poika, vainosi Bormannia hänen elämänsä loppuun saakka, koska hän kavalsi isänsä, jos olette seuranneet muinoin Saksan televisiota tai Bormannin dokumenttifilmiä, joka esitettiin Suomessa talvella 2000.
Eichmann myönsi itse olevan inhimillisesti vastuussa 5 miljoonan juutalaisen murhasta Jerusalemissa, mutta lain mukaan hän ei asiaa myöntänyt.
Sopii myös huomata, että Adolf Hitleriä ei syytetty ikinä missään ja mistään ... valtiopäämiehen status. Tuskin monella ihmisellä on ollut synbatioita ko diktaattria kohtaan toisin kuin juutalaisjohtajat, jotka arvostivat hyvin korkealla Adolf Eichmannin (vrt. Jerusalemin oikeudenkäynti 1960)
Toivottavasti muutkin pystyvät keskustelemaan teemasta---
KvG

Suur-Suomi Ry:n vuoden 2001 toimintakertomus:
Vuoden alussa yhdistyksemme isänmaallinen toiminta kiinnosti mm. Supon tutkija Mari Kallialaa, jonka kanssa vaihdettiin asiaankuuluvia kommentteja 23.1.2001 kello 12:30 – 14:30. Kävi ilmi, että tutkijankin sukujuuret ovat Uhtualta eli historiallisesta Kalevalasta. Kumosin pj:na erilaisia ryssäläisiä ja isovenäläisiä tahoja palvelevia harhakuvia yhdistyksemme tavoitteista ymv:aa.
Yhdistysrekisteristä tuli UM:n lausuntakierrokselta rekisteröitävänä ollut yhdistysdokumentti tarkennuksia varten. UM:n mielestä yhdistyksen ”ryssä”-sanat olivat epäsuotavia.
Karjala-lehti julkaisi etusivullaan 22.2.2001 miehittäjä-Ryssän disinfouutisia rajan takaa. Seppo Lehdosta on edelleen tehty Pietarissa Karjala Liiton pj ja kymmenientuhansien revansistien johtaja. Asiasta oli uutisoitu mm. Martti Valkosen ( entinen HS:n Moskovan kirjeenvaihtaja, joka sai potkut arvosteltuaan miehittäjä-Ryssän toimia Tsetseniassa ja ylläpitäessään miehitettyjen alueidemme palautusasiaa HS:ssa ) ylläpitämässä prokarelia.net – verkkosivuilla.
3.9.2001 olimme järjestämässä omalta osaltamme miehittäjämme vastaista mielenosoitusta Helsingissä. Julisteemme sai myös kansainvälistä huomiota. Annoimme haastatteluja mm. Ruotsin ja Suomen tiedotusvälineille. ”Paviaanikoira Putin”-julisteemme herätti mm. laajan keskustelun lehdistössä ja yleisönosastoissa.
Saimme yhdistyksemme toiminnasta vastuulliselle Seppo Lehdolle Tampereen käräjäoikeudesta myönteisen päätöksen n. 12 000 mk:n vahingonkorvauksena laittomasta pidätyksestä henkisen kärsimyksen korvauksena.
Karjala-lehti julkaisi syksyllä 2 kirjoitustamme. Huomattavampi oli 25.10.2001 julkaistu vastineeni: ”Irja Kavenius on totaalisen väärässä suursuomalaisuudesta”.

Lehdon esirukouspyyntö:
Kosto on Herran - Nyt kaikki rukoilemaan:)
Käykää kääntymässä rukouksin yhteisen Herramme puoleen miehittäjä-Ryssän kurkuttamiseksi oheisilla rukoussivustoilla:
http://www.rukousverkko.net/raiheet.php4?action=view&view=0 Seppo Lehto
PS:) Minä jätin jo oman esirukouspyyntöni 3.2.2002 ko. palstalle. Toivon Teidän osallistuvan yhteiseen hankkeeseemme.

Lehdon julkilausuma:
KARJALAN METSÄT, PETSAMON NIKKELI JA JÄÄMEREN SATAMA SEKÄ TERIJOELLE RAKENNETTAVA YDINVOIMALA NOSTAVAVAT MAAMME IKUISEEN NOUSUUN!
RYSSÄN MIEHITTÄMIEN ALUEIDEN PALAUTUS ON ALOITETTAVA VÄLITTÖMÄSTI

Nimim. Lehtolapsi lähestyy Lehtoa:
Miksi Sinä Lehto esität aina jotakin superpöljää? Mikset voi heittäytyä yhtä hyvin järkeväksi? Kyllä sekin sulta käy. Mutta ilmeiseisesti on jotenkin paljon makeampaa olla Polemiikin kylähullu, joka rooli myös Sinulta onnistuu. Olen surannut juttujasi. Et Sinä ainakaan tyhmä ole. VOISIN RAKASTUA SINUUN, ELLET OLISI ILMEISEN VANNOUTUNUT UKKOMIES. Inhoan antisemimismiä, mutta sehän ei ole tässä mitenkään pääasia. Vaan Sinun mainio hulluutesi. SE ON PÄÄASIA. Ja päänasias.

Lehto vastaa:
Perustele miksi olisin "kylähullu"
Miksi asiat tarvitsisi esittää aina viimesen päälle kraka kaulassa naama peruslukemilla. Kyllä mm. rakennushankkeesta tai asiasta kuin asiasta voidaan edetä hymyhuulinkin, kuten mm. rakkaussuhteessakin?
Mikäli et rohkene perustella kommenttejasi julkisesti, niin pläjäytä yksityiseen e-mailiini seppo_lehto@yahoo.com , niin valaistuisin.
Antisemitismistä - Tällä hetkellä kuten raamatun kertomusten aikaan antisemiittisin valtio ja kansa on itse seemiläinen Israel.
Kaiken kaikkiaan kiitos palautteestasi - Oli vaihteeksi toisenlaista palautetta mitä olen saanut aikohin. Joten hyvää viikonloppua jatkokommenttejasi odotellessa.
Seppo Lehto

Presidentinkanslian tiedotusosaston lisäys:
TODELLISIA HULLUJA OVAT RYSSÄSIAN KYRPÄÄ INNOKKAASTI IMEVÄT TAHOT

Lehto kritisoi Aleksanteri-instituutin tutkijoita:
Aleksanteri-instituutin ryssäläisille tutkijoille potkut - kiitos
Sopiiko kysyä kuinka objektiivista jälkeä syntyy kun ko. tutkijoiden joukossa on selkeästi leninismimarxismiin uskovia sokeita komutahoja ja miehittäjä-Ryssän virheettömyyteen uskovia?
Esim. blondi Sari Autio, joka aikanaan muutama vuosi sitten siniset silmät kyynelissä yritti vakuutella Tampereen yliopistolehdessä sitä ettei miehitettyjen alueiden palautus kannata? ( Väitteensä tueksi ko. tutkija ei esittänyt mitään muuta kuin mikä haastattelusta kävi ilmi eli Ryssänpelkonsa ja nuolunsa )
Todellisia tutkijoita Aleksanteri-instituuttiin, kiitos.
Älkäämme tuhlatko verovaroja ryssäläiseen disinfotutkimukseen.
Seppo Lehto - historioitsija

Presidentinkanslian tiedotusosasto kommentoi:
Ryssäläisblondi Sari Aution persereiästä valunnee Ryssänsikojen eritteitä
Ko. ryssänuolija ja ns. tutkija ei ole saanut itseään edes tiineeksi. Ilmeisesti ko. blondin vittu onkin vielä ummessa ja ryssät ovat työntäneet iljettävät elimensä kyseiseen miehitettyjen alueiden palautuksen vastustajaan persereiän kautta.

Myös KM-tietotoimisto kommentoi:
SAATANAN LÄHETTILÄS EI VOISI EDUSTAA SUUREMPAA RYSSÄLÄISYYTTÄ KUIN SARI AUTIO
ON TIEDOSSA, ETTÄ NAISET JOTKA EIVÄT ANTAUDU TIINEEKSI ENNEN 30 IKÄVUOTTAAN JA JOTKA PAAPOVAT SAASTAISTA JA ILJETTÄVÄÄ MIEHITTÄJÄ- JA KANSOJENMURHAAJA-RYSSÄÄ, EIVÄT VOI OLLA MUUTA KUIN SAATANAN RYSSÄSIAN LÄHETTILÄITÄ JA KANSAKUNTAMME MÄDÄTTÄJIÄ.
( VAPAUTTAVA TODISTUS = LÄÄKÄRINTODISTUS )
KM-TIETOTOIMISTO

Hannu Huhta-aho kritisoi Lehtoa:
"Suomen vapaussoturi"
Jokainen solu Sepossa tuottaa häpeää talle maalle ja sen todellisille sankareille.

Lehto vastaa:
"Hannu Huhta-aho" HHAHO@NIC.FI paljastaa kgb-taustansa oheisella kirjoituksellaan: )
Todelliset sankarit voivat nukkua rauhassa kun heillä on maanpäällinen edustajansa Seppo Lehto.
Suomen vapaussoturi

Presidentinkanslian tiedotusosasto kommentoi:
Huhta-ahon peräaukko lukeutunee Tehtaankadun paskalähetystön virkailijoiden haisevien mällien lopulliseksi jätekuiluksi

Lehto jatkaa:
Hannu Huhta-aho hhaho@nic.fi vastuuseen solvauksistaan, kiitos e/v
Suomen vapaussoturi
Seppo Lehto

Presidentinkanslian tiedotusosasto raportoi:
Huhta-aho on nähty perse pystyssä Tehtaankadun saastaisen ryssänlähetystön portailla

Hannu Huhta-aho vastaa:
Ota lääkkeesi.

Presidentinkanslian tiedotusosasto kommentoi:
Ainoa lääke Hannu Huhta-ahon kaltaiselle ryssänimijälle on kuula kalloon.

Presidentti Putin kommentoi:
Meillä Ryssälässä on tapana tappaa sekä toisinajattelijat, että varmuuden vuoksi lähikaarti, joten Hannu Huhta-aho voitaneen heittää samaan ruumismontuun Tsetsenian uhrien kanssa?
Paviaanikoira Vladimir Putin

Myös KM-uutistoimisto kommentoi:
Suosittelemme Huhta-ahoa Tsetseniaan ruumiskuoppia kaivamaan, niin saa siinä samalla toteuttaa ryssäläisyyttään naimalla puoliksijäätyneitä tsetseenien ruumiita
Km-uutistoimisto

Presidentti Putin tiedustelee Huhta-aholta:
Käytätkö hhaho@nic.fi Gideon Molotowskyä, jutkuseurakunnan parasiittirabbia?
Vladimir paviaanikoira Putin - Ryssäsian virallinen edustaja

Venäjän Federaation suurlähetystö vastaa:
Jutkusika Bolo Mololla on pysyvä kiinnitys Tehtaankadun palvelukseen.
Hoitelee puolestamme nostamamme "kansanryhmää vastaa kiihottaminen" -jutut ymv. miehitysvaltaamme vastuvia vastaan
Tehtaankadun saastaiset ryssäsiat
Tehtaankatu
Helsinki
Silpomamme Tynkä-Suomi

Vesa Siren lähestyy Lehtoa:
Ole Rauhallinen!
Hyvä Suur Suomen Sotilas !
Jos et nyt tuki sitä turpaasi niin tulen varmasti tukkimaan sen henkilökohtaisesti. Ja jos ei sittenkään men tukkoon niin syötän sinulle koivuhalon. helppouden vuoksi alakautta. ja jos se ei auta niin istutan sinut lipputankoon. se olkoon "kova kohtalosi"
Terveisin Toveri
Vesa Siren
Pirkanmaan Sanomat
PL 26 33470 YLÖJÄRVI
Puh. 03-3477244
Fax 03-3477225
GSM. 050-3679418

Lehto kommentoi:
Vesa Sirenin uhkauksissa ei ole päätä ei häntää, ei korvia ollenkaan: )
Onkohan kyseessä jokin skp-syndroomasta kärsivä ( röh, röh ) taho?
Suursuomalainen historioisija

Klasu lähestyy Antero Mattilaa Helsingin poliisista:
Hei,
Halla-aho mahtailee aseellaan kotisivulla samallalailla kuin Lehto vuonna 1996, jolloin aseet haettiin pois poliisin toimesta heti; Halla-aho tekee yhteistyötä Lehdon kanssa. Toivottavasti poliisi hakee Halla-ahon aseen pois samallalailla, kun siitä pitää tehdä ihan oma sivunsakin. Tarkistakaa onko lupa kunnossa ja hakekaa pois!
Lehto spammaa Osama bin Laden turvapaikka Suomeen-artikkeliaan joka palstalle.
-Klasu
P.S. Lehdon lähettämä virus sähköpostissa oli: W32/Hybris Kun häiriösähköpostiin liittää järjestelmällisesti viruksia jotakin pitäisi jo tehdä miehen neutraloimiseksi.
P.S. Annoin Teille poliiseille, sisarelleni, ja omalle rakkaalle tyttöystävälleni uuden osoitteeni ja Tarja Halosen nimellä alkoi tulla tänne häiriöpostia hetken päästä ja näin ollen lähettäjä on juridisesti nyt paikallistettu 100%, koska Lehto ei ole mistään muualta kahdelta naiselta voinut osoitetta saada.
Laitetaan Lehto vastuuseen!!!!

Lehto tiedustelee:
Onko oma rakas tyttöystäväsi kumia vai kuuluuko eläinkuntaan?

Klasu lähestyy presidentti Halosta:
Arvoisa Presidentin kanslia,
Olen kirjoittanut asiasta jo paljon aikaisemminkin ja me kaikki odotamme aktiivisia toimenpiteitänne meihin kohdistuvaa yleistä terroria vastaan. Tässä ei ole ollut kysymys mistään huumorintajusta!
Häirikkö Seppo Lehto spammaa Presidentti Tarja Halosen nimellä ympäri Eurooppaa ja maailmaa mm. Teidän murhayritys aikeista presidentti Putinille surmata presidentti. Olen toimittanut Tampereen poliisille kaiken ko postin (vk. Osmo Niemi), jossa on tarkalleen minuun kohdistuneita herjoja. Olen puhunut poliisi Osmo Niemen kanssa myös puhelimessa ja hän on ilmoittanut minulle, että muilla ei ole ollut rangaistus vaatimuksia Seppo Lehtoa kohtaan. Tosin ministeri Eva Bidaut haastoi Seppo Lehdon oikeuteen jo aikaisemmin, mutta häiriöposti Evan nimellä jatkuu koko ajan päivittäin ja olen toimittanut sen Tampereen poliisiin, kun siihen on liittynyt herjoja allekirjoittanutta kohtaan. Sananvapaus on olemassa, mutta sen väärinkäyttö on välittömästi rangaistavaa.
Postiin liitetään myös nyt viruksia; tavallisin on W32/Hybris-virus, joka on asennettu tulemaan Seppo Lehdon postin kautta. Minulla on tästä ammattitodistaja Konttorikulmasta, että Presidentti Tarja Halosen nimellä tulevassa postissa on mukana viruslautaus. Samaten jouduin vaihtamaan sähköpostiosoitteen ja muutin sen salaiseksi. Sen jälkeen toimitin uuden salaisen osoitteeni vain kahdelle hyvin tuntemalle henkilölleni ja poliisin edustajalle: Välittömästi Presidentti Tarja Halosen nimellä alkoi posti ko osoitteeseen. Poliisin edustaja oli komissario Antero Mattila. Hän on myös havainnut, että Jussi Halla-aho päivittää Lehdon häirikkö roska-sivuja internetissä jo yhden vuoden ajan. Epäilen näin ollen, että W32/Hybris-virus on liitetty Halla-ahon toimesta Seppo Lehdon postiin. Tein sivuista rikosilmoituksen maaliskuussa 2001, mutta vieläkään tämä roskakansio ei ole hävinnyt netistä ja siellä on kirjoituksia mm. "presidentti Tarja Halosen" toimesta. Roskakansio on ollut hyvin seurattu mm. median toimesta saamieni luotettavien tietojen mukaan. Jotkut tahot ovat jopa uskoneet, että minä olen tuossa mukana ja siitä tuloksena, miten se on vaikuttanut alllekirjoittajaan alla lisää. Nimelläni kirjoitetaan ja postataan yleisesti; aikaisemmin on myös faxattu.
Tästä huolimatta Tampereen poliisin edustaja vk Seppo Mattila uskoi Seppo Lehdon väitteeseen, että hän ei lähetä ko postia Presidentti Tarja Halosen nimellä. Lehto oli moneen kertaan vakuuttanut tämän poliisille, joka on tutkinut pitkän aikaan ko tapausta. Tämän hän kertoi minulle henkilökohtaisesti, vaikka kerroin, että minulla ei ole toisia vihamiehiä ja tätä postia tulee jatkuvasti. Toisaalta poliisi uskoi myös sen, että olen Seppo Lehdon avustaja, kun Lehto niin väitti.
Muunkinlaista näyttöä on olemassa Poliisin toimesta. Oikeusistuimet ja poliisit, kun ovat oikullisia pitkän tieteellisesti mitatun tilastoainekseen perustuvan kokemuksen mukaan. Poliisin edustajan mm. komissario Antero Mattilan pitäisi tietää kuitenkin koko totuus dokumentti ja muun pitävän juridisen todistusaineiston kanssa, mitä on oikeasti tapahtunut ja uskon hänen todistavan näytön kanssa tuomioistuimessa, että Seppo Lehto spammaa mm. Tarja Halosen nimellä ympäri maailmaa ja Eurooppaa.
Olen nähnytkin jo sellaisen sähköpostin joka on yhteinen minun ja Lehdon kanssa. Tässä on huomattava myös, että Seppo Lehto on seksityöntekijä ja homoseksualisti niinkuin ex-baarimikko Jussi Halla-aho, joka kantaa vasemmassa korvassaan korvakorua. Sen näkee hänen omalta kotisivultaan, missä hän kertoo pitävänsä myös ampuharjoituksia, vaikka ei ilmoita käyneensä armeijaa ja pitää parhaana ystävänään totaali aseistakieltäytyjää (Sampsa Rydman) kotisivullaan
Miksi kirjoitan tästä jälleen Teille? Motiivini ja syyni? Minun syyni on tarkalleen se, että Seppo Lehto spammaa minunkin nimellä ja rakentaa venäjän kielen tuntiopettaja Jussi Halla-ahon kanssa allekirjoittaneesta kaikenlaisia häirikkö internetsivuja, jotka laitetaan sitten minun nimiin ja kerrotaan kaikkialle ja jo nyt tuloksella, että minä kirjoitan niihin jatkuvasti. Tätä on myös uskottu, vaikka olen toimittanut poliisille rikosilmoituksen asiasta, mutta sen saaminen tuomioistuin käsittelyyn kestää pian vuosia ja noilta henkilöiltä ei saa mitään korvauksia tekemästään haitastaan! Tästä on ollut jo se seurauksena, että minua allekirjoittanutta pidetään jo toistuvan häiriöpostin lähettäjänä sivupersoonineen ja mm. WSOY:n opintomateriaalikeskus on poistanut kaikki minun kirjoittaman opintomateriaalin sivuiltaan, eikä ota sitä alustavan suunnitelman mukaan historian kirjaan, koska historian opettajat ovat kiinnittäneet huomion spaammiini ja näihin sivustoihin, joita en ole ollut tekemässä tai sähköpostia lähettämässä.
Tässä on nyt sitä reaali tulosta sen kaiken muun kanssa, mitä en edes tiedä; myös työnanatajalleni on kirjoitettu minun nimellä kaikkea mahdollista sähköpostia.
Ihmettelen enemmän kuin suuresti, että asiasta vastaavat maamme turvallisuushenkilöt eivät käynnistä voimakkaita toimenpiteitä semminkin, kun ko tyypeillä on terrorismi tausta. Huomautan myös, että hallituksen turvallisuuspoliittinen selonteko nostaa tietoliikenteen turvaamisen terrorismin vastaiseksi toimeksi. Suomen Kuvalehti esitti keväällä 2000 Seppo Lehdon suljetulle laittamista ja se lienee hänen oikea paikkansa. Itse tein tammikuussa 2001 Seppo Lehdosta rikosilmoituksen, johon liitin psykiatrin arvion hänestä, mutta Lehto teki minusta rikosilmoituksen rikosilmoitukseni sisällöstä ja "eettinen" poliisi kutsui minut kuulusteluun psykiatrin diagnoosin sisällöstä! Tampereen poliisi on ottanut myös Lehdon rikosilmoituksen Presidentti Mauno Koivistosta vastaan. Lehdon mielentila on tutkittu tuomioistuimen määräyksen toimesta liittyen rangaistuskäytäntöön. Lisäksi Seppo Lehdolla on taloudellisesta toiminnastaan lukuisia väärennöstuomioita, jotka ovat merkinneet miljoonavastuita maksettaviksi talouselämästä. Annetaanko tämän saman asian toistua myös yhteiskuntaelämässä, että hän saa tehdä vapaasti väärennöksillään ja väärin tulkitun sananvapauden nojalla vastaavat vahingot, joista häntä ei laiteta vastuuseen. Tässä on tulos kaikkien nähtäväksi sallivuudesta ja sananvapauden väärinkäytöstä; kukaan ei korvaa näitä vahinkoja ja mitään ei tehdä tuon tekemisen lopulliseksi lopettamiseksi.
Seppo Lehto ja Jussi Halla-aho ovat julistaneet minulle n. vuosi sitten totaalisen sodan ilman mitään henkilökohtaista syytä; poliisi kuulusteli minua tästäkin rikoksesta epäiltynä ja kysyi aijonko tappaa tai tapattaa Seppo Lehdon. Vastaukseni oli suora KYLLÄ. Käsittääkseni sodanlait ovat tappaa tai tulla tapetuksi. Nyt on sota-aika ja olen amerikkalaisessa yrityksessä töissä. Tämäntakia laitan tämän viestin kopiona USA:n suurlähetystöön ja CIA:han.
Samaan aikaan poliisi esitti kuitenkin, että olen tämän itä-balttilaisen kansallismielisen sekajoukon avustaja!
Lisäksi "eettinen" tamperelainen poliisi uskoo, että olen Seppo Lehdon henkilökohtainen avustaja, kun hän Lehto kertoi "eettiselle" poliisille tästä. Poliisi korosti nimenomaan eettistä-puolta Seppo Lehto tapauksessa minulle. Varmastikin hänhän kerää Suomalaisuuden Liiton adressia ruotsin kietä vastaan ja vaatii eri germaaniheimojen sukunimien kieltoa jne. Tätä germaaniheimovastaista työtään kaikkea hän tehostaa vielä Hitler-museo hankkeillaan. Poliisi pitää kuitenkin minun psykiatrilta haettua lausuntoa ko mielentilasta kunnianloukkauksena. Poliisi on toimittanut myös lausuntojani Seppo Lehdolle, joka on vankilakundi. Itä-balttilaisella etnisellä ryhmällä uskollisuus keskenäiseen solidaarisuuteen on suurempaa kuin lain noudattaminen.
Seppo Lehto tarjoaa myös omalla nimellään kirjoitukissaan turvapaikkaa Osama bin Ladenille. Hän juhli 11.9. tapahtumia tarjoten Osamalle tukea; kaikki nämä viestit ovat lähteneet maastamme ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Tosin Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteenlaitoksen professori esitti ymmäryksensä 11.9. tapahtunutta kohtaan maailmojen sota-ohjelmassa TV2:ssa ja hänen lapsensa on ollut pidätetty taloudellista globaalisaatiota vastustavassa mielenosoituksessa kesällä 2001 Italiassa. Lisäksi Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksen professori on myös aina Lenin-museon hallituksen puheenjohtaja.
Avustajansa venäjänkielen tuntiopettaja Jussi Halla-aho, joka osaa käyttää tietokonetta on vieraillut Ukrainassa kesällä 2001, jolloin hän tapasi Osama bin Laden Al-Qaida verkoston yhteistyökumppanin ja näitä jälkiään Jussi Halla- aho on peitellyt paniikissa nykyisin. Eräs heidän järjestönsä jäsen ilmoitti tästä minulle ja tarkistin Halla-ahon matkat ja hän todella on käynyt mm. Ukrainassa ja Virossa kesällä 2001. Jussi Halla-aho pitää ampumaharjoituksia aseellaan, vaikka ei ole edes käynyt armeijaa. Samaten aikaisemmin Seppo Lehdolta on takavarikoitu suuri joukko aseita. Halla-aho ei salaa ampumaharjoituksiaan ja esittelee asettaan kotisivuillaan samallalailla kuin Lehto tuolloin, kuin Lehdon aseet takavarakoitiin pois. "Pitkäletti ja korvakoru" Halla-aho kertoo omalla kotisivullaan pitävänsä ampumaharjoituksia aseellaan. Maassamme ei ole tällaista tapaa, että henkilökohtaista asearsenaalia esitellään tällä tavoin julkisesti. Tuolloin aseet haetaan aina pois, niinkuin Lehdon kohdalla tehtiin. Tästä huolimatta minua on informoitu, että Seppo Lehto aseistaa joukkojaan.
Lisäksi Seppo Lehto kerää Suomalaisuuden Liiton adressia ruotsin kielen ja eri germaaniheimojen sukunimien poistamiseksi Suomesta. Tämäkin on yksi asia, johon viranomaisemme eivät ole puuttuneet mitenkään, vaan ovat jopa samaa mieltä tukien täysin tätä itä-balttilaisen etnisen ryhmän hanketta! Sitten esitellen, että olen tuon porukan avustaja ... asia näkyy liikaa läpi. Onneksi olen itse henkilökohtaisesti saanut vihdoin ja viimein asian vireille jo Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen, jonne se on rekisteröity (PP30937 VON GREWEDORP v. Suomi) ja alettu seuraamaan tapahtumien kehittymistä maassamme. Ihmisoikeuksia rikotaan.
Hyvät herrat nyt on myös täysi sota-aika, sota terrorismia vastaan; perustanen oman kaupallisen turvallisuuspalvelun, joka suojelee mm. amerikkalaisia sijoituksia maassa ja silloin Te kaikki tiedätte mitä me teemme tälle porukalle ja myös heidän suojelijoille olkoon he sitten keitä tahansa. Tästä lähden itse tänään. Mihinkään kuulusteluihin "eettisen" poliisin toimesta en suostu, koska he ovat julistaneet totaalisen sodan meille ja silloin hallitsee sodan lait. Mitä merkitystä on jollakin "eettisyydellä", kun vastapuoli vähät välittää sitten tälläisestä alkeellisesta ymmärryksestä. Sen takia tuo porukka höynäyttää meitä kaikkia ja jokaista, kun jotkut antavat idealismin nimissä ymmärrystä terrorrismiin.
Kannattaa huomata, että Seppo Lehto on hyvä verbaalinen sanallinen harhauttaja; Yk-tehvissä saamiinsa vammoihin juuri kuolleen majuri Louhimiehen Pasi-veli kertoi näin minulle henkilökohtaisesti , kun Lehto tuli keräämään nimiä Louhimiehen Libris-kirjahuoneelle Suomalaisuuden Liiton ruotsin kieltä ja nimiä poistamaan vaativaan adressiin. Louhimies heitti saastan välittömästi ja kirjaimellisesti ulos, mutta kertoi minulle myöhemmin, että tuo mies pystyy harhauttamaan monia ja niitä yksinkertaisia riittää paljon kokemukseni mukaan.
Ilmeisesti joidenkin propagandaan sopii, viranomaistenkin, että olen Seppo Lehdon avustaja, mutta me hänen vastuuseen saattamiseen teoistaan haluavat tulemme piahkoin vastaamaan myös näille tahoille asian vaatimalla juridisella tavalla. Kukaan terroristeja suojeleva ei ole suojassa huolimatta asemastaan tai tehtävistään.
Kunnioittavasti
Klaus von Grewendorp
Kotisivu: www.saunalahti.fi/vaino2
GSM-NOKIA: 050-5740408

Presidentinkanslia vastaa:
Arvoisa herra Juutilainen, olemme tutustuneet kirjeeseenne ja kehoitamme teitä vöittömästi sukeltamaan Sorsalammeen
Presidentinkanslia

Klasu monarkiakysymyksestä:
1. Jo kansanäänestyksen järjestäminen asiasta monarkia / tasavalta valtiopäämies vaalien yhteydessä kyselynä olisi hyvän tavan mukaista Suomessa; niin kuin huomataan Iso-Britanniassa asiasta saadaan keskustella ja järjestetään jopa asian ratkaisevia vaaleja ei vain kyselyjä. Täällä Suomessa, joka sentään on pohjoismaa ja demokratia sietäisi edes keskustella asiasta. Keskustelua käydäänkin niinpäin, että presidentinvaltaa pitää vähentää kansamme tahdosta piittaamatta, koska monarkkien valtaa ollaan vähehtämässä muualla; siinä samassa ollaan hypätty sellaisten voimien kelkkaan, jotka eivät ajattele oman maansa ja toistensa parasta yleisesti ottaen.
2. Euroopan edun mukaista on, että Iso-Britannian Australia kuuluisi Euroopan yhteyteen. Nythän jotkut "moralisoivat" toimittajat moittivat Portugaliakin, kun on pitänyt Macaoaan siirtomaanaan, joka nyt joutuu Kiinan hallintaan tänään. Tämä Portugalia ja sen siirtomaapolitiikkaa moittiva asenne oli jopa pääuutislähetyksessä toimituksen toimesta esillä; ilmeisesti siellä on maolaisia töissä :-)
3. Australian äänestystulosta arvioitaessa huomaamme, että vaikka pohjalla on erittäin kova itsenäistymistarve australialaisten keskuudessa, niin kaikesta tästä huolimtta kansalaiset pitävät monarkiaa ja kuningatarta parempana kuin heistä äänestystuloksesta päätellen kaikista pahinta optiota; puolueita ja heidän edustajiaan. Tämä viimeinen kohta siis on kaikista pahin australialaisten mielestä; mieluiten suvaitaan monarkia ja osallisuus kansainyhteisöönkin!
4. Jos ajattelemme meidän puitteita Suomessa verrattuna Australiaan, niin kyllä monarkialla olisi todelliset mahdollisuudet voittaa valtiomuotokysymys; sillä maamme monarkiammehan kaatoivat sekä Englanti että Ranska etunenässä kiristyksillään tämän vuosisadan alussa. Itsenäisen Suomen valtiomuoto piti alunperin olla monarkia; se päätettiin myös eduskunnassamme laillisesti äänestyksellä 9.10.1918, jolloin maamme kuninkaaksi tuli Hessenin Prinssi eli Kuningas Väinö hallitsijanimeltään ...
--
Klaus von Grewendorp
http://www.saunalahti.fi/~vaino2

Lehto kommentoi:
Ei sitten muuta kuin muovikruuna päähän ja Tesomanjärven jäälle pomppimaan...

Klasu jatkaa aiheesta:
Yleisradion Atlas-lähetys Väitettiin, että maailman tämänhetkisen tilanteen mukaan maailman vanhin monarkki mitattuna valtakautensa pituuden mukaan on Aasian Thaimaan kuningas Rama IX. Thaimaasta. Ei pidä paikkaansa. Oliko kysymyksessä inhimillinen erehdys tai harkittu veto? Ehkä jälkimmäinen, koska luulisi toimittajilla olevan ammattittaitoa? Olisi mukava saada tänne keskusteluun YLE:n Atlas toimituksen vastaus?
Valtakaudeltaan mitattuna se on Euroopan Monacon Rainier III. Lisäksi edustaa hallitsijasukua, joka on ollut yhtämittaisesti 700-vuotta vallassa; kauemmin kuin mikänn toinen suku Euroopassa.
USA:ssa on ja pitä majaa tiettyjen piirien ylläpitämä Monacon varjohallitus päämiehineen; en viitsi sanoa ketkä piirit rahoittavat tätä hanketta.
--
Klaus von Grewendorp
http://www.saunalahti.fi/~vaino2

Lehto kommentoi:
Monaco on kusetusta. Antavat turvapaikan ryssäläisille jutkuloisille

Hannu Huhta-aho lähestyy Lehtoa:
Toivon, että et lähettäisi jatkossa postia minulle.
Syynä tähän on se, että voi ottaa vastaan postia vempoilta. Siis henkilöiltä, (huomaa, en käytä sanaa "mies") jotka eivät kykene esim. puolustusvoimissa palvelemaan täysipainoisesti.
Koska tutkimusten mukaan kuulut vemppoihin, niin voisitko ystävällisesti lakata postittamasta viestejä.
Jos kuitenkaan et ymmärrä tätä, niin olen varalta estänyt kaikkien yahoo päätteisten postien saapumisen palvelimelle. Voit toki yrittää hankkia toisen päätteen, mutta en usko sinun omaavan siihen tarvittavia taitoja.

Lehto vastaa:
Olette syyllistyneet perättömään leimaukseen:( ... Oletan että teitte sen tahallanne. Perästä kuuluu, muutakin kuin hernekeiton jälkiäänityksiä.
Koska tarkoituksenne oli vain ja ainostaan solvata, niin tulette tietämään mitä se tarkoittaa ja mihin se johtaa. ... pääsette nauttimaan RL:n vastaisista lausunnoistanne vahingonkorvauslain määräämäämistä sanktioista.
Seppo Lehto Suomen Vapaussoturi

Lehto kritisoi museovirastoa:
Museovirasto on komujen suojatyöpaikka
Mikä ilmenee erilaisten homeisten punikkiajan lautatarhojen suojeluna ( mm. Annikinkadun röttelöt ) ... jotka voitaisiin hoitaa palokuntaharjoituksena maan tasalle välittömästi.
Ryssäläisyys ilmenee mm. Tornihotellin jarrutteluna tekosyynä tsaarin aikaisten tiilirötisköjen suojelu.
Hämeenlinnassa ryssäläisyydestä päästiin aikanaan ripeästi eroon. Siellä mm. entinen Ryssän kirkko on nykyää TYT:n tilana.
Ko. sipulikatto vain katosi - mikä osoittaa että Tampereella on vielä paljon oppimista esim. Hämeenlinnan toimintatavoista.
Seppo Lehto
PS:) Stalinimineekereiden valta on saatu hölmöjen ja yksinkertaisten äänillä, kuten Kremlin hallintoalueellakin
Eipä ole nähty komuaktivistien vaativan Ryssän sotarikollisia vastuuseen ja huvittavaa surkuhupaisesti, eivät ole Ryssän sotarikollisten uhrit ja omaisensa vaatineet suoraan korvauksia miehittäjä-Ryssältä vaan Silvotun tynkä-Suomen valtiolta.
Seppo Lehto - historioitsija

Presidentinkanslian tiedotusosasto kommentoi:
Museovirasto kysynee neuvoa Tetaankadulta ennen päätöksiään?
Annikinkadun röttelöitäkin suojeltaneen vain siksi ,että niissä asustelee erilaisia ommunistisoluja, lesboja ja muuta paskaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti