keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Aineisto #5

Klasu kommentoi Lehtoa ja ugreja:
- Se kyllä tiedetään, että seko-seko fennomaaneista ja näin ollen pseudo-suomalaisista fenno-ugristeista tai Siperian umpilammikoista nousseista kala-aivoista ei ole mihinkään johtotehtäviin. Ei ole koskaan ollut. Pyydän, että pysyisit minun persoonassa, etkä sekoita henkilöitä, jotka eivät enää pysty puolustautumaan. Kirjoituksesi on syvän, hyvin syvän pelkuruuden merkki ja ajatuksesi ovat maailmassa, jolla ei ole enää meille mitään merkitystä. Et ole kasvanut aikuiseksi, vaan pysyt yhä eläimen tasolla. Olet kroonisessa psykoosissa oleva pikku-kuopus.
En tiedä, mitä sähköasentajat tähän todella kuuluvat, koska itselläni ei ole asian kanssa mitään tekemistä? Se tiedetään, että Seppo Lehdosta ei ole mihinkään tehtäviin tai toimiin, eikä häntä kukaan ota mihinkään tehtäviin.
Toisaalta jonkun syvästi häiriintyneen ja syrjäytyneen perheen aivoramman kala-aivo kuopuksen puheena voin nähdä tässä kyllä viittauksen isääni, joka oli ensimmäinen pioneeri tekninen johtaja (vastasi koko tekniikasta TV 2) ja jolle pääjohtaja Leminen jätti koko TV2 hallinnon ja henkilöstö asioiden johdon johtajakautensa ajaksi. En väistä asiaa nyt julkisesti, vaan tarjoan kala-aivolle perkuupenkkiä, jossa käsittelen häntä puukolla katkoen niskat, niinkuin kaloille tehdään tulevaisuudessa, silloin kun saamme alieläin S. Lehdon kätyreineen kiinni. En todella tiedä, mitä alieläin häntä keskusteluun sekoittaa; hän valitsi mm. Lemisen johtajakauden ajan koko henkilöstön taloon sisään.
Joku pikku-bolsevikin pojanpoika kala-aivo alieläin Seppo Lehto tai joku suomalaisasiamies ex-komu Olavi Koskela eivät tiedä, että mm. Esko Juhani Tennilä kuului tähän valittujen ryhmään työnoton kautta ja toki en paljasta ko kala-avoille, mitä vastapalveluksia hän Tennilä teki tästä pääjohtaja Lemiselle ja isälleni aikoinaan. Näistä en kerro ... eikä sillä ole enää mitään merkitystäkään tänään. Toisaalta on mukava tavata henkilöitä, jotka hän otti sisään televisioon ja he saivat vakio vakityöpaikan. Näin jälkeenpäin. Paljon. Nytkin täällä on käynyt mm. eräs autonkuljettaja, joka mairittelee vain kuinka vaatimattomasti nykyään itse elelen ...
Toisaalta, jos hän ei olis saanut pioneerinimitystä empä olisi tullut Tampereelle Helsingin Haagasta (kaikilla asioilla on puolensa) ja nähnyt myöhemmin tuota Kurun syrjämetsistä posliinipillusta (nimittää itse äitiään näin) maailmaan kuopuksena tullutta entistä eläintä, joka täyttää S. Lehtona eläimen funktiotaan yhteiskunnassa ja josta tuli hylkiö, ikivelkainen kantaen eläinmaailman kokemuksia alitajunnastaan, mistä jakaa syrjäytymisensä kovaa tuskaa koko maailmalle netin kautta spammeissaan.
Tohtori Moodyn teoriaa on mielenkiintoista soveltaa alieläin-Lehtoon.
Jos me tapaamme hänet hänellä on taas hengenlähtö todella lähellä jatkuvista lainvastaisista kirjoituksistaan ja yleisestä terrorismistaan. Silloin on eläimen asteella elävän häirikön maksun paikka, jolloin kala-aivon perkuu alkaa laskuvarjojääkärinpuukolla kylkeen ja vähän sitten joka puolelle ja sitten sähköiskimen kautta sähköshokkiin ja sitten palautamme kärräten autontakakontissa kala-aivon Siperian umpilammikon syvyyksiin. Ole varma, että tulet maksamaan korkojen kera loukkauksesi viimeistä pilkkua myöten bolsun pojanpoika kala-aivo kuopus S. Lehto.
Me toimimme, koska poliisi hidastelee tutkinnassa ja on avuton tuonlaisen terrorismin edessä, jossa purat omaa kurjaa pahoinvointiasi syrjäytymisestäsi muihin, jolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Omista kala-aivoista saat syyttää syrjäytymistäsi ja ikivelkauttasi ja hengenlähtöäsi, jos joudumme kasvokkain.
Minä olen pelkkä SOTILAS älä kirjoita minulle ja jätä muut läheiseni rauhaan, vaan tule nyt esiin tappelemaan kanssani iki-surkimus ja täysi pelkuri!

Germans Forever kommentoi:
Lehdolla todellakin on eläimen aivot. Lehto on täysi mitättömyys. Lehto ei ole mikään !!!!!!

Lehto vastaa:
Valehtelet enemmän kuin itse Molotov
Olet verrannollinen maahamme rkp:n ja punaisen ristin kautta hivutetuihin somalisaastoihin.
Kommenttisi kumpuavat suoraan KGB:n oppikirjojen mukaan. Tehtaankadullahan sait aikanaan koulutuksen erääksi tehoryssäläiseksi. Valitettavasti minä ja monet muut olemme saaneet sinut paljastamaan itsesi.
Oheisille ryssäläisille saduillesi, ei voi muuta kuin nauraa, ... kaikella kunnioituksella kgb:n alimittaisuuksille.
Totuudentorvi Viipurista

Jarmo Jalarvo lähestyy Lehtoa:
Moi
Jos eivät nämä viestit lopu tähän osoitteeseen, seuraavaksi tulee POLIISI
Kiitos ymmärryksestä

Lehto vastaa:
Muista laittaa kukkapuska mukaan:)
... sekä tukku patruunoita, hyvä kp, pumppu haulikko, ymv:aa. ... niin lähdetään yhdessä liiskaamaan miehittäjä-Ryssän edustajia esim. Tehtaankadun lähetystötiloista.
Ystävyydellä kaikessa AKS:n hengessä Vapaussoturi

Raimo Rantanen lähestyy Lehtoa:
Jostain syystä mailis ohjautuu järjestelmällisesti osotteeseeni. Pyydän hartaimmin, että hävittäisit osotteeni tiedostoistasi, etkä enää lähettelisi rasistista postia. Kiitos

Lehto vastaa
Minä en lähettele rasistista materiaalia; vain kansakuntaamme kaitsevaa materiaalia
Esim:
1) Miehittäjä-Ryssä helvettiin alueiltamme ymv.
2) Somalikyrvät helvettiin Suomesta
3) Ryssäläiset saunan taa
4) ymv:aa
Ko. asiat ovat rasististen rikosten oikaisua
Kuolema Ryssälle terveisin kansakuntamme pyöveli
Mikäli haluat yhteyden vastaavasti ajatteleviin Treen valtuustossa niin ohessa e-mailit:
1) matti.kaperi@tt.tampere.fi
2) jarmo.rantanen@tt.tampere.fi
3) pekka.paavola@tt.tampere.fi
4) pertti.virtanen@tt.tampere.fi
5) irja.tulonen@tt.tampere.fi
6) oras.tynkkynen@tt.tampere.fi

Musse Mohamed lähestyy Lehtoa:
what the fuck is your problem??? don't even email me understand that!!!!!!! and what the fuck you want from somalians? and who the fuck are you!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!11

Lehto vastaa:
Public order: Somaliapes back to Somalia
We`ll give you a banana as final gift
... otherwise we kill you as the rats

Lehto jatkaa:
Suck your father`s dick you dogsfucker ;)
You are lousy frog, like the other somalian pigeating apes. The only brothers who are alike you are the pedofilian russsian bastards.
Finnish nation in the name of Tarja Halonen
President

Stacy Nguyen lähestyy Lehtoa:
I don't know HOW THE HELL I ever got on your mailing list, but I don't need to receive stuff like this-- unsubscribe me NOW.
Stacy Nguyen

Lehto vastaa:
Somaliapes out of Finland as soon as possible, ...
This is an order
Alike the other algerians + other pigs.

Musse Mohamed lähestyy uudelleen Lehtoa:
fuck yaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
bich ass mothefucker!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Lehto vastaa:
Did you liked somaliape to fuck your motherape?
Does it feel goooooooooooooood?

Musse Mohamed lähestyy jälleen Lehtoa:
somalians fuck you right. somalias had fucked you isn't that right??? that is why you keep talking about somalias you have sucked one of their penis and liked!lol so why don't you simple tell me what you wanna i know you wanna deg... you can suck my deg i have no problem with that. just tell me and you can suck it and test how sweet it is

Lehto vastaa:
Your dick won`t be live long, either you somaliape ... enjoy your last masturbation with pigs. Your terminator shall come soon.
Somalisaastan karkoittajat Suomessa

Lehto arvioi Klasua:
Juutilaisen kotisivut koostuvat sairaseläkeläisen fantasioista
Kaikkihan sen tietävät että Klaus Juutilainen saa pelkkää sairaseläkkeen perusosaa elantokuluininsa. Siinä suhteessa hänellä on heikompi tuuri kuin Johannes Virolaisen avustajana toimineella George Pailella, joka saanee maksimisairaseläkettä, koska toimi Kepun tulkkina. Muutenkin hänen johtaja/ fuhrer-kompleksinsa hakee vertaa lähinnä Niuvanniemen suljetulta osastolta.
Jokainen joka on ko. minifuhrerin kohdannut joutuu pidättelemään nauruaan ja kuivaamaan naamansa ko. epaton jäljistä, sillä hänellä on tapana naureskella itsekseen ja räkiä päin naamaa, .. ja nauraa vielä pääälle. Näistä seikoista vaikeni mm. aktivist.fi-lehti.
Seppo Lehto on kunniakkaasti ollut immuuni KJ:n jatkuville solvauksille eri puolilla internettiä, sillä hän on rohjennut luottaa ihmisten ajattelun toimivuuteen.
Isänmaallisten tahojen totuuskomissio = Nappi otsaan ryssyläisille ottovillekuusisille, kuten jutkusialle

Suomen sotilastiedustelu tiedottaa:
SUOMEN SOTILASTIEDUSTELUN KÄSKY 1/maaliskuu 2001
SUOMEN SOTILASTIEDUSTELU
TERIJOKI
VAPAUTETTAVA SUOMI
ME VAADIMME SUOMALAISIA ASENNEMUOKKAUKSEEN MIEHITTÄJÄ-RYSSÄÄ VASTAAN ALOITETTAVAKSI KAIKILLA TAAJUUKSILLA JA RADIOKANAVILLA. TÄMÄ KÄSKY KÄSITELLÄÄ MAAN KAIKISSA KOULUISSA JA OPISTOISSA TOIMEENPANOA VARTEN.

Pekka Siitoin tekee esityksen:
Ryssäntappovala aatteelle ja uusnatsien maineen puhdistus !
Meine neo-nazi Kameraden !
Ehdotan seuraavaa järjestystä kannassissosilistiseen toimintaamme:
1. Kaikki keskinäiset riidat lopetettava heti !
2. Jokainen ns uusnatsi ja ryssantappaja eli luteidenrassaaja lupaa tehdä valan ja samalla luvata sen, ettei yhteiskuntaa vastaan tehdä minkäänlaisia rikoksia !
3. Saamme kunniaa ja mainetta jos noudatamme ym ohjeita.
4. Vala tehdään Suomen vanhimmalle valtakunnanjohta Pekka Siitoinille, siis Peter von Weltheim.
Ne jotka allekirjoittavat sopimusvalan tulevat selviämään jatkossa hyvin, mutta eivät muut. Palauttakaa allekirjoitettu valasopimis minulle jossain muodossa tämän kuun aikana, niin asia on kunnossa.
VALA:
Ich schwöre Dir Pekka Siitoin (baron Peter von Weltheim ) als fuhrer des Finnischen Reiches, Treue und tapferkeit und tot nach Ryssland. Ich gelobe dir und den von dir bestimmten vorgesetzen gehorsam bis in den tod so wahr mir Gott helfe !
____________________ Name (nimi )
We weit your answer to us - Sieg Heil !
in der name president Tarja Halonen & Päämaja
Pekka Siitoin, leader/comm. colonel
Kansallis-demokraattinen puolue/ KDP/ NDP /NSDAP in Finland
Suomen Valtakunnanunioni /SVU / UFS / Union of Finland State.
Tel: 358-2-4351911 / fax 4384991 and
http://personal.inet.fi/private/siitoin/

Claus Wintergrün kommentoi tämän sivuston edeltäjää, joka suljettiin alle viikon kuluttua avaamisesta:
Trojandan eli Zabuttjan Seppo Lehdon toimesta tekemä internet-sivu suljettiin:
http://communities.msn.fi/Trojanda
Lienee selvää, että se suljetaan heti, kun väärennetty materiaali johonkin serverille toisen kerran ilmestyy.
Sivun sisällöstä on tehty ainakin yksi tutkimuspyyntö
Claus Wintergrün

Germans Forever kommentoi:
Paskasivusto suljettiin. Ko. sivusto palveli vain ja ainoastaan Seppo Lehdon päämääriä levittäen mm törkeitä valheita suomen germaaneista ja siltäen silkkoja väärennyksiä ja yksityispostin kopioita

Mauno Koivisto ottaa kantaa:
Eipäs lasketa luikuria!
Kyseessähän ovat vain viralliset Klaus Juutilaisen lähettämät e-mailit eri tahoille. Kyse ei ole mistään väärennöksestä, vaan totuuden ylläpidosta KJ:n käytöshäiriöiden osalta.
Manu - innokas ryssäntappaja tänäkin päivänä

Night Visitor lähestyy Lehtoa:
Jos vielä sähköpostiini (pirunpieru@hotmail.com ) tulee sinulta posteja, niin jätän tutkintapyynnön virkavallalle. Jokainen viesti on tallessa, ja siitä riittää ainesta tutkintaan.
Odotan kuun loppuun, ja jos siihen mennessä ei tule tätä paska tekstiä, niin en vie juttua eteenpäin. Ja sama koskee jatkoa.
SUOMEKSI: Jos nyt ymmärrät lopettaa näiden viestien lähettämisen, asia jää tähän. Jos vielä saan postia, homma menee tutkintaan ja jok´ikinen osoite joutuu varmuudella tarkkailuun!

Lehto vastaa:
Kerroppa nyt mitä erikoista viesteissäni on mahd. tutkimusta varten?
Olenko kenties ainoa merkittävä historiallinen hahmo, joka ymmärtää näinä aikoina vastustaa ryssäläisten tahojen mielipideterroria ja mielivaltaa maamme ryssittämiseksi ja vierasperäistämiseksi lopullisesti?
Lienenkö vain tavallinen kirjatoukka, kun en ymmärrä mistä poraat?
Day & night visitor
in the names of diffrent Suojeluskunta

Elina Lehtilahti lähestyy Lehtoa:
Älä lähetä tähän osoitteeseen enää yhtään sähköpostia. Ei kiinnosta natsipuolueesi näkökanta tai mikään muukaan. Vielä yksikin sähköposti niin teen rikosilmoituksen.

Lehto vastaa:
Perättömiä väitteitä Elina Lehtilahdelta, taidat olla ihan perseetön? ... ryssäläisyytesi lisäksi?
Viipurin Suojeluskunta

Lehto lähestyy Klasua
Pedofiili-, itsensäpaljastelija-, näpistelijä-, väärentäjä-, eläimiinsekaantuja Juutilainen vaietkoon srk:ssa
... ja lakatkoon haaveilemasta homosuhteista kansallismielisten kanssa tai muista ehdottamistaan iljettävyyksistä.
PS:) Vieläkö kotisivuillasi keikkuu v. 1997 väärentämäsi everstiluutnantin sotilaspassi nimelläsi? ( Kysehän on julkisen asiakirjan väärentämisestä )
Totuudentorvi suomalaiselta Tehtaankadulta

Claus Wintergrün kommentoi Lehtoa:
Tervehdys hyvä germaaniveli WILHELM!
En voi muuta kuin yhtyä 100% käsitykseesi ja nyt olisi kiire kerätä vapaajoukko tai jonkinlainen Freikorps passiin S. Lehdolle. Silloin homma hoituu ... päästäänhän ainakin katsomaan silmästä silmään tätä sikaa; kaima on yrittänyt sitä monta kertaa, mutta yhteiskunnan lahdattava ei ole koskaan saapunut paikalle; hänhän on pelkuri ja häntä pitää mennä vähän operoimaan-
Täytyy vain ihmetellä, että kaveria ei olla vuosikausiin eli yli 10 vuoteen saatu kuriin; oletteko kuulleet S. Lehdon kaupalliset toimet?
Jos ette niin tässä; hän alkoi sijoittajaksi ennen terroristiksi ryhtymistään ja perusti Seitti OY-nimisen firman, jonka tuloksena hänellä on miljoonien huijausvelat niskassa. Velkajärjestelyä ei myönnetä velkoihin, ei koskaan, koska ne ovat olleet törkeiden huijausten tulosta.
Samaa linjaa surkimuksen julkiset edesottamukset on tänään; taloudessa ikivelkaus ja politiikassa menettää päänsä.
Johdonmukaista?
Muun yhteiskunnan kannalta Nuivaniemen neljän kuukauden mielentilatutkimus maksaa jo liikaa, koska tätä ugri-hylkiötä ei saada koskaan yhteiskunta kelpoiseksi, eikä häntä pidä saattaa mm. taloudessa, koska se maksaa aikalailla rötösten kautta. Jonkinlainen juridinen paikka olisi pysyvä paikka suljetulla osastolla, mutta se maksaa liikaa ja vaikka hän sieltä palaisi sama tilanne aivorammalla on edessään; lisäksi ne saatanat ovat päästäneet tuon aivoramman lisääntymään, joten ongelmia on tulevaisuudessa, jollemme hoida kertaheitolla koko paskapesää.
Summa summarum: Hylkiö on loppuelämänsä yhteiskunnan elätti; pienintä, mitä olisi voitu tehdä jo kauan sitten olisi ollut tämän aivoramman täydellinen kastrointi, nyt niitä samanlaisia geenimutaatio aivorampoja on tulossa koko joukko lisää. Mielestäni tuo paskakasa pitäisi yhdessä listiä valtiohäirikkönä ja me kaikki olemme hänen kohtalosta samaa mieltä
Lehto vielä luulee, että laki suojelee häntä!!! Ajatelkaa, mikä paska aivorampa, joka syö Tanja Siirtolan paskaa ja yhtyy eläimiin. Siinä S. Lehdon seksielämä; Siirtolan ulosteet ja yhdyntä koirien kanssa. God apetit!
CLAUS WINTERGRÜND

Klasu kommentoi:
Joo ,,, voin hyvin kuvitella; Seppo Lehto lähtee yleisö tietokoneille eväinään Siirtolan aamupaskat pussissa yhdessä koiransa kanssa. Massapostituksen välissä sitten nautitaan eväät hyvällä ruokahalulla ja otetaan akti koiran kanssa.
Jos epäilet näitä perustietoja, niin muista, että meillä on vakitoimittajan valmius tulemaan todistamaan ko piirteistä oikeuteen.
Kaverille on tainut jäädä päälle alitajuntaan muistot eläinmaailmaan kuulumisesta entisistä elämistä ja aika voimakkaasti, jos olette lukeneet ko aivoramman postia. Se on suora heijaste luonteessa eläimenä olemisesta äskettäin.
Klasu

"Klaus" somalikaveristaan:
Jättäkää rakas somalikaverin rauhaan. Hän ei saanut olla Somaliassakaa rauhassa, vaan meinasi joutua kivitetyksi. Täällä hän saa uljasta fennogermaanikulliani poskeen koko molon mitalta
Klaus Seemi-Somali Palestiinasta
... hmmm. somalinsperma on hyvää

Garl-Gustav Mannerheim kommentoi:
Tuomitsemme nettihomot: KJ ja somalipartnerinsa puuhastelut
Marski

Lovely Lily lähestyy Lehtoa:
kuka sä oot??
ja mistä sä oot saannu tän osotteen??
miks helvetissä sä lähettelet jotai tollasta ihan kelle vaan??
VASTAA!!

Lehto vastaa:
I´m the man from "kumpujen yöstä, kätköstä maan"
... ohjaamme vierasperäisten sontiaisten hurmoksiin jääneitä suomalaisia kohti alkuperäkansojen oikeuksia, ilman että kieli jää ruskeaksi.
"pikkuryssät näkee pahaa unta, Venäjä on rajamaa ja Suomi valtakunta"

Anni Mattila Lehdon lapsista:
Lapsi parka! Ei ole varmaankaan hauskaa olla natsin lapsi.

Lehto vastaa:
Voi komuraukkoja, kun meni sovjet alta!
... taitaa Annilla olla tippa ( lue tippuri ) silmässä.
... tuskinpa kukaan Suomessa tietää miltä tuntuu olla natsin lapsi, mutta valitettavan monella on kokemusksia siitä mitä on olla komun pentu ja sellaisena jatkaa kuten neekereiden kyrvänpesijä Anni Mattila.
Hei hulabaloopa, loopa hei mustalippu liehumaan ja neekerit helvettiin

Tommi TheMan lähestyy Lehtoa:
Miten toteuttaisit lesbosimennyksen käytännössä?
Kennelä on oikeus siementää lesboja?
P.S. Onnea onnistuneesta puolison siemennyksestä!

Lehto vastaa:
Hyväksi havaitut suursuomalaiset suorittaisivat astunnan tarpeen mukaan: )
... kunnes kupu alkaa pullistumaan.
PS:) Kiitämme

Anni Mattila kommentoi:
Mitäs jos astuisit itse itseäsi, karjakko!

Esa Taberman Klasusta:
Onko varma,että Klasua ei saa hoitoon? Sinänsä on hauska lukea myös hänen niin kuin muidenkin lähettämää postia,mutta muutamat hänen viesteistään vaikuttavat liiaksi paranoideilta minun makuuni!
Minua ei haittaa ihmisten kohtuullinen abnormisuus,mutta Klasun kirjoitelmat ovat kuin Viiltäjä-Jackin päiväkirjasta!
Robespierre.

Lehto ottaa kantaa:
Klasu viiltänee toistaiseksi vain omaa kämmentään: )
... sillä muuhun hänestä ei uskoaksemme ole.
.... kieltämättä ovat tekstinsä rujoja, mutta mitä voi ryssäläiseltä muuta odottaakaan luovutettuaan sielunsa kgb:n perillijärjestöjen haltuun.

Night Visitor lähestyy Lehtoa:
Jos olet niin vitun iso ääliö ettet ymmärrä poistaa osoitteita joita pyydetään poistaa, niin vastaat ilmeisesti itse seurauksista! En kaipaa tekstejäsi koska:
1. Ne on pelkkää juoppohullun uhoamista!
2. Olet sangen tyhmä ihminen kun edes jaksat tuollaista paskaa levittää, ja vielä noin päin helvettiä!
3. SEURUSTELEN MUSTAN TYTÖN KANSSA JA OLEN SAATANAN YLPEÄ SIITÄ!

Lehto vastaa:
Häpeä senkin rodunraiskaaja ; )
... jos Jumala olisi tarkoittanut ihmiset mustiksi Pohjolassa, niin toki olisimme.
Pahoin pelkään, että syyllistyt luonnonarvojen ja alkuperäkansojen sekoittamiseen ja kirkon vastaiseen moraalittomaan seksuaaliseen kanssakäymiseen. Mikäli musta olisi kuollut, niin sekin ( negrofilia ) olisi vähemmän sairasta kuin mulattiyhteisön perustaminen.
Ylpeytesi on syntiinlankeemista, jonka seurausena langetamme sinut "Pannaan" eli kirkonkiroukseen pohjoisen alkuperäkansan nimissä.
Suomen rotupuhtauden vaalija

Matti Pitko lähestyy Lehtoa:
Arvoisa vastaanottaja
Olen nyt saanut tätä informaatiota niin paljon että nyt riittää. Jos tämä viesti tulee oikealle henkilölle, niin voisitteko poistaa nimeni tältä listalta.
Kiitos
Matti Pitko
matti.pitko@aamulehti.fi

Lehto vastaa:
Haluaisitteko auttaa miehitettyjen alueidemme palautusasiassa arvoisa Matti Pitko?
Onhan meillä niin paljon saavutettavaa vääryyksien oikaisun myötä verrattuna siihen vastikkeettomaan miehittäjä-Ryssän avustamiseen mitä harjoitetaan tänä päivänä erittäin kunniattomasti
Teidän Miehitettyjen alueidemme palautuskomissio

Jaakko Valaskivi lähestyy Lehtoa:
Seppo Lehto, tekstisi ovat säälittäviä. Muutenkin säälin sinua ja varsinkin lapsiasi. Tee meille kaikille palvelus ja hakeudu hoitoon.
Tiedoksesi että kaikki a2@yle.fi osoitteseen tuhlaamasi patit menevät avaamattomina roskiin.
Tiedoksesi myös että olen tänään ollut yhteydessä keskusrikospoliisiin, joka ryhtyy tutkimaan toimiasi. Käsität kai, että kyllä sinullekin kuri saadaan.
Olen tänään yhteydessä Yahoon ja Hotmailin ylläpitäjiin ja pyydän heitä sulkemaan osoitteesi jatkuvan häirinnän takia.
T: Jaakko Valaskivi
Toimitussihteeri
Ajankohtainen kakkonen

Lehto vastaa:
Ryssäläisten kuten Jaakko Valaskiven ryssäläistoimissa sitä tutkimista piisaakin ( fsb-rahoitus Sveitsin tileillesi? )
INFO: Poliisi ryhtyy tutkimaan toimiasi ... kuten sinunkin Jaakko Valaskivi ryssäläinen lude ja nilviäinen
Tämä sivusto on elävä e-uutispalsta, jolla kirjoittaa eri kansallismieliset tahot kunnioittaen samalla Seppo Lehdon poliittista työtä ryssäläisistä vapautumiseksi.
... joten vedä sinä ryssäläinen runkku Jaakko Valaskivi vanhaa sikaa kuin "silloin ennen" Jarkko ja Lauran biisin tahdissa ja Sovjetlogien raamattu "Das Kapital" tyynyn alla.
Suomen ryssäläisten liiskaus = Kansakunnallinen velvollisuutemme
Toimikaa = Miehitetyt alueemme takaisin!
PS:) Olen sitä mieltä että olet enemmän kuin anteeksipyynnön velkaa mainitsemallesi henkilölle.

Lehdon lehdistötiedote
LEHDISTÖTIEDOTE 20.3.2001:
Jaakko Valaskivi Ylestä herjaa km-siä tahoja;(
Häpeä senkin ryssäläinen muinaismuisto häpeällisiä viestejäsi suomalaiselle km-postituslistallemme.
PS:) Olemme varmaan samaa mieltä että olet anteeksipyynnön velkaa mainitsemasi henkilön perhekunnalle.
- Vai onko niin että kaltaisesi ryssäläinen Jaakko Valaskivi, siinä kuin paviaani-Putinkaan ei osaa, eikä voi pyytää anteeksi, saati toimia oikein?
... puhumattakaan toimista kansakuntamme alueelliseen ja henkiseen yhdistämiseen 14.10.1920 Tarton rauhan ehtojen mukaisesti?
Suomen virallinen: Miehitettyjen alueidemme totuuskomissio
Valkoinen Tampere
Kokonainen Suomi ( Ryssä Moskovan Oblastissa )

Moussa Khoumeri Jaakko Valaskivestä:
LEHDISTÖTIEDOTE JAAKKO.VALASKIVI@YLE.FI PALKANMAKSUN VAIKEUKSISTA FSB:LTÄ
JAAKKO VALASKIVI YLESSÄ (TV2) ON RYSSÄLÄINEN SIKAKOIRA, JOLLA ON JÄÄNYT RYSSÄN SPERMAA ULOSTEAUKKOONSA ... PALKANMAKSUNSA KUN ON MAKSETTU LUONNOSSA TOISIN KUIN TUNNETULLA HANSENILLA
LÄHITULEVAISUUDESSA JAAKKO.VALASKIVI@YLE.FI :STÄ TEHDÄÄN VASTAAVA TUTKIMUS
http://www.fas.org/irp/ops/ci/hanssen_affidavit.html

Lehto kommentoi Klasun persoonallisuutta:
K:J:llä on selvä persoonallisuushäiriö: )
Ehkäpä keväinen auringonpaiste helpottaa valohoitona hänen pahaa oloaan ja syyllisyyttään Suomen riivaavien ryssäläisten piikkiin toimimisesta?

Elisabeth Rehnin ketjukirje:
Tama kirje on lahetetty sinulle, etta saisit pillua.
Orginaali (kirje) on Kremlissä Moskovassa. Se (kirje) on kiertanyt Ryssälässä 9 kertaa. Neljan paivan paasta Sina tulet saamaan pillua siksi, etta olet ottanut vastaan taman kirjeen. Tama ei ole pilaa. Pillu tulee sinulle niinkuin kirje postissa. Laheta kopiot niille ihmisille, joiden luulet tarvitsevan pillua kuten ryssäläisille rkp:n, kepun, sak:n ja vasemmistoliiton edustajille.
Ala laheta rahaa - silla tapahtumalla ei ole hintaa. Ala pida kirjetta itsellasi vaan laheta se eteenpain kopiona. Pilluketjua ei saa katkaista. Sinun taytyy lahettaa sanoma neljan paivan kuluessa.
Eras ryssäläinen toimittaja sai 70.000 kertaa sähköorgut anukseensa. Seppo Kuisma Kepun Suomenmaa-lehdestä sai kolme kertaa parrua perseeseensä, mutta menetti homokaverinsa, koska ei jatkanut ketjua.
Filippiineilla Vapaavas@kaapeli.fi / olavi.mantyla menetti munansa kuusi paivaa taman kirjeen jalkeen. Kun han myohemmin lahetti kirjeen eteenpain, han sai kerran pillu. Kekkonen otti vastaan tallaisen kirjeen v. 1953. Han toivoi sihteerinsa antavan 20 kertaa. Pari paivaa myohemmin han voitti 75 mk. Juri Derjabin, eras konttoristi, sai kirjeen, mutta unohti lahettaa sen neljan paivan kuluessa. Han sai klamydian. Myohemmin han loysi kirjeen, lahetti sen ja sai pillua ja kupan. Klaus Juutilainen ei uskonut kirjeeseen vaan heitti sen pois. Muutama paiva myohemmn hanelle kerrottiin, ettei koskaan saisi pillua.
Tama kirje sai alkunsa Moskovassa ja alkuperaisen kirjeen kirjoiti Sergei Beljajev, eras ryssäläinen lähetystöneuvos Tehtaankadulta Helsingistä. Jotta tämä kirje menisi viela kerran Ryssälän ympari, taytyy sinun kirjoittaa ystavillesi. Parin paivan paasta tulet saamaan iloisen yllatyksen, vaikka ei tekisikaan mieli. Laheta viisi kopiota, ja katso, mita tapahtuu housujesi sisalla.
ALA TORJU PILLUA ! SE NIMITTAIN TOIMII !
Kunnioittaen helmi2000.net
Elisabeth Rehn
Tiedoksi lukijoille: Vanha ja eltaantunut vittunsa jakoon kaikille äänestäneille, jos pääsee jatkoon

Lehdon kirje Gideon Bolotowskylle:
Arvoisa Helsingin juutalaisseurakunnan Gideon Bolotowsky
Odotamme julkista anteeksipyyntöänne ja katumustanne historiamme vääristelyistä ja solvauksistanne maamme puolesta taistelleita ja hengensä antaneita Waffen-SS-sotureitamme kohtaan.
Viitteet: Törkeät ja solvaavat lausumanne julkisuudessa 13.5.1999 HS A6 "SS-miesten hautamuistomerkki närkästyttää juutalaisyhteisöä", sekä lausumanne kunnioitetun ja arvostetun joukko-osastomme Waffen-SS:n kaatuneiden puolesta 3.7.2000 muistotilaisuuden jälkeen
Jostain kumman syystä Teillä Arvoisa Helsingin juutalaisseurakunnan johtaja GB on tarve osoittaa kunnioitetun uskonpuhdistajamme Martti Lutherin kirjan "Juutalaisista ja heidän valheistaan" väitteet tosiksi. Olkaa hyvä ja kertokaa miksi? Oletteko niin farisealaisen tyhmä kuin vasemman jalan saapas vai maksetaanko Teille jostakin miehittäjä-Ryssän Tehtaankadun salaisilta tileiltä? ( Muistutuksena ko. lähetystö tiloineen ja rakennuksineen on ryöstetty ja kiristetty kaikkine komeuksineen Suomelta, omansa kun olivat sodan aikana pommittaneet hajalle. Odotamme miehittäjän loisimisen ja laittoman korvauksettoman oleskelun loppumista ko. tontilla ).
Kuulutteko samaan "klikkiin" kuin mm. Ryssän tietotoimiston KGB-upseeri Leonid Laakso, George ja Andrei Paile, sekä toimittamansa valheellinen ryssykkälehdykkä valheineen talvisodan syistä, sielunveljenne Hannu Taanila Yle:stä, Reutersin ja muut kasaaritoimittajat ja ns. ryssäläinen "historioitsija" Seppo Hentilä, jonka mielestä HS:n 16.7.2000 haastattelun mukaan Suomi menetti jatkosodan Itä-Karjalan vapautuksen myötä oikeutensa omiin aluei-siinsa? - Näinkö siis Israelkin menetti oikeutensa itsenäisyys- ja 1967 ja 1973 Jom Kibbur-sotien perusteella oikeutensa omiin alueisiinsa? )
Ryssäläisen holohoaxvalheklikin tunnusmerkistöön kuuluu, että kansain- välissä asioissa käytetään ns. kansainvälistä objektiviteettia, mutta Suomen asioissa sovelletaan ryssäläistä valhekoodia tyyliin mikä muuaalla on miehitettyä, on Suomessa "luovutettua". Yleisesti tunnettua on hallitusvastuussa olevien, Reutersin ja yleisimpien tiedotusvälineiden juutalaisseurakuntien ja niiden kuuluisien muutaman interpolin etsintäkuuluttaman juutalaisen Kolmanteen valtakuntaan palautetun muistolla elämöinti ja ylitsepursuavassa itsesäälissä rypeminen mitä erilaisimmin julkisin riitein. Surkuhupaisaa on se syyllistäminen ja rahanpuijaus mitä Hollywoodin Spielbergin juutalaismafia on vuosien saatossa onnistunut nyhtämään markkinoilta mitä erilaisimmilla Holohoax-valheilla väitetystä "6 miljoonasta juutalaisuhrista" ( Lähde: 29.7.1999 IS s.19 )
Todelliset ennenaikaiset kuolinluvut lienevät n. 1,5 - 2,3 miljoonaa mistä on puhdistettu Euroopasta muuttaneet ja Auswitzin vapauttajana esiintyneen politrukkijuutalaisen valheet. Viime vuosisadan eri kansanmurhissahan ei ole tapettu, murhattu, raiskattu, silvottu kuin ja ainoastaan juutalaisia?- Näin siis elokuvateollisuuden avulla objektiviteetti hämärrytetään ja harhautetaan unohtamaan juutalaisbolse-vistisen Leninin, Trotskin, Zinajevin ymv:n johtaman Neuvosto-Ryssän itsenäisyytemme tukahdutusyritykset 1917-1920, Itä-Karjalan ja Inkerin ryssittämisen toisinsanoen suomalaisperäisten kansantuhon ja maanriiston. Sama tilanne toistuu eri sektoreilla Moskovan eri ylivaltapyrkimyksissä eri kansoihin ja alueisiin edelleen. Kazaaneja lienee tuhottu yli 7 miljoonaa, ukrainalaisia yli 14 miljoonaa jne. Ne kuuluisat juutalaisvainot Baltiassakin perustuivat silloisen juutalaismafian eli juutalaisbolsevistipolitrukkien kitkentään voimaperäisesti ko. alueilta. Ylilyönteinä sortotoimiinsa tuli tietenkin kuten tunnettua äärimmäisiä toimen- piteitä myös politrukkien perheenjäsenille. Mutta miten se Mooseksen silmä-silmästä-laki menikään?
Miksi julkisuudessa ei surra juutalaisbolsevikkien uhreja perheenjäsenineen, sillä samalla innolla, kuin ko. terrorin käynnistä-neitä juutalaispolitrukkeja. Mistä syystä? Onko suurin syy siinä, että hallitseva osa USA:n ulkoasiainhallinnosta on juutalaisten käsissä, samoin kuin rahoitus- ja muustakin liike-elämästä? Näillä taustavoimillahan Saksalta kiristettiin vielä kerran tänä kesänä miljardipaketti pakkotyöläisille. Ryssän sorron alla olleille ei löydy perääjätahoja tai oikeusfoorumeita tai vetoomukset vesitetään. Kuinka Ryssän tilanne muistuttaa USA:ta? - Yleisesti tunnettua on juutalaisen Berezovskin ymv:n vaikutusvalta kansanmurhaaja Putinin valtaasaattamisessa ja rahoituksen avittamisessaan, samoin kuin valheensa hallitsemissaan medioissa Putinin ja Venäjän "isänmaallisista sodista milloin esim. "fasistis- ta" Suomea, Saksaa ja Tsetseniaa kohtaan".
Ensinnäkään Saksa ei ollut koskaan fasistinen vaan kansallissosialistinen. Mutta koska kansallissosialismi terminä ja käytäntönä oli liian lähellä juutalaisten neuvostokommunismia, piti Saksan järjestelmä uudelleennimetä Italian fasistien mukaan. Oheinen olkoon pieni referaatio kielletystä ja vaietusta historiastamme julkista anteeksipyyntöänne ja katumustanne varten, jonka odotamme julkaisevanne lehdistötiedotteena joka mailillemme tai suoraan julkisuuteen.
Vastaisen varalle: Purematta emme niele vastaisuudessakaan valheellisia väittämiänne. Ottakaa mallia kokoomuksen kansanedustaja Ben Zysko-witzista, joka talvella 1995 vaati esittää oman kantansa toisin kuin muut suorassa TV2:n A-studion lähetykssä Suomen oikeutuksesta saada takaisin ryöstetyt ja miehitetyt alueensa.
"Meine Ehre heisst meine Treue" und "jedem das seine"-toimintakoodinamme vai mitä vanha kunnon kyömynenä?
Kunnioittaen kaikessa ystävyydessä
Der Werwulff
Seppo Lehto
PS: Oletteko keskustelleet Pailen perheen kanssa siitä olisiko juhannuskokolle tilaa joko Museo- tai Malminkadulle? Saattaisin tulla kutsuttana paistamaan kunnon ympärileikattua koshersikamakkaraa ko. hiilloksille. Tarjoatteko sinapit?
Oheislukemistona suosittelemme:
1) Valtiosopimus 14.10.1920 Tarton rauha kaikkine artikloineen
2) Toivo Kaukoranta: Itä-Karjalan Vapaudentie
3) Karjalan keskushallitus Hki 1921: Karjalan Oikeus
4) Molotov-Ribbentrop-sopimus lisäpöytäkirjoineen
5) Mika Waltari: Neuvostovakoilun varjossa
6) Kuusaari: Vapaustaistelujen teillä ( Loviisan uusi kirjapaino 1957 )
7) Siionin viisaitten pöytäkirjat
8) Kari Kuusela & Olli Wikberg: Wikingin suomalaiset
9) Suomalaisten Waffen- SS vapaaehtoisten matrikkeli 1941-1943
PS:( Emme ole vielä saaneet GB:n vastausta. Odottelemme

Lovely Lily lähestyy Lehtoa:
LOPETA NYT VITTU OIKEESTI! MÄ EN JAKSA LUKEE SUN TYHMIÄ JUTTUJA JOTKA EI KIINNOSTA MUA PASKAN VERTAA!

Lehto vastaa:
Miten olis mulkku poskeen iltapäivän ratoksi?
... siitä voisimme sitten kartoittaa lyhyen ja pidemmän aikajakson mulkutustarpeesi.
PS:) Jätetään kakkaleikit ruottalaisille. Kiitos

Moussa Khoumeri lähestyy Lehtoa:
Do you now what ,I would lick to fuck you It wille be creat,and Iwould lick to fuck your mother also If its possible. Can you pleas giv e me ansewr about that if its possible Moooooooooooooooooooooi.

Lehto vastaa:
Apuva: Somalipieru lähettelee homppeliehdotuksia
Kertokaa käännynkö nyt lähimmän eläinklinikan puoleen päästäkseni ko. sekarotuisesta apinarotasta eroon?

Germans Forever Lehdon tulevasta lapsesta:
Alieläin Lehtoo kertoo taas tehneensä yhden lapsen lisää sosiaalitukien hankkimistarkoituksessa. Nyt on ryhdyttävä ponteviin toimenpiteisiin syntyvän lapsen poissaamiseksi Lehdon pesästä.
Lapsen äiti on ohjattava pakkohoitoon ja lapsi on on otettava häneltä pois heti kun se syntyy. Jos lapsi heti syntymänsä jälkeen annetaan rakastavien adoptiovanhempien kasvatettavaksi voi siitä tulla normaali, vaikka se omaakin Lehdon ali-eläin geenejä (rukoilkaamme ,että lapsi on siinnyt jonkun muun siemenestä kuin hullun-Lehdon)
Lehdon vanhempien lapsien kanssa ei liene enään mitään tehtävissä koska he ovat oleet niin pitkään ali-eläimen tuhoissa vaikutuspiirissä.
LEHTO ITSE ON KUOHITTAVA!

Olavi Mäenpää lähestyy Lehtoa:
SEPPO LEHTO!
Jonain kauniina päivänä vielä lopetat älyttömien viestiesi lähettämisen! Muista silloin ei armon rukoileminen auta!
Olavi Mäenpää

Claus Wintergrün Suomen Sisusta:
Muutama ajatus; minusta alkaa yhä tuntua, että 20-kymppiset pojat määrää jo Suomen Sisun kautta mm. kertoen, että saksalaisunivormussa esiintyvällä ei ole mitään julkisuutta! Unohtakaa lapset!!!
Huomautan, että heillä ei ole mitään tulevaisuutta nytkään tai sitten, kun Tag x käynnistyy; suomalais-ugreilla ei ole mitään merkitystä, kun germaanit alkavat liikkua.
Samainen pikkulasten palsta lanseeraa S. lehdon taistelua YLE:n toimittajia vastaan ... ei tässä edes tarvita Ojalan laskuoppia, kun näkee homman, mihin se johtaa.
Ei tänne nouse mitään uutta oikeistoa ... ei edes puoluetta ja tuollainen meno päällä. Ilmeisesti sanat työ, ahkeruus ja järjestelmällisyys ovat vieraita; ainakin suomalais-ugreille.
Isänmaallinen oikeisto on oikealla tiellä, koska sen ei tarvitse turvautua häiriköihin!
Toivon Teille menestystä IO!
Claus Wintergrün

Jutkusian paljastus komissio Klasusta:
Juutilainen kerjää seksiä kansallismielisiltä. Nyt on vuorossa Väinö Kuisma. Kukaan ei ole päästänyt Juutilaista imuille ja seurauksena on ollut herja- ja törkykampanja kieltäytyjää kohtaan. Tämän ovat saant kokea mm. Suomen Sisulaiset ja nimimerkki Trojanda, joita kohti jutkuepatto oksentaa herjojaan.
Seppo Lehto on määrätietoisesti torjunut Juutilaisen lähentelyt ja siksi Jutkusika on aloittanut törkeän, ryssäläisen loanheiton S.L:ää ja tämän perhettä kohtaan.
Jutkuepatto voisi keskittyä kumiankkansa veivaukseen ja jättää KM-tahot rauhaan tai matkustaa Ryssälle sydänystäväänsä Paviaani-Putinia imemään.
Jutkusian paljastus komissio

Lehto Klasusta:
Paras tapa kaikkien lasten kannalta olisi laittaa Pyynikin Jammu-Setä KJ lukkojen taakse
... säästyisi Suomen germaanikoulu eli Tampereen ruotsinkieliset koululaisetkin hänen iljettävyyksiltään Pyynikillä.
Heil Jammu-Setä KJ, ... koska parane sä et, niin nirrin sulta kuka tahansa nitistää kai voi?

Pelastakaa Suomen lapset r.y. kommentoi:
Kannatamme KJ:n pikaista huostaanottoa ja pakkohoitoa;)
... sillä kyseessähän on patologisen vaarallinen ihmisvihaaja ja ryssäläinen pedofiiliepatto.
Pelastakaa Suomen lapset r.y.

Boris Verikov kutsuu Olavi Mäenpäätä:
Tampereen Pedofiiliklubi kutsuu Olavi Mäenpäätä, kuuntelemme!
Me olemme me ja Olavi Mäenpää on he
... me olemme päättäneet ehdottaa homoseksiä Ola Mäenpäälle, jotta hän innostuisi tulemaan minun ja Klaus Juutilaisen säännöllisiin villatumppupileisiin, joissa käytetään Barbaran lisäksi kumipamppua ja nahkaruoskaa, sekä suusiteitä.
Boris, kuin Doris Verikov
Tampereen Pedofiiliklubi
Venäläisen klubin sivuosasto
Ryssän Tehtaankadun suojeluksessa ja alihankkija

Mohamed Abdulkadir lähestyy Lehtoa:
Etkö voi keksia muut kuin mailin haukumeseseta. jos oot mies sano ihmiselle naamaaaa. Sairas ja tosi sairas ja pelkuri Homo.

Lehto vastaa:
Sepä se sómalisontiainen, kun et ole immeinen ollenkaan: )
... vaikka oletkin päässyt loisimaan ihmisten tiloihin ( Organization: Keinutien ala-asteen koulu )
Banaanin voisin sulle heittää, mutta kun Tampereen eläintarhan paikallakin on nykyään Tampere-talo
"mustat kädet yhteen hakkaa, musiikki ei koskaan lakkaa".
Somalisaasta vituttaa
Seppo Lehdon kunniakas perinnejärjestö
Somalisaastasta vapaa Suomi

Suur-Suomi Yhdistyksen aloite:
LEHDISTÖTIEDOTE 15.2.2001 / PRESS RELEASE
15.2.2001
Suur-Suomi r.y:n aloite miehitettyjen alueidemme palauttamiseksi miehittäjä-Ryssän edustajille
To: irina.scherbakova@finruscc.msk.ru ,
dms@itar-tass.com
rusconsulate@co.inet.fi , iouri.mairov@wanadoo.fr ,
pressldpr@duma.gov.ru , russia@interfax-news.com ,
president@gov.ru ,president@kremlin.ru etc.
Arvoisat ("pitkin hampain") Miehittäjä-Ryssän maatamme miehittävän ja ihmisoikeuksia rikkovan miehityshallinnon edustajat Suomelta ryöstetyssä lähetystössä Tehtaankadulla ja Moskovassa Kremlissä
Lähestymme sillä samalla vapaussotien vakaumuksella kuin vuonna 1918 ja vuosina 1939-1944
Vaadimme Moskovan oblastin vetäytymään kaikilta miehittämiltään alueilta välittömästi. Tämä tarjous on niin rehellinen kuin olla voi. Muita ehtoja emme tässä vaiheessa voi tarjota, kuin ystävällisen kädenpuristuksen siitä, että tältäosin noudatatatte oikeutta ja kohtuutta, myös siltäosin kun evakuoitte laittoman miehityshallintonne alamaisineen alueiltamme. Kiitos. Hyväksymme sen että jätätte kaiken ehjänä olevan sotilaallisen materiaalin ja muun kelpotavaran osakorvauksena alueillemme, samoin kuin kaiken ulkomaisen valuutan mitä pystytte tässä vaiheessa irrottamaan muiden velkojienne hyväksynnällä.
Lisäksi vaadimme myöhemmin tarkemmin yksilöidyn vahingokorvausluettelon mukaisia sotakorvauksia ja täysimittaista ryöstösaaliinne palauttamista indeksillä korjattuna 18% korko huomioonotettuna.
Samoin odotamme vielä elossaolevien sotarikollistenne luovuttamista Suomeen tuomittaviksi suorittamistaan siviilimurhista. Asiasta voitte konsultoida lähemmin Lapin KRP:n kanssa, joka tutkii ko. sotarikoksianne Suomen kansakuntaa kohtaan. Mm. Tyyne Martikainen vaatii rangaistusta hänelle ja omaisilleen tehdyistä häväistyksistä ja surmatöistä.
Kalle Schönbergin sanoin 26.2.2000 Taloussanomissa s. 13: "Kaikki sotarikolliset on tuomittava"; Viimeisessä kpl:ssa: "Kysymys sotarikoksista koskettaa myös Suomea, koska täällä on nostettu esille neuvostopartisaanien vetäminen vastuuseen väitetyistä Suomessa tehdyistä sotarikoksista. Suomen tulisi antaa oikeuden ratkaista asia, vaikka Venäjä vastustaisikin sitä. Tähän on syytä myös siksi, että Suomi on ottanut erityisen periaatteellista kantaa Itävallan hallitukseen. Partisaaniasian vetäminen oikeuteen osoittaisi, että Suomi ei ole periaatteellinen vain silloin, kun se on poliittisesti korrektia."
14.10.1920 Tartonrauhansopimusehtojen mukaista vetäytymistänne odotellen, sekä kaikkien ko. sopimuksen artikloiden noudattamista toteuttaen.
Kaikessa ystävyydessä kunnioittaen Moskovan oblastin ja Suomen välisiä orastavia hyviä suhteita
Odottelemme virallista vastaustanne!
Suur-Suomi r.y.
pj. Seppo Lehto
Penttilänkatu 12D15
33820 Tampere
silvottu tynkä-Suomi
suursuomiy@yahoo.com
Viitteinä mm.:
1) 14.10.1920 Tartonrauhansopimus
2) Tutkintapyyntömme Valtakunnansyyttäjälle Ryssän sotarikoksista syksyltä 1998
3) Taloussanomien artikkeli 26.2.2000: "Kaikki sotarikolliset on tuomittava"
Kalle Schönberg, Moskova

Miehitettyjen Alueiden Liitto r.y. lähestyy suurlähettiläs Aleksandr Patsevia:
Suurlähettiläs Aleksandr Patseville tiedoksianto:
Vaatimus miehitettyjen alueiden palauttamiseksi:
Miehitettyjen Alueiden Liitto r.y.
Penttilänk.12
33820 Tampere
Korkeasti kunnioitettu suurlähettiläs
Neuvosto-Venäjän 30.11.1939 aloittaman Suomen vastaisen Molotov-Ribbentrop-sopimuksen mukaisen imperialistisen hyökkäyssodan paättymisen vuosipäivänä 13.3.2001 vaadimme pikaista maanne johdon konsultaatiota ko. asiasta. Esitätte mm. laittoman miehityshallinnon vetäytymistä samalla kun vaaditte ko. alueiden pikaista palauttamista muun Suomen yhteyteen, sekä riistettyjen sotasaalisvarantojen täysimääräistä korvausta korkolain mukaisinen korotuksineen. Vaadimme myös että konsultoitte ko. asiasta heti Putinia Tukholman EU-kokouksessa, sekä sieltä tultuaan asioiden oikaisemiseksi. Vaadimme lisäksi, että Moskovan oblastin syyllisyydet sota- ja ihmisoikeusrikoksiin selvitetään Tsetseniassa, erityisesti Putinin henkilökohtaisen vastuun osalta, samoin kuin Jeltsinin hallinon osalta.
Vastaanottakaa vilpittömimmät kunnioituksemme osoitukset Kamrad Patsev.
Tampereella 24.3.2001
Kansalaiset Neuvostokommunistisen ja isovenäläisen imperialismin jäänteitä vastaan
Psta;)
1) Miehitettyjen Alueiden Liitto r.y.
2) Isänmaan Asialla r.y.
3) Suur-Suomi r.y.
4) Seppo Lehto
5) Suomen kansakunnan määräenemmistö

Krister Idström muusta yhteydestä napattu viesti:
Hejsan, olen siis Z-lehden uusi markkinointiylijohtaja (tätä titteliä käytän vain näin "sisäisessä tiedotuksessa"). Olen se karkeakarvaisen mäyräkoiran näköinen tyyppi. Koska en ole vielä oikein päässyt varsinaiseen työhöni kiinni, puran energiaani näin: Toukokuussa järjestetään taas Kallio Kukkii-viikko, Harjun pääviikonloppu sekä sunnuntaina 20.5. klo 12 paraati. Sattuneesta syystä pyysivät minua puffaamaan tätä paraatia Setassa, haluaisivat rullaluistelevia miesnunnia ym. paraatiin. Lisätietoja saa Harjun nuorisotalolta p. 73 00 46 tai vaikka Tiina Hallakorvelta p. 040-7005054.
T. Krister
Idström, Sales Cannon -
myyntitykki

Lehto vastaa:
Kysymme Suomen Seta ry:ltä konsulttiapua Ryssän lähetystön iljetyksien muilutukseen
Suomen seksuaalivähemmistöille on luvassa omiin seksuaalifantasioihinsa Laatolta Sortavalan saaristosta vastikkeetta oma saari ilman kiinteistöveroja, mikäli auttavat Suomea vapautumaan iljettävästä Ryssän miehityksestä.
Suomen Vapautusarmeija
Seppo Lehdon kristallisoimin ajatuksin

Suomen Väinämöinen analysoi Lehtoa:
Seppolla on ongelmia? Yhdytkö!? Hullunkiilto silmissä, EIKÖ VAIN?? "Saakelin ryssän nuolija, komuli anarko kyrvän nuolia, perseen kaivelija, Ryssä paska!!!!" Minkä ikäinen sinä olet?? Seppo kann nicht deutsche sprechen...NAZI, Onko seppo vakaumuksellinen Natsi vai Venäläinen??? Sepolta löytyi Ryssäläisiä sukujuuria: tiedottaa KDP:een Natsiholisti Uutiset. Seppo tankkaa Ladaansa bensaa ja samalla "tankkaa" venäjän budjettiin lisää ruplaa!! Milloin pidetään SS-Moscova Lehdon kerrostalon katto-palopuheet seuraavan kerran, Venäläis valmisteisen megafonin kanssa huutelemaan epä-kansallis-sosialistisia Nazi puheita!? Suuri on Suomen valta=Suuri on Seppo Moscovan SS Lehdon Valta, ZOG=Zeppo on Gulakki!, Kuinka saadaan Suomeen 5 miljoonaa ryssää päivässä??? -Lähetetään Seppo Kennelliin Venäläisten Vintti koirien häkkeihin! Seppo johtaa Suomen Combat1020:ttia, numerot tulevat J.S:stä Josif Stalin, Komentaja Seppo on jo aloittanut terroristi toimintansa lähettämällä suuren määrän viestejä Suomalaisten osoitteisiin.
SEPPO SS MOSCOVAN LEHTO

Lehto ehdottaa väestöpoliittista täsmäiskua:
Suorittakaamme väestöpoliittinen täsmäisku SETA:n toimistoihin Helsingissä , Turussa ja Tampereella.
Otakaamme kiinni ko. toimistoista löytyvät lesbovitut ja täyttäkäämme ne - kohteelle nautintoa tuottaen- suursuomalaisella mällillä. Saamaa lesbovittuun voisi useampikin suursuomalainen laukaista lastinsa maksimaalisen sikiämisen varmistamiseksi.
SETA:n toimistoista voisimme jatkaa kansakunnallista siitosretkeämme eri lesbobaareihin tmv. paikkoihin. Taatkaamme lesboille mahdollisimman nautinnollinen panotapahtuma, kun tungemme SS-kyrpämme heidän neitseellisiin vittuihinsa, jotka ovat saaneeet kokea vain sormipillua ja lesbonuolentaa.
Tarvitsemme terveitä suomalaislapsia asuttamaan Laatokan rantoja ja vetreät lesbokohdut ovat hyvä kasvualusta tuleville Suur-Suomen sotureille.

Oili Alm lähestyy Lehtoa:
Seppo Lehto,
emme halua ottaa vastaan sähköpostiviestejäsi. Pyydämme sinua poistamaan jakelulistaltasi hautala@vihrealiitto.fi osoitteen välittömästi.
Oili Alm

Lehto vastaa:
Missä on vihreiden ns. mainostettu suvaitsevaisuus?
... suvaitsettehan listoillanne ½-apinoitakin ja muita silvottuja Afrikan sarven viljapellon pelättejä?
Somalit Somaliaan = Suomi suomalaisille = SS kunniaan

Susanna Petke lähestyy Lehtoa:
OLET TAYDELLINEN NUIJA!!!!!!!!!!!!!

Lehto vastaa:
Tarja Halonen antaa "Mirrinsä" kautta luottamusta Lehdolle: )
... elä sinä Susanna vastustele maamme korkea-arvoisinta mirrinvinkuttajaa.

Anni Mattila lähestyy Lehtoa:
Kehoitus raiskata naisia on rikos.
Raiskauskehoituksesi on lähetetty poliisin tutkittavaksi.

Lehto vastaa:
Lesbot ovat velvollisia lisääntymään luonnonmenetelmällä:)
... eikö se ole luonnonmenetelmällä paljon mukavampaakin, kuin mellilla vehkeiden ronkkiminen?
Isänmaallisten ajatusten tukiryhmä Terijoelta

Piritta Huttusen muusta yhteydestä ilmestynyt viesti:
Elikkas JKL:n Setan bileet
PERJANTAINA
30.3.@Ilokivi
21-03, liput:30/20mk
häppäri 21-22,liput 20/15mk
http://netti.nic.fi/~jklseta
TERVETULOA! :)
pirtsu

Lehto vastaa:
Muistakaa kutsua Turun silvotut valtuuston somalivitutkin mukaan
Turussahan vaalirahoitusta on hankittu mm. pornokuviansa myymällä. Kiitos Olavi Mäenpään ko. vaalikeräys ei ilmeisesti toistune seuraavissa vaaleissa. Ko. jutusta tarkemmin Se-lehdessä. Valitettavasti kuvat olivat nuhruisia, mutta jospa Kansallinen rintama laittaisi sivuilleen?
Setan suvaitsemattomuudelle suitset suuhun ja lesbot lisääntymään puolesta Suuremman Suomen maan

Jose Pentti lähestyy Lehtoa:
Voi vittu mene nyt hoitoon, tollanen paskanjauhanta on lapsellista neljäsluokkalaisenkin suuhun; mieti nyt vittu kuinka helvetin tyhmältä sä kuulostat!! Juttujes perusteella luulis sun olevan vie ala-asteikänen, jos sun naisellas on vähääkään järkee päässään niin se häpee sua ihan helvetisti -mietihän minkä takia naises ei tahdo sua mukaansa kaupungille, minkähän takia se joka kerta baariin lähtiessään rääkäsee hermostuneesti "Eih, älä tuu. Ny on naisten ilta!", kun sä yrität lähtee sen mukaan......mietihän apina sitä;

Lehto vastaa:
Jose Pentille käynee vastineeksi suomensisu.fi-palstalta erilaisiin kysymyksiin vastatut kommentit. Nämä ovat kuin jumalan sanaa;)= Pätevät myös Jose "Mauritanialaisellekin".
PS:) En käy myrkyttämässä itseäni baareissa. Baareissa lepää kansakunnan turmio ja tapainturmellus, sekä mutakuonosaasta iljettävine ½-apinanaamoineen.

Moussa Khoumeri harrastaa itsekritiikkiä:
Minä olen arabiapina Marokosta, joka pitäisi tappaa
Onneksi minunkaltaisiani mutakuonoja ei kaivata Suomessa. Onneksi Seppo Lehto Tampereelta ja Olavi Mäenpää ovat asian minull kertoneet. Epäilen että joku km-taho, nytkin lähettelee minun maililtani viestejä kertoen minun olevan kalju ja mitätön arabirutku, jolta pitäisi lyödä kita kiinni rautalapiolla.

Karima Khoumri kirjoittaa Moussa Khoumerille:
salut mon frere c moi karima j'èspere que tu va bien alors tu connais maintenant mon e_mail donc dit moi tes nouvelles
karima*******************

Moussa Khoumri vastaa:
Nous sommes "pigs" röh, röh, you and me mon frere. I`m sorry that I have come to Finland. Finnish people hate me, because I`m a "arabisika", drugdealer, who should to kill as soon as possible. Many finns have said to me: Go home you pig. Maybe I should go. Do you take me back Marokko?
Ton Frere drugdealer pig Karima

Aarno Laitinen lähestyy Lehtoa:
Voisitteko ystävällisesti lopettaa näiden älyttömyyksienne lähettämisen. En lue niitä kuitenkaan.

Lehto vastaa:
Onko Loka-Laitisen suomenkielentaito ruostunut?
... kun ehta ( echtig ) suomenkielentaito ei suju?
... Onko tullut vietettyä liian monta vuotta itärajan takana Moskovassa?
Käyppä virkastumassa Laatokan rannoilla ja tapa mennessäs` muutama miehittäjä-Ryssän edustaja.
Suomen kansakunta kiittää Loka-Laitista toimistaan

Illu-Ryssäntappaja Juutilainen kertoo Klasusta:
Ryssän kätyri Klaus Juutilaisesta ei ole ollut mitään muuta kuin haittaa perheelleemme.
Kyseinen paskakasa sai alkunsa kun nussiessaan puolisoaan isällensä tuli kusihätä kesken panotapahtuman. Kusi päätyi vaimonsa vittuun ja sitä kautta siitetyn lapsen päähän. Tuo lapsi oli Klaus Juutilainen, jonka pää on täynnä kysiestä ainetta. Valitettavasti abortti ei vielä tuolloin ollut laillinen.
Tuo epatto on sittemmin häpäissyt sukumme kaikin mahdollisin perverssioin pedofiliasta, negrofilian kautta eläimiin sekaantumisiin. Isänsäkin tuo ½apina murhasi, kun isänsä aikoi jättää omaisuutensa tyttärelleen Pitkänniemen avohoitopotilaan sijaan.
Pahinta kuitenkin on , että tuo apina avoimesti veljeilee maassamme loisivan miehittäjä-Ryssän kanssa. Katsokaa vaikka kirjettään Paviaani-Putinille. Meidän suvullamme on kunniakkaat ryssäntappo perinteet, mutta Klaus Juutilainen se vaan juonittelee perivihollisen kanssa ja herjaa ainoita todellisia isänmaallisia - Suur-Suomalaisia.
Ryssäläis-epatto on vaihtanut nimensäkin Klaus von Grewendorpiksi mikä onkin hyvä asia,sillä Juutilainen olisikin aivan liian hyvä nimi tuolle impotentille, munattomalle , rampakätisille sairaseläkeläiselle, joka toteuttaa sairaita fantasioitaan Tampereen Pyynikillä.
Mielestäni kyseisen hevosnaaman voisi jauhaa minkinrehuksi siinä kuin hevosenraadotkin. Ei tarvitsisi äitinsäkään kyseistä epattoa enää katsella
Illu Juutialainen
Ryssäntappaja

Jalo Germaani uhkaa ugreja:
Kuningas von Grewendorp,
Paroni von Weltheim,
Vapaaherrat von Wintergrün, Tyvi ja Tankki tulevat ja sontivat alle 170 centticet ugritumpit hengiltä nauraen näiden paskaisille naamoille auringon viime säteiden kumpuavan kallonpohjan kautta valaisemaan germaaninen persläpeä! Siinä ugritumppi saa suloisen kuoleman kun viimeinen kuva maailmasta on germaanisarjalainen ryppyreikä joka sontii ugrien viimeistä ateriaa suoraan suuhun tarjoiltuna!

Lehto kommentoi:
On se hyvä että suolta piisaa. Olisihan se ikävä jos suoli loppuisi kesken ja hukkuisi omaan paskaansa?

Lalli Uusi-Seppälä lähestyy Lehtoa:
Mitä helvettiä sinä idiootti kirjoittelet mulle postejasi, vajavaisella suomenkielelläsi, muka suomalaisuuden nimissä. Kun katsot peiliin, oletko varma että näet kaljun pääsi etkä persettäsi, se mikä sieltä kuvastuu pitää sisällään koko maailmasi. Onko maailmasi paskaa?? No, se on oma asiasi, mutta älä lähettele mulle mitään natsi-sontaa.

Lehto vastaa:
Me lähetämme komuryssäläistä sontaa kaltaisillesi ja muille tiedoksi toiminnastamme, emme "natsisontaa
... joten ole hyvä ja nauti kaikesta. Sillä sanastosi perusteella olet komuryssäläinen imperialistiryssien kätyri. Hyvää päivää rakas komuryssä Lalli Uusi-Seppälä
PS:) En sairasta syöpää, hiukseni ovat vahvat supisuomalaiset, enkä tarvi peuruukkia, kuten mauri.pekkarinen@eduskunta.fi
Virallisen Suomen iskujoukkkojen provokaattori

Koulutuskeskus Karjala kiittää Lehtoa:
Tervehdys
On aika kiittää taas kuluneesta talvesta polttoainetoimittajaamme Seppo SS-Laatokan Lehtoa. Kiitosten lomassa tarvinnee mainita muutamasta epäkohdasta toimitustenne osalta, joista on päästävä kertakaikkiaan eroon.
Aikaisempina talvina lämpövoimalamme on toiminut tuotteillanne moitteettomasti, mutta kuluneena talvena pakastettujen ryssien sijaan on ollut paljon sulaneita, jo mätänemistilassa olevia ruumiita, jotka haisevat eivätkä pala aivan puhtaalla liekillä lämpöarvon jäädessä alhaiseksi. Ja jo toimitussopimuksessamme on mainittu, että vanhahko polttimemme ei pysty käsittelemään ongelmajätettä, joten somalien lähettäminen ryssien seassa on törkeää piittaamattomuutta luonnosta. Somalin kun heittää vahingossa pesään, niin taivaan peittää sankka savu, koska lämpötila ei riitä ongelmajätteen polttamiseen. Näihin epäkohtiin vaadimme välitöntä muutosta sen uhalla, että vaihdamme ruumiidentoimittajaa.
Tilannetta tasoittaa se, että toimituksissa on ollut paljon metanolilla kyllästettyjä ryssiä. Mistä lienetkin kaikki ryssien alkoholistit löytänytkin? Tälläisen spurgun kun heittää pesään, niin palaminen on puhdasta ja lämpöarvo on mainio. Ainoana haittapuolena on kattilan ylilämpiäminen ja satunnainen nokivalkea piipun nokasta.
Kesäkuussa taas sauna lämpiää Laatokan länsirannalla, kuten ennenkin. Tervetuloa kesäjuhlaamme, jossa tavan mukaan laitetaan siementä vakoon lisääntymismielessä.
SS-terveisin Gunnar Terijoki, Koulutuskeskus Karjala

Lehto vastaa:
TIEDOKSIANTO 2.4.2001 : MIEHITTTÄJÄ-RYSSÄN RUUMIITA TULOSSA LÄJÄPÄIN
Kiitoksia Koulutuskeskus Karjalalle
Tuleva sota miehittäjä-Ryssää vastaan liikekannallepanon jälkeen helpottanee tulevina talvina lämmitystilannettanne arvoisa Koulutuskeskus Karjala.
Valittelemme toimitustemme huonoa polttoarvoa, mutta eiköhän se helpota, kun tulevaisuudessa ryssiä on tulossa läjäpäin kuivatettavaksi ennen käyttöä Laatokan rantakallioilla. Eikä liene iso vahinko, jos siinä samalla tulee ruokittua muutamaa merikotkaa. Lienevät muutkin kuin Pentti Linkola asiasta mielissään?
Suursuomalaisten sävelten ja ajatusten kirkastaja
Seppo Lehto - perinnesäätiö

Germans Forever Lehdon rikoksista:
Uotin veljekset joutuivat linnaan. Eikö nyt olisi jo Seppo Lehdon aika. Toivottavasti talousrikossyytäjä kaivaa esiin Seppo Lehdon 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa tekemät talosusrikokset. Toivottavasti talousrikossyyttäjä on muita syttäjiä tehokkaampi ja saa Lehdon toimitetuksi linnaan.
Seppo Lehdon sijoitusyhtiö Seitti-invest teki useita talousrikoksia (mm. kavallus, asiakirjaväärennös).
Tätä nykyä Lehto on iki-velkainen, joka elää yhteiskunnan tukien turvin. Toivottavasti Lehdon toiminta "sijoittajana" tutkitaan ja Lehto saatetaan edesvastuuseen teoistaan.
Lehdon viimeaikaiset herjaurikoset, joissa mm. Illu Juutilaisen nimi on saatettu lokaan, ovat tietysti oma lukunsa ja Lehtoa tulee rangaista niistäkin.

Heidi Willman tekee tarjouksen:
Julistan ryssäntappokilpailun alkaneeksi
Asetan täten vittuni kansakunnalliseen käyttöön ja julistan ryssäntappokilpailun alkaneeksi. Eniten inhottavia miehittäjä-paska-Ryssiä listinyt suursuomalainen mies saa vittuni kuukaudeksi käyttöönsä.
Kaikilta yli kolmekymmentä paska-ryssää teurastaneilta lupaan ottaa taidokkaasti suihin. Ryssäntappo todistetaan iroittamalla tapatulta ryssänraadolta esinahka raamtullisessa hengessä.
Myös ryssäläisten tahojen tyyliin jaakko.laakso@eduskunta.fi , vaino2@saunalahti.fi , paavo.lipponen@eduskunta.fi tmv:n tappaminen lasketaan ryssäntappoksi.
Paras mies voittakoon.
Heidi Willman
Miss Suomi 2001

Miehinen Mies lähestyy Lehtoa:
10 PISTEEN VIHJE
OLETKO HARKINNUT HOITOON HAKEUTUMISTA. OLET JOKO HENKISESTI JÄRKKYNYT TAI SAIRAS MIELELTÄSI. TAMPEREEN KAUPUNGILLA ON MIELENTERVEYSTOIMISTO, JOSTA SINUT OHJATAAN HATANPÄÄN KAUTTA PITKÄÄNNIEMEEN. SIELLÄ KUULE KOET LÄÄKKEIDEN IHMEITÄTEKEVÄN VAIKUTUKSEN.
SANON VAIN KERRAN, JOS TULEE YKSIKIN VIESTI VIELÄ, NIIN .... ONKO OSOITTESI OIKEIN?????? SORILLA TAVATAAN, NESTEEN TAKANA VALKOINEN TALO, JOS TIEDÄT JA JOS ET TIEDÄ NIIN TAKAAN, ETTÄ OPIT TIETÄMÄÄN JA SITTEN VARMAAN.....

Lehto vastaa:
Onko totuus liian kauhistuttavaa?
... vai mikä kauhistuttaa, oletko kenties itse hoidon tarpeessa, eikä keväinen aurinko piisaa tervehdyttämiseksesi? ... vai mistä varvas on kipiä?
Suomen vapautusarmeija
(= Koostuu entisistä puolueensa jättäneistä rivikansanedustajista, entisisistä lukiolaisista, yliopistolaisista, korkeakoulaisista, rippikoululaisista jne.)
Lopussa oleva osoite on vain suuresti ihailemamme tahon osoite, jotta jos haluatte tukea hänen suursuomalaista työtään, niin voitte lähettää postia.
*********************
Seppo Lehto
Penttilänk.12D
33820 Tampere
puh: 03-3185673
suuri_on_suomen_valta3@yahoo.com

Tomi L lähestyy Lehtoa:
Jumalauta mitä sä mulle lähetät tuollasta soopaa?

Lehto vastaa:
Ryssäsikoja ei ole keitetty, eikä vielä paistettu
Kevätaurinko hoitaa homman, kun pahimmat on ensin kaadettu ja alueet takaisin vallattu.
Karjalan Vapautusarmeija

Germans Forever raportoi Lehdon taloudellisesta tilanteesta:
Lehdon talousvaikeudet syvenevät. Lehto on nähty kirpputorilla myymässä vanhoja Jalluja. Mitään muutahan tuo ikivelkainen keinottelija ei omistakaan.
Jallu on Lehdon mielilukemista, mikä käy hyvin ilmi hänen kirjoitustyylistään
Talousrikossyyttäjät tulevat toimittamaan Lehdon vakilaan Seitti Invest- yhtiön rikoksista

Lehto lähestyy eduskunnan oikeusasiamiestä:
ARVOISA EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES
Kysymyksiä oikeusturvastani eli Tampereen poliisin viivyttelystä rikosilmoitukseni käsittelyn suhteen Eduskunnan oikeusasiamiehelle 4.4.2001
26.2.2001 Matti Sippolalle ja poliisimaijan miehistölle tekemäni rikosilmoitus kommunistihihhulia kohtaan ei ole vieläkään edennyt. MIKSI?
TAMPEREEN POLIISIMAIJA TULI PAIKALLE JA TUNNISTI PÄÄLLEKARKAUSTANI YRITTÄNEEN TAHON, MUTTA MINÄ EN SAANUT, ENKÄ OLE VIELÄKÄÄN SAANUT, KO. HENKILÖN NIMEÄ. MIKSI NÄIN? SAMOIN ASIAOMISTAJAKUULUSTELUANI ASIASTA EI OLE VIELÄKÄÄN TOIMITETTU
1) Loukkaako Tampereen poliisilaitoksen tutkinnasta päättävät minun oikeuksiani kansalaisena, kun asianomistajakuulustelukutsuani ei ole vieläkään tullut. Minusta pahoin tuntuu ettei ko. rikosilmoitusta päällekarkaajaani vastaan aiota käsitellä, vaikka mielestäni perusteet ovat selvät? ( lukevat lopussa ).
Onko mahdollista, että Suomessa saa vapun ( v. 2000 ) aikaan yrittää pahoinpitelyä, ilman että saa edes päällekarkaajansa nimeä. Ilmeistä on että Tampereen poliisi suojelee kommunistiriehan järjestäneitä ja osanottajiaan, muttei viattomia ohikulkijoita? - Vai onko kyse väärinkäsityksestä tyyliin, ilmoitukseni laitettu pinon alimmaiseksi? )
2) Haluaisin Eduskunnan oikeusasiamiehen kiireellisen kannanoton oheiseen asiaan, josta olin ko. aikaan yhteydessä poliisiautoa tilatessani mm. järjestyspoliisi MATTI SIPPOLAAN, joka lupasi ko. maijan paikalle.
Valitettavasti vaan noutopartio ei paljastanut päällekarkaustani yrittäneen nimeä.
3) Kysyn menettelikö Tampereen poliisimaijan miehistön edustajat asiassa oikein kun en heti saanut tietää päällekarkaustani viime vappuna yrittäneen vastapuoleni nimeä?
Yleistuntumana on, että kun kuka tahansa aivastaa ja sanoo "Seppo Lehto" ( vaikka maassa on useita Seppo Lehtoja ), niin minua viedään kuin vierasta sikaa, mutta kun minä vaadin yhdenvertaista kohtelua ja tasapuolisuutta, niin minä olen väärässä.
Esim. minulle tuntematon Marjatta Paluski niminen henkilö oli hiljattain tehnyt ( oletetutsta ) minusta rikosilmoituksen "herjauksesta" ja kuulustelu oli aika pian kuulustetelussa saamieni dokumenttien perusteella siitä kuin ko. ilmoitus oli tehty. Ihmettelen syvästi ko. tapausta. Poliisi Pekka Lindholm mainitsi ko. naisen olevan toimittaja.
4) Onko toimittajien, jopa perättömät ilmiannot kiireellisempiä, kuin minun henkilökohtainen koskemattomuuteni ja vaateeni päällekarkausasian johdosta, jonka onneksi 1.5.2000 onnistuin torjumaan?
Kunnioittaen Teidän Seppo Lehto
Osoite:
Penttilänkatu 12D15,
33820 Tampere
e-mail: s_lehto@yahoo.com , seppo_lehto@yahoo.com
ODOTAMME KANTAAOTTAVAA TIEDOTETTANNE SEKÄ E-MAILILLEMME, ETTÄ POSTILAATIKKOOMME. ODOTAMME EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHEN OLEVAN ASIASTA YHTEYDESSÄ MYÖS TAMPEREEN POLIISILAITOKSEN TUTKINNASTA PÄÄTTÄVIIN
JULKINEN VASTAUKSENNE TIEDOTUSVÄLINEIDEN KAUTTA EI OLE PAHASTA ASIAN YLEISTÄVYYDEN TAKIA.
Viite: Kopio lehdistötiedotteestani asian johdosta
Tein juuri 26.2.2001 rikosilmoituksen viime vapun päällekarkaajasta Tampereen Aleksis Kiven patsaan luona 1.5.2001
Soitin poliisipäivystykseen poliisin noutopartiolle. Tulivat ottamaan viime vapun aikaan päällekarkaustani yrittäneen ryssäläisen tahon henkilötiedot. ( Kesti n. 15 min paikalle tulonsa ). Poliisipartiossa olivat Eskola ja K...( slaavilaisperäinen pääte ). Nimensä jäi hieman epäselväksi, sillä aistin ko. Eskolan aisaparissa lievää vitustusta paikallesaapumiseensa. Piti henkilökohtaisesti ko. ilmoitustani naurettavana, kun on jo liki vuosi kulunut. Totesin, että Vappuhan lähestyy taas.
Lähiaikoina ollee ko. päällekarkaajani eli vappuhullun kuulustelut samoin kuin asianomistajakuulusteluni.
Yritin saada ensin ko. tahon henkilötiedot kysymällä lehtienlukusalissa. Kun ei antanut, niin soitin poliisit paikalle. Ko. henkilön tunnistetiedot saanen viimeistään omassa asianomistajakuulustelussa.
Ko. hemmo yritti käydä päälleni viime vappuna, kun olin huikannut paikallisille komuille laulunsa kestäesssä "Lauletaanko täällä Tsetsenian kansanmurhan muistovirttä?" tmv:aa.
Tekonsa törkeys korostuu siinä, että yritti salakavalasti tulla losottamaan salakavalasti sivutakaa ottalohkoani, kun työnsin 2-vanhaa tytärtäni lastenrattaissa puolisoni kävellessä hollilla 5-vuotiaan kanssa.
Seppo Lehto Suomen Vapaussoturi 26.2.2001
*********************
Seppo Lehto
Penttilänk.12D
33820 Tampere
puh: 03-3185673
suuri_on_suomen_valta3@yahoo.com

Ryssäsilppuri Valamon saarelta lähestyy koulutuskeskus Karjalaa:
Saiskos niitä ryssanraatoja meidän minkkitarhaan?
... olis meinaan valkuaisaineesta pulaa.
.... on tässä odoteltu Ryssän sotarikosten paljastumisten lisäksi sotarikollisten vastuuseensaattamista, mutta kuinka on?
Ryssäsilppuri Valamon saarelta

Koulutuskeskus Karjala vastaa:
Toki saatte kaikki kesän aikana nyljetyt ryssänradot, koska emme tarvitse kaikkia lämmityksen hoituessa auringon voimalla.
Itse otamme talteen kuitenkin mm. korvat, koska koiramme pitävät kuivatuista ryssänkorvista sekä marinoiduista ryssänkyrvistä, joita saavat sunnuntaisin. Hiuksista naisemme punovat verkkoja ja hampaista saamme runsaslukuiselle lapsikatraallemme helistimiä yms. leluja.
Somaleita on turha minkeille tai muille eläimille tarjota, koska ne eivät kelpaa, ja eläinsuojelijoillakin on asiasta sanansa sanottavana.
Tervetuloa hakemaan raadot. Voinemme silputa samaan rahaan, koska tilansäästö on huomattava?
Gunnar Terijoki, Koulutuskeskus Karjala
PS. Ryssän silmämunista saa mainioita pitkänsiiman syöttejä.

Lehto kommentoi:
Saastaisen paska-Ryssän edustajista teollisia tuotteita kenneleille
TE-keskukset kanavoivat rahaa uusiin innovaatioihin Tacis-rahastojen avulla. Kenties saamme pelastettua villit vuoristogorillat Ruandasta ym:lta, kun jalostamme miehittäjä-Ryssän edustajista teollisia jalosteita oheiseen tyyliin?
Otamme vastaan lisää rakentavia ehdotuksia.
Armoton miehittäjä-Ryssäntappaja Laatokalta

SeppoLehdon tappaja varoittaa Lehtoa:
TÄMÄ ON VIIMEINEN VAROITUS HÄIRIKKÖ SEPPO LEHDOLLE
Seppo Lehto-nimisen häirikön toiminta on pantu merkille useissa eurooppalaisissa tiedustelupalveluissa. MM. Saksan ja Monacon tiedustelupalveluissa on tehty jo päätös Lehdon eliminoimisesta.
Mikäli Lehto ei halua tulla eliminoiduksi, kehoitamme häntä välitttömästi poistumaan Euroopan Unionin alueelta henkiseen kotiinsa - Venäjälle.
Tämä on ystävällinen varoitus- ei uhkaus. Seppo Lehto on loukannut liian monia , liian korkea arvoisa henkilöitä. Kuvitteliko Lehto että Monacon ruhtinas- suku jättää hänen loukkauksensa kostamatta. Kuvitteliko Lehto, että Saksan tiedustelupalvelu ei kosta saksalaisten prinssien nimittelyä.
Lehto, poistu Suomesta Venäjälle, niin voit ehkä välttää germaanien toimenpaneman koston.

Lehto kommentoi:
Komujen laulujen tahdilla: "TÄMÄ ON VIIMEINEN VAROITUS HÄIRIKKÖ SEPPO LEHDOLLE"
KJ paljasti jälleen kerran tahattomasti näin vapun alla tahtipuikkonsa synnyt syvät. Ryssäläinen mikä ryssäläinen ( "Tää on viimeinen marssi, rinta rinnan yhtykää" .... koiriin, hylkeisiin?)
Älä kloppi nylkytä toistakin kättäsi rammaksi pääsiäismunia kaivellessasi.
Suomen rampojen säälimisyhdistys Svinhufuvin hengessä

Lehto Klasusta:
Tehtaankadun sotilas K.Juutilainen = Umpiluupää germaanien häpäisijä puhuu täyttä paskaa!
... sillä hänhän tunnettu Boris Verikovin ja Suomen Venäläisen Foorumin yhteistyösolu kaikessa iljettävyydessään. Hänen väärät todistuksensa ovat mustamaalanneet monia km-tahoja eri tahoille.
Totuus kunniaan ja Veijo Puhjon, Leodin Laakson ja Jaakko Laakson saunakaveri K.Juutilainen tilille Suomen kgb-yhteyksistään ja kansakuntamme asioiden jarruttelusta
K.J on pelkkä ryssäläinen valokopio selkärankaisista suomalaisista, sillä hän edustaa fyysisesti talimidokokeiluja, siinä kuin taistolaisia 1970 luvun jaakko.laakso@eduskunta.fi ja esko.aho@eduskunta.fi - tahoja.

Germans Forever tervehtii Lehtoa:
Saatanan paska-Lehto!!
RAUS!
RAUS!
RAUS!

Lehto kettutyttöjen tiineeksisaattamisesta:
Kettutyttöt on saatettava tiineiksi siinä missä lesbotkin. Kettutytöt ymv. komujen harhaanjohtaman ryssäläistyneet naistahot ovta taas viime aikoina aiheuttaneet harmia turkiselinkeinoaharjoittaville tahoille.
Kyseiset turhautuneet kaupunkilaispillut eivät ole keksineet elämälleen elukoiten vapauttamista ylevämpää sisältöä. Eläinoikeudet ovat miehittäjä-Ryssän juoni, jolla huomio kiinnitettään pois Ryssän harjoittamista ihmisoikeusloukkauksista alkuperäsikansoja kohtaan ynnä suomeen kohdistuneesta miehitystoimenpiteistä.
Jotta kettutytöt saavat parempaa ajateltavaa heidät tulee saattaa suursuomalaisten SS-tahojnen toimesta tiineiksi. Voimme suorittaa iskuja Oikeutta Eläimille ja Animalia tahojen toimistoihin siitosmielessä. Raskaana ei käydä hajoittamassa kettuhäkkejä.
Siitoksen voivat suorittaa salskeat ja urheilulliset SS-tahot kohteelle mahdolliseman suurta nautintoa tuottaen. Ei puidä unohtaa vitunkielen kiihotusta ja rintojen maistelua. Monet kettutytöt eivät ole koskaan saanttet kunnon suomalaista kyrpää sillä aika on kulunut ryssäläishenkisessä hihhuloinnissa. Nyt on korkea aika.
Kettutarhojen isäntiä kehoitamme laukaisemaan kiinnisaatuja kettutyttöjä kohti haulien sijasta kunnon suomalaista mälliä. Kunnolisen tarhaajankyrvän makuun päästyään monesta kettutyöstä voi saada uhkea emmän maaseudun sivuelinkeinon harjoitukseen.
Uskomme vankasti että ryssäläisyys lähtee näistä kettutytöistä suomalisella kyrvällä ja suomalaisella mällillä!
KUOLEMA RYSSÄLLE läpipaskalle, kavalalle ja INHALLE MIEHITTÄJÄLLE!

Susanna Petke lähestyy Lehtoa:
Oletko kertonut näistä fantasioistasi lääkärillesi? Suosittelen lämpimästi, että kertoisit.

Lehto vastaa:
http://members4.boardhost.com/Suojeluskunta/
Jollei lääkäri ole lesbo, niin ei ole mitään syytä kertoa?
Poikkeappa hyvillä km-sivuilla linkki yläpuolella

Presidentinkanslia ottaa kantaa:
Presidentinkanslia tiedottaa näin Vapun alla
Ottakaa onkeenne ja siementäkää kettutytöt tiineeksi näin vapun alla Tarja Halosen hengessä. Loppumäiskeet voi pyyhkiä suupieliin, jos pimpurat tirsuaa entisiä.
Ryssäläiset kettutytö tiineeksi kiitos
Pakolaishallituksen presidentinkanslia Tarja Halosen hengessä meisseli kourassa
Peloton Ryssäntappaja

Klasu kirjoittaa Lehdosta ja ugreista:
Ainutlaatuinen etninen dokumentti, jonka on allekirjoittanut mm. suomalaisuusasiamies O. Koskela, joka on tunnettu linnassa istuneena tuhopolttajana aikaisemmin ja suomalais-ugrien palvomana ideologina; tosin suomalais-ugrit pitävät tuomiota kirjoituksiensa mukaan "vain" tupakanpolttoon liittyvänä asiana. Tietysti, ugrithan keksivät koko avaruusmatkailun.
Seppo Lehto johtaa väkensä "Luvattuun Maahan" Udmurtiaan tänään-http://www.freebok.net/fb/gb?a=view&book=g333
Seppo Ugri Lehto, joka on tunnettu mm. Suomen Sisun aktiivikirjoittajana, Mossadin agenttina, Pekka Siitoimen Tampereen nykyisenä ugri-natsijohtajana (voimasa oleva nimitys maaliskuulta 2001 "germaanisella" palstalla) ja Helsingin yliopiston Slavistiikan osaston ryssän tuntiopettaja Jussi Halla-ahon juonittelijakaverina on luvannut johtaa väkensä omaan "Luvattuun Maahan" pois Suomesta takaisin Keski-Venäjälle Udmurttiaan(katsokaa ko linkki ylhäällä) esiintyen Israelin kansan valittujen johtajan lailla julkisuudessa (tässä ei ole ollut mitään uutta itselleni vuosikymmeneen); kannattaa huomata, että Bubiksen elämäkerran kirjoittaja määritti Seppo Lehdon ja Suur-Suomi ry:n Israelin agenteiksi jo 1990-luvun alun dokumenttien mukaan. Mitä sisältää siis suomalaisuus-ugrilaisuus? Mitä se pitää sisällään? PÄÄMÄÄRÄ: Ulos Suomesta omille maille Udmurtiaan, Lehdon kirjoitusten mukaan! MIKÄ TODISTE OMASTA ETNISESTÄ ALKUPERÄSTÄ!
Vihdoinkin olette ideologisesti täysin paljastetut kaiken maailman suomalaisasiamiehet, seppo lehdot, suomen sisut, mitä aatesuuntaa omalla aksentillanne oikein todella edustatte (?); onneksi olkoon, Suomen Sisu, Seppo Lehto ja udmurtti-ugrit, jotka S. Lehto on luvannut johtaa omaan maahansa (=Udmurtiaan) ja ugrien syvän kannatuksen kanssa . Ette ole alkuperäiskansaa Skandinaviassa vanhojen germaani-Viikinkien tapaan!!! Te ette ole alkuperäiskansa täällä, vaan tänne Keski-Venäjältä saapunut (vrt. S. Lehto nykyiset kirjoitukset johdattaa oma kansa itään Udmurtiaan)
Hyvä puoli on se, että vihdoin pääsemme suomalais-ugreista täysin eroon, kun he lähtevät takaisin maastamme omille seuduilleen Venäjälle (ryssät ovat käyttä'neet S. >lehto & kumppaneita oman toimintansa naamiomiseen Suomessa vrt. jo Seppo Lehdon lähetystömatka vuonna 1993, vierailu Venäjän lähetystössä) oman johtajansa Seppo Lehdon johdolla. Tervemenoa! Tervemenoa! Ei täällä ole ollut ugreille aikaisemminkaan tilaa; Finnland on germaanien maa, jonka jääkärit loivat ( jääkärijohtajien nimistä oli n. 95% germaanisia) Suomeen Eurooppa loppuu ja ugrit lähtevät nyt Seppo Lehdon johdolla ulos maastamme!
Isoisälläni, joka oli naimisissa Ida Anthonin kanssa oli maita sekä Sortavalassa että täällä Valkeakosken Valtossa. Ja jos naurattaa enemmän Teitä, niinkuin ugreille sopii kirjahyllyssäni on Hampurin Eva Anthonin omalla Ex Libriksellä Albert Speerin muistelmat vuodelta 1970.
Nämä MINUN maat kuuluvat edellen germaaneille (sieltähän tuli eniten Marskin Ritareita) ja toivotamme suomalais-ugreille Turun Rosendahlin (Himmlerin poikana nykyään esiintyvän) kanssa hyvää matkaa ugrien maille takaisin Udmurtiaan Seppo Lehdon johdolla ---
IHRE KOOD IST ZURÜCK ZUR HEIMAT RUSSLAND!
Heimatgrüss, aber ohne ugrische Aksent!!!
Klaus von Grewendorp
Nykyisen Perustuslaimme 2001 mukaan maamme (Finnland-Staat) toinen etninen ryhmä on germaanit.
P.S. Deutscher Reich wiederkommt heute und damit ugris reisen mit dem Führung ugri Seppo Lehto etc. nach der seine eigene Heimat; Udmurtialand Zurück!

Tommi Pehkonen tiedottaa vappujuhlista:
Just be there...
P O H O J A L A I N E N W A P P U

Ma 30.4. klo 21 alkaen

DJ NILESSEY

Liput 40 mk

Töölönkatu 3A, 3.krs
LIPUT OVELTA:
ma 30.4. klo 21-03 (mikäli ei loppuunmyyty)
LIPPUJA saa myös vielä tämän viikon ENNAKKOON:
Porthanian ala-aulasta:
ke 25.4. klo 12-14
pe 27.4. klo 12-14
Pohjalaisten osakuntatiloista päivystysaikoihin:
ke 25.4. klo 11-15 (EPO), klo 12-14 (VN), klo 17-19
(PPO)
to 26.4. klo 12-14 (VN), klo 13-15 (EPO)
pe 27.4. klo 12-14 (VN), klo 13-15 (PPO)

Lehto kommentoi:
Muistakaa teurastaa muutama ryssäläinen poliitikko ko. bileissä;)
... ettei haaskan pito lopu kesken, niin ohessa vinkkejä:
1) Tarja Halonen ryssäläinen löysävittu
2) Paavo Lipponen ryssäläinen lipukieli
3) Riitta Uosukainen ryssäläinen farisealainen
jne. liki koko eduskunta
Ohessa linkki vapun viettoanne vauhdittamaan:
http://members4.boardhost.com/Suojeluskunta/

Peloton Ryssäntappaja ryssäläisyydestä:
Ryssäläisyys on hävittettävä Suomesta viimeistä soluansa myöten.
Pahempaa kun rutto on iivanan saasta jne....

Antti Heikkila nettihäiriköstä:
Ko-tieto -listalla esiintyi tänään valitettavaa häiriköintiä, johon puutuin listan ylläpitäjänä, ja kyseisen viestin kirjoittaja poistettiin välittömästi listalta. Päätös oli kuraattorin ja nettivastaavan yhteinen ja yksimielinen.
Vaikka listoille liittymistä ei ole mitenkään rajoitettu (paitsi okn-lista), enkä tarkista listalle liittyvien sähköpostiosoitteiden omistajia, niin toivoisin kaikkien listojen jäsenten noudattavan tiettyjä pelisääntöjä:
KO-tieto on tarkoitettu osakunnan sisäiseen tiedottamiseen. Siis osakuntalaisille suunnattujen ja osakunnan toimintaan jollain tapaa liittyvien ilmoitusten lähettämiseen.
KO-juttu on tarkoitettu osakuntalaisten keskustelupalstaksi, tosin sielläkin on noudatettava hyvää makua ja häiriköinti on kielletty. Räikeät tapaukset, kuten tänään, tullaan poistamaan listoilta.
Toivon, että tämä huomautus ja pahoittelu jää ainoaksi laatuaan.
Antti Heikkilä
nettivastaava

Lehto vastaa:
Ime sinä ryssäläinen komuvasara ryssän letkua - :
... ja mene kusemaan punaisten haudoille

Johannes Remy lähestyy Lehtoa:
Hyvä Seppo Laato,
voitko olla aivan varma, voitko vannoa käsi Raamatulla, ettei veli venäläinen ole sinua siittänyt?

Lehto vastaa:
Olen varma kautta kiven ja kannnon; )
Oletko sinä varma, että olet kansakunnan asialla?

Ilmari Lehto tiedottaa:
Kiinnostaako Pedofilia? Jos kiinnostaa ota yhteys minuun!
Isän Seppo Lehdon puhen 3185673
ILMARI LEHTO
[Myös muut palvelut; runkkausta yms. Olen oppinut jo runkulle, koska isä Seppo runkkaa minua joka päivä]

Klasu uhkaa Mikko Mikonmaata ja Teemu Lahtista:
Tässä mainiot kaksi ugripäätä Lehdon lisäksi; puhuvat germaanisista tavoista, vaikka yllyttävät vaihtamaan germaaniset nimet ugrilaiseksi.
Nyt ei enää neuvotella ko Udmurtti-ugrien kanssa, vaan vedetään suoraan kuula kalloon ja ammattitappajia löytyy jonkun TEEMU "UGRI" LAHTINEN uhkauksiin; ei muuta kun Lahtista turpiin samallalailla kuin Lehtoa algerialaisen toimesta.
Odottakaa ugrit; sitten verenne lentää ja niin helvetisti

Klasun raportti ugri-tumppien kokouksesta:
Kokous alkoi ugri-johtaja Teemu Lahtisen 20 neliön sosiaaliasunnolla yhteisellä 10-tumppi-ugrin runkkaushetkellä. Tämä jälkeen otettiin kiireellisesti käsittelyyn Vladimir Hörhövilin hätäapupyyntö Suomen sisun rotuveljille. Yhteen ääneen tehdyn huutoäänestyksen ja paskakiljukierroksen jälkeen päätettiin pikaisesti yhteisen örvellyksen ja housuun paskomisen myötävaikutuksella lähettää valtuuskunta Tunguusiaan ylimääräisiä sontahyyskiä pystyttämään ja udmurtialaisten junttapolkujen varrelle kiljuvesiojia kaivamaan.
Rahat hankkeeseen päätettiin kerätä katupummaamisella, perseen myynnillä ryssäläisturisteille, myymälävarkauksilla, kiljunmyynnillä ja varastetun tavaran välityksellä.
Ennen kokouksen jatkamista, päätettiin ugri-johtaja Teemu Lahtisen johdolla olla yhdynnässä varta vasten hankittuun siperian seisojaan. Lahtinen aloitti spontaanisti ja esimerkinomaisesti yhdynnän, käyttäen kultasulaa ja tummelia liukastusvoiteena, muuta runkkasivat vieressä koiran nussimista vierestä seuratessa.
Tämän jälkeen päätettiin hässäköinnin ja turvelluksen myötävaikutuksella lopettaa kokouksen virallinen osuus, koska sosiaaliviranomainen oli soittanut poliisit paikalle. Päätettiin jatkaa kokousta viikonlopun mittaisen juoppoputkapidätyksen jälkeen.

Lasse Heikkilä lähestyy Lehtoa:
Arvoisa lähettäjä.
Ehdotan painokkaasti nimeni ja email-osoitteeni poistamista tältä postituslistalta. Syynä on arvoton tyyli, jolla asiat on esitetty. Tunnistettuani tyylilajin ensimmäisenä saapuneen viestin alusta en ole lukenut sitä eteenpäin enkä avannut muitakaan tästä osoitteesta vastaanottamiani viestejä. Näin menettelen myös jatkossa.
Kiitos
Lasse Heikkilä
säveltäjä
kaupunginvaltuutettu, Tampere

Lehto vastaa:
Arvoisa Tampereen kaupunginvaltuutettu Lasse Heikkilä, nämä viestit ovat täynnä porvarillisen punavihreitä arvoja:) ... punikkikylässähän tässä kaikki valitettavasti asutaan, eikä Laatokan rannoilla
Arvostamme myös saastaista paskaryssää eli paviaani-Putinia muistamalla myös hänen ihraista törkeyttään säännöllisesti e-maileilla:)
Kuten tiedätte niin tämä kaupunki tukee saastaisen jutkuryssän Lenin muistoa sadoillatuhansilla mk:lla vuosittain.
Sensijaan Vapaudenpatsas, minkä Suojeluskunnat ovat pystyttäneet Vapaussodan 1918 muistoksi ja kunniaksi on edelleen ilman arvoistaan kylttiä.
Allekirjoittajat:)
Armoton miehittäjä-Ryssän teurastaja ja ryssäläisten pikkusieluisten sontavarpaiden kauhu
Seppo Lehdon kannattaja-yhdistys Tapetun paskaryssän veressä.
HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMISSÄ KAIKKIEN MIEHITTÄJÄ-RYSSIEN TAPPAJAT SELVIÄVÄT ILMAN MITÄÄN RANGAISTUSTA.
KUNNIA HERRALLE, JOKA ANTAA PASKA-RYSSÄN VEREN VIRRATA

Sauli Saarinen lähestyy Lehtoa:
Seppo Lehto
Pyydän kohteliaimmin, että poistat minut välittömästi postituslistaltasi.
Sauli Saarinen

Lehto vastaa:
Arvoisa "Saarinen Sauli" sauli.saarinen@turku.fi
Tuemme toimintaanne turkulaisten punikkirysssäläisten valtuustokavereidenne salvamiseksi.
Olavi Mäenpäähän on jo kunnostautunut paljastamalla valtuuston istunnossa vihreiden emäpillun suihinottoa monesta kuvakulmasta. Oliko se Salla Nieminen tmv.?
Tampereellakin ko. kuvat ovat hyvässä levityksessä
Antakaa palautetta keskustelusivuillamme, kiitos:)
http://members4.boardhost.com/Suojeluskunta/index.html

Klasu kirjoittaa Lehdosta:
Seppo Lehto on yleinen maksettu häirikkö, jota eri piirit koittavat käyttää eri tavoin hyväkseen koko ajan.
Kokoomuksen jotkut naiset, jotka asettuivat viime vaaleissa Halosen taakse käyttävät Lehtoa hyväkseen tänään. Siitä johtuu Lehdon viestit, mitkä hän kirjoittaa kokoomus naisina. Tämä vahvistuu sillä, että kokoomus naiset eivät ole nostaneet kannetta Lehtoa vastaan nimen hyvin laajamittaisesta väärentämisestä.
Lehto tukee mm. kokoomuksen vasemmisto siiven pakolaispolitiikkaa, jolla pidetään mm. suomalaisia akateemisia työttöminä ja otetaan vastaan pakolaisia (vrt. Tampereen kaupungin avoin pakolaispolitiikka) työllisyys- politiikan kustannuksella. Kukaan akateeminen tms. ei ole ilahtunut "pätkätöistä" samaan aikaan, kun sekä merkittäviä virkoja jaetaan osaamattomille demareille puoluekirjan perusteella että ilmaista rahaa pakolaisille, joita meidän ei tarvitsisi ottaa maahan vastaan.
Siitä johtuvat Lehdon provokatooriset viestit koskien minua, kun tuen monacolaista pakolaispolitiikka mallia myös Suomeen; siis pakolaisista täytyisi hyötyä oma kansa eikä toisinpäin, että vieraista pakolaisista joudutaan vain maksamaan yhteisistä varoista ... maksamaan ja keiden kustannuksella?
Lehto lisäksi väärentää laajasti muiden vaikuttajien, jotka eivät olleet Halosen takana, lausuntoja minusta mm. kansanedustaja Marja Tiura ja talousjohtaja Timo P. Nieminen. Näin hän pyrkii luomaan eripuraisuutta niiden keskuuteen, jotka kannattavat oman kansan ensisijaista huomioimista ennen elintasopakolaisia.
Ei ihme, että Seppo Lehto tavoitteli sos.dem. kansanedustajaehdokkuutta vuonna 1995 tosissaan.
Näin hän koittaa rikkoo yhtenäisiä oikeistorivejä maksettuna "oikeistohäirikkönä". Seppo Lehto on pelkkä surkimus.
Olen antanut nämä Lehdon väärennekset Helsingin rikospoliisille, jonka olisi syytä aloittaa tutkimukset syyttäjän tutkittavaksi.
- klasu
Suomessa on kaksi kansaa germaanit ja ugrit. Näiden alapuolella on Udmurtti-ugrit, joita edustaa mm. mielisairas häirikkö Seppo Lehto ja suomettumisen luoja urho Kekkonen.
Ugrit taistelivat v 1918 punaisina venäläisten linjoilla. V. 1939-44 sodassa ugrit olivat rivimiehiä ja puskajusseja. Udmurtti-ugit kuuluivat käpykaarttiin.
Kaikki Suomen suurmiehet ovat olleet germaaneja (Sibelius, Mannerheim, Leino jne). Presidenteissäkin on Kekkosta ja Halosta lukuunottamatta virrannut germaaniverta.
Udmutti-ugrit ovat itäisiä ali-ihmisiä ja Seppo Lehto on heidän perikuvansa. Germaaneja puolestaan edustavat mm Klasu ja paroni von Weltheim, joita Udmurtti-Ugri on kehdannut herjata ja rienata, vaikka on näitä luonnonjärjestyksen mukaan alempi!

Antti Ylikoski kirjoittaa Lehdolle ryssänkurkutuksesta:
Seppo Lehdolle:
jos joku haluaa KURKUTTAA ryssää, niin vielä: tietoni mukaan Neuvosto-Suomen sotilasjohto on Ullanlinnan kallioiden alla Etelä-Helsingissä, 200 m peruskallion sisässä.
Salainen poliisi, Supo, Hgissä Ratakadulla. (Osoite jopa puhelinluettelossa!)
Valtiojohto tuntemattomissa... Presidentti, eduskunta, ministeriöt ovat näyttelijöitä.
Kuten sanoin, pitää löytää Hot Spots, missä juriandropovit piileskelevät.
DI Antti Ylikoski
Muuten isoisälläni on mitali Talvisodasta Summasta, mikä oli niitä vaarallisimpia ja kuuluisimpia paikkoja. Suomalaisen jalkaväkipataljoonan kimppuun kävi neuvostopanssaridivisioona, mutta jotenkin he selvisivät. Vetäytyminen oli kylläkin käytännön pakko. Pojanpoika samalla asialla nyt.
(Jonkinlaista panssarintorjunta-aseistusta kyllä oli. Hatarasti rakennetun tankin voi tuhota polttopullolla, ja heillä oli suurikaliiberisia "norsupyssyjä" joilla voi läpäistä kevyen panssarivaunun panssarin.)

Lehto vastaa:
Kiitoksia, mainitsemanne asiat ovat tiedossamme rakas Antti Ylikoski
Olemmehan Supon päällikön kanssa vanhoja puolihomotuttuja jo Seppo Tiitisen ajoilta, samoin kuin hänen perillisensä Seppo Nevalan "makkaraillallis"-ajoilta. Niiltä ajoilta persereikäni vuotaa vieläkin muutakin kuin paskaa. Muistaakseni sinäkin olit "sinappia levittämässä" jollekin makkaralle vai oliko se jokin ryssäläinen "aukko".
Itse kieltäydyin mutta jouduin ryssäläisten poliisien toimesta toistuvasti paikalle raahatuksi ja joukkoraiskausten uhriksi. Joukkoraiskaamiseeni osallistui koko ryssäläinen poliisiylijohto Olli Urposen komennossa Seppo Tiitisen runkatessa rajusti kummaneidensa selkäuomiin ja milloin itse roipeaukkoihin. Näihin päiviin saakka olen pyrkinyt asioista vaikenemaan, mutta nyt on jo helpompi paskantaa ja ilmaista mitä näistä ryssäläisistä joukkoraiskaajista ajattelen.
Viimeisin pakkohakuni sattu Jeltsinin ja Monica-Clintonin vierailun aikaan maaliskuussa 1997. Olin muka syyllistynyt "kansankiihotukseen Ryssää vastaan". Kuka oli kiihottunut ja mistä, on helposti arvattavaa, kun tietää ryssäläisten mielivallan ja perversiohakuisuuden eri ratkaisuissaan viranomaistoiminnassaan.
Kunnioittavin ja ystävällisin terveisin rakas joukkoraiskattu "puolihomppelikaverinne" miehittäjä-Ryssään kohdistuvassa Ryssävihassa
Seppo "Seivästetty Seivästäjä" Lehto

Aryan Heritage kommentoi:
Eli se Seppo Lehdon miehisyydestä. Homo ugri, mikä homo-ugri. Seppo Lehto on saatainen ugri, joka vielä "hoidetaan" lausumiensa loukkausten tähden. Aatelisneitojen kunnia vaatii Seppo "homo-ugri" Lehdon päätä vadille!
Oikea mies ei antutuisi toiselle miehelle vaan kuolisi enemmin. Siispä Seppo Lehto ei ole oikea mies vaan homo!

Marica V lähestyy Lehtoa:
ymmärrän,että yrität taistella asiasi puolesta, mutta keinosi eivät toimi minuun. vaikka asia onkin sinulle tärkeä, niin se ei minua koske, enkä halua saada sinulta sähköpostia ..eli mitä turhaan lähetät niitä minulle koska laitan postit kuitenkin suoraan roskiin, sillä tiedän millainen sonta siellä lukijaa odottaa. eli ole hyvä ja poista minut postituslistaltasi arvoisa Seppo.
--
// Marica V.
/ nella6@artic.net

Lehto vastaa:
Miehittäjä-Ryssän vastainen taistelu on kokonaisvaltaista ajattelua
Petsamo, Salla-Kuusamo, Karjala ovat miehitettyjä alueitamme Miehitettyjen alueidemme kokonaispinta-ala ollee n. 15% alueistamme. Merialueista huomattavasti suurempi pohjoisen Petsamon väylän 100 km:n rantaviivan takia. Kansainvälinen merioikeus takaa 300 meripeninkulmaa mannerjalustaoikeuksia pohjoiseen Huippuvuorille päin. Merialue pohjoisessa ollee liki puolet nykyisen silvotun tynkä-Suomen maapinta-alasta Eläköön Tsetsenian susien vapaustaistelu Djohar Dudajevin hengessä. Miehittäjä-Ryssän sotarikolliset: neuvostopartisaanit ja paviaani-Putin esikuntineen vastuuseen ihmisoikeusrikoksistaan taivaan ja maan päällä, sekä Tsetseniassa, Suomessa, Saksassa, Baltiassa, Ukrainassa, että niiden lähialueilla tekemistään sotarikoksista ja anastuksista. Viipuri uudeksi pääkaupungiksemme

Lehdon tapahtumakalenteri:
Marxismi ja sosialismi = Ryssäläistä sontaa ja mielivaltaa
Ryssäläisten Seminaari Helsingin yliopistolla
21.4.
klo 11 - 16,
päärakennuksen uusi
puoli,
ls. 10, Fabiank. 33
Alustavat ryssäläiset disinfopuheenvuorot:
SKP:n puheenjohtaja ryssännuolija Yrjö Hakanen: Neuvostoliiton hajoamisen opetuksia
ryssänimuri Maalari Heikki Typpö: Lokakuun porvarillinen vallankumous?
Ryssän agentti: Dipl.ins. Elina Järvenpää: Sosialismi ja Vietnam
Kansanmurhaaja Leninin-museon johtaja Aimo Minkkinen: Lenin ja koko maailman sähköistäminen
Tutkijatohtori Timo Kallinen: Suomi ja sosialismin näköalat 2000-luvun alkaessa
Järjestävät rakkaat ryssäläistä sontaa vuodattavat tahomme:
Suomen kommunistinen puolue ja DSL:n opintokeskus
Lisätietoja maatamme mädättävistä tahoista:
skp@skp.fi , www.skp.fi ja puh 09 - 584 00 350

Jussi-P Salonranta kommentoi:
Käykää tsiikaamassa jos kiinnostaa. Itse en valitettavasti pääse paikalle kuuntelemaan.
jussi.salonranta@lukio.fi
Järjestösihteeri
Puh. 09-5840 0243
Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL)
GSM 040-536 52 90
Fax. 09-5849 0241
Ratavartijankatu 2 C
00520 Helsinki
www.lukio.fi

Lehto vastaa:
Puhdasta ryssäläistä paskaa Lukiolaisten Liitosta;( Kansojenmurhaaja ja sotarikollinen Leninin ihannointi lopetettava kuten tehtiin ryssäläisille Pyynikin rinteellä vuonna 1918
Ime Jussi-P Saloranta ryssäläistä sianpersettäsi ja lopeta saastaisten paskaryssien nuoleminen välittömästi.
Muuten tullee pesäpailomailasta suoraan ottalohkoon, niin että punainen veresi tahrii senaatintorin liepeet kaikessa ryssäläisyydessäsi.
Miehittäjä-Ryssäntappajien talkooryhmä

Lehdon raportti yliopiston yleisökoneen ääreltä:
Vieressäni oli yks saat.... rumannäköinen käkkäräpää femakko Lähetti veljelleen Liverpooliin viestiä, että on juuri saanut Suomeen permanent lisence to stay.
Huomasi, että katselin viestintäänsä. Häipyi 1:n viestinsä jälkeen. Katseli sivummalta vittuuntuneen näköisenä.
Toinen neekeri ( liki yhtä ruma ) istui parin tuolin päässä vasemmalla. Perkele.
Jumalauta. Siinä paranee rotu, kun keväisistä perunoista jalostetaan muusia.
Täällä Tampereen yliopistolla liikkuu epäilyttävän paljon neekereitä.
Suomen Vapaussoturi

MP lähestyy Lehtoa:
Jos vielä tulee teiltä postia niin teen rikosilmoituksen.
En ole liittynyt mihinkään listaan joka lähettää tuollaista postia.
MP

Ylpeä Lesbo lähestyy Lehtoa:
Toistan itseäni:
Luulisi, että kaltaisesi yksisoluiset käyttäisivät sen vaatimattoman voimavaransa siihen, mikä on henkiin jäämisen kannalta välttämätöntä, mutta ei niin ei... Siksipä kaltaisesi ovat sukupuuttoon kuoleva lajike.
ylbo

Lehdon tukijoukot vastaavat:
Ylpeä lesbo on taas munaa vailla. Pitänee panna ko. ryssäläinen lesbopimpero tiineeksi

Lehto kommentoi:
OLEMME KANSANNE SAMAA MIELTÄ: LESBO EI TARVITSE KUN KUNNOLLA KYRPÄÄ PILLUUNSA NIIN KYLLÄ SE LÄTTÄPILLUN HIMO SIITÄ OHI MENEE.
ITSE VOIN ILMOITTAUTUA PANEMAAN ESIM YLPEÄ LESBON PAKSUKSI ( MIKÄLI VAIMONI ANTAA LUVAN KO. TOIMENPITEESEEN)

Antti Heikkila nettihäiriköstä:
Eilisen ja tämänpäiväisen häiriön takia asetin osakunnan listoille suodattimen, joka estää ko. häirikön viestejä tulemasta listoille. Mikäli jostain muusta osoitteesta tämän tyyppistä häiriköintiä tulee vielä jatkossakin, täydennän suodattimia ja tarvittaessa muutan listat moderoiduiksi. Varsinkin ko-tiedon on minusta perusteltua säilyä sellaisena, että naapuriosakunnat, hyy yms. voivat tiedottaa siellä osakunnan jäsenille, eli kokonaan ulkomaailmalta ei kannata sulkeutua.
Moderointi tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki listalle tulevat viestit tulevat ensiksi moderaattorille (esim. minulle) ja minä lähetän ne edelleen, jos ne ovat asiallisia. Tämä takaa listan häiriöttömyyden, mutta siitä aiheutuu ylimääräinen viive kaikkeen postittamiseen. Jos moderointiin ryhdytään, niin ilmoitan siitä erikseen.
Jatkokeskustelu listojen käyttämisestä kuuluu juttu-listalle, joten kommentit sinne, kiitos.
--
Antti Heikkilä
www.helsinki.fi/people/Antti.Heikkila

Lehto kommentoi:
Olemassaolosi on ryssäläistä saastaa Aleksi Heikkilä:
... joten ole hyvä ja poista itsesi tästä maailmasta
... jollet kerkiä miinoja polkemaan Karjalan Vapautusarmeijan iskujoukoissa?
Ryssäläisyys on syöpää vaarallisempi, ryssäläiset pitäisi salvaa ja heittää jorpakkoon
Hyvää veteraanipäivää 27.4.2001
Armoton miehittäjä-Ryssän tappaja Osakunta

Lehto uhkaa Ryssää:
RYSSÄ RÄTTIHOUSU AJETAAN URAL-VUORTEN TAA.
RYSSÄLLÄ EI OLE OIKEUTTA LOISIA EUROOPASSA. RYSSÄ TULLAA AJAMAAN URAL-VUORTEN TAA JA MOSKOVAN SAASTAINEN OBLASTI TULLAAN HÄVITTÄMÄÄN JA ALISTETUT KANSAT VAPAUTTAMAAN. RYSSÄN SAASTAINEN VALTA- JA TERRORIKONEISTO TULLAAN HÄVITTÄMÄÄN.
LUONNON MORAALILAKI VAATII RYSSÄN HÄVITTÄMISTÄ

Pekka Siitoimen esikunta ehdottaa germaani- ja ugritahojen yhteistyötä:
Hämäännystä natsi-, germaani, ja kansallismielisten tahojen osalta on aiheuttanut näennäinen riitä kansamme ugri- ja germaanitahojen välillä. On kuitenkin muistettava, että germaanit ja ugrit ovat kautta historian taistelleet yhteistä vihollista ryssää vastaan rinta rinnan. 2. maailmansodassa niin Länsi-Euroopan germaanit kuin Suomen, Balttian, ja Unkarin suomalais-ugrilaiset taistelivat yhteisen hakaristilipun alla miehittäjä-ryssää vastaan. Germaanit kehittivät avaruustekniikan, mutta ugrit kehittivät Neuvostoliiton avaruustekniikan. Ugrien ja germaanien on jatkettava historiallista yhteistyötä yhteistä vihollista ryssää, kommunisteje ja somaleita vastaan. Jokaisen Valtakuntamme germaanisen ja ugri-natsin on valittava joka ryssä tai germaani-ugri-yhteistyö. Yhdessä germaani-ugrisin yhteisvoimin ajamme inhan miehittäjä-ryssän uralin taakse, jolloin kansakuntamme ugritahot voivat asuttaa perinteiset ugrien maat Uralia myöten, ja Länsi-Suomen perinteiset germaanimaat jäävät germaaniseksi osaksi Suur-Suomalaista valtakuntaa. Suur-Suomalainen-, kansallissosialistinen- ja germaaninen ajattelu eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan täydentävä toisiaan läpimädän ryssän oblastin nujertamisessa. Mein ehre is mein treue!
Viscount von Huber

Klasu tyrmää ehdotuksen:
NELJÄS VALTAKUNTA SYNTYY EUROOPPAAN, mutta ilman petturi ugreja! Suomalais-ugrit kätyreineen ovat pysyvä tuhomme ja moniko Euroopan germaani oikeistopuolue työskentelisi yhdessä kanssanne nykyisellä ugri-ohjelmallanne NATION EUROPA- aatteemme hyväksi?
- Jaahas, että oikein postia Pekka Siitoimelta: Valtakunnanjohtajan Vappuohjelma vuodelle 2001?
MEINE ANTWORT: - Wir die finnische-germanische Leute wollen niemals mit der ugri-Leute zusammenarbeiten. Niemals! [Ehre, Blut und Vaterland] ME EMME KOSKAAN YHTEISTYÖSKENTELE SUOMALAIS-UGRI NATIONALISTIEN KANSSA!
Suomalais-ugrit ovat aina vehkeilleet yhteistyössä ryssän ja heidän kätyreidensä (vrt. Trojanda = Jussi Halla-aho, Seppo Lehto, Olavi Koskela) meitä kaiken hyvin HEILLE järjestäneitä vastaan; eilen, tänään ja myös tulevaisuudessa. Aina. Mikään ei ole muuttunut ja me emme enää varoita nimellä mainittuja ko kätyreitä!
Olen vastaanottanut Seppo Lehto nimiseltä häiriköltä tuhansia ja taas tuhansia kertoja häirikkö-postia viime vuosina; kysyn montako häirikkölähetystä on mennyt ugrien toimesta vuoden 1946 Nürnbergin teloittajalle USA:n vanhainkotiin? Tiedän toki vastauksen; EI YHTÄÄN.
Olette paljastetut!!!
Suomalais-ugrit ovat jälleen paljastetut, vaikka vappuohjelman tekijä yrittää sumuttaa meitä heidän mukamas kunniallisilla päämäärillä.
UGRIEN YLEINEN JA TUNNETTU PETTURUUS
Juutin aikana tanskalaiset puolustivat Suomea Olavinlinnassa, joka tunnettiin ympäri Eurooppaa kristikunnan viimeisenä linnakkeena. Suomalais-ugrit vehkeilivät tuolloin kuitenkin ryssä-Venäjän kanssa germaaneja vastaan ja saattoivat maan katastroofin partaalle. Sitten nämä iso- ja pikku vihat, jotka tulivat hyvin raskaaksi Suomenniemellä; venäläisiin joukkoihin yhtyivät ensimmäisenä karjalaiset suomalais-ugrit, jotka tunnustivat ortodoksista uskontoa. Jälki oli karmaisevaa yli koko Suomenniemen ja ugrit mukana tässä hankkeessa Suomessa. Katsokaa kuvia ja kuunnelkaa ajasta juttuja. Onnitelen, Te suomalais-ugrit yhdyitte venäläisiin jo rajalla (vrt. Danielson Kalmarin kirjoitukset)
Eikä tässä lyhyessä katsauksessa vielä kaikkea: Päälle ugrien petturuus venäläisten kanssa Suomen sodassa 1808, jolloin Venäjä tuotiin hallitsemaan Suomenniemeä yli sadaksi vuodeksi. Peitetarina, jota kukaan ajatteleva ei usko, vaikka sitä tuputetaan ddr:läisellä maillilla kouluissa, että Venäjän kautta Suomi pyrki itsenäisyyteen on täyttä roskaa, koska suomalais-ugrit antoivat ilmi myöhemmin Saksaan menneitä jääkärien sukulaisia Ohranalle. Jääkärijohtajien nimistä oli n. 95% germaanisia.
Summa Summarum: Suomalais-ugrit ovat ryssän-kätyreitä ja vain pelkkiä opportunisteja, jotka eivät ymmärrä mitään Euroopan traditioista ja ajattelusta. Uskotaan sokeasti suomalais-ugrilaisuuteen, vaikka se on tuhoon tuomittu kultturittomana, sotataidottomana, tieteettömänä jne. etnisenä ryhmänä-
Kansakunta <=> Valtakunta
Laitetaampa nyt suurempi vaihde päälle ja ryhdytään tarkemmin, ennakkoluulottomasti ja vapaasti tarkistelemaan tuon unohdetun "VALTAKUNTA" ajatuksen sisältöä, joka on ollut historiassamme hyvin tyypillistä mm. Kaarle Suuren valtakunnasta; sehän oli edellinen vakava tuhatvuotinen yritys rakentaa Eurooppa EU:n tyyppiseksi valtakunnaksi. Kaarle Suuren valtakunta kesti siis yhteensä nuo 1000 vuotta Euroopan historiassa, kunnes Napoleonin sodat hävittivät sen ja HABSBURG joutui lopettamaan Pyhän-roomalais-saksalaisen valtakunnan tuhatvuotisen olemassaolon. II Valtakunnan perusti taas Otto von Bismarck. III Valtakunta oli valtakunta-idean irvikuva, koska se perustui täydelliseen sentralismiin, missä mm. kaikki osavaltioiden omat kansalliset tunnukset poistettiin toisin kuin I ja II Valtakunnassa. Valtakunta idean ydin on se, että eri valtioitten, kuningaskuntien ja tasavaltojen yläpuolelle alkaa syntymään ylikansallisia eurooppalaisia poliittisia rakenteita. Tässä rakenteessa toimii myös niin pitkälle kuin mahdollista tuo "Kansojen itsemääräämisoikeus." Se sisältyy tähän. Kaarle Suuren Valtakunta pohjautui kansalliseen arvoihin, niin kuin von Bismarckin perustama II Valtakunta. Emme tarvitse tässä yhteuydessä erehdyttävää "demokratia" -sanaa taataksemme oikeuslaitoksen oikeudenmukaisen toiminnan, vaan päinvastoin; itse ehdotan perustaksi vanhaa germaanista tapaa ja henkeä, jolloin jokainen saa samaa oikeutta riippumatta asemastaan. Tämä on juuri sitä kuuluisaa tapaoikeutta. Jacob Söderman on oikeusasiamiehenä nähnyt käytännön kautta kuinka "demokraattinen" järjestelmä ei tuo ideaalioikeutta EU: hun. Se ei takaa asiaa. Meillä on poliittisessa valtio-opissa kaksi integraatiokäsitettä:
Kansallinen integraatio <=> Ylikansallinen integraatio
1) - Kansallinen integraatio, mikä tarkoittaa yksilöiden yläpuolelle olevan auktoriteetin tunnustamista perustaksi poliittisten ja sosiaalisten voimien orgaaniseen hahmottamiseen jokaisessa yksittäisessä kansakunnassa.
2) -Ylikansallinen integraatio, joka sekin perustuu auktoriteettiperiaatteen tunnustamiselle. Auktoriteettiperiaatteen tulee kohota yksittäisten kansallisten kokonaisuuksien yläpuolelle aivan samoin kuin yksittäisten jäsenten yläpuolelle. Mitäsitten jos emme toimi näiden periaatteiden mukaan? Jos näitä poliittisen vallankäytön klassisia ennakkoehtoja ei täytetä tai ei kyetä täyttämään (demosmaisessa epäammattimaisuudessa), niin silloin jäämme hahmottomalle, satunnaisuuksien leimaamalle ja hyvin horjuvalle kehitysasteelle. Jäämme "ajelehtimaan". Tällöin ei voida puhua yhtenäisyydestä korkeammalla orgaanisella tasolla. Silloin olemme myös haavoittuvia.
Usein korruptio on myös hallintoa demoralisoiva tekijä; EU:ssa tämän laajuus hakee vertaistaan historiassamme tänään. Euroopamme hallintokäytäntöä yhtenäistetään koko ajan eri yhteisten projektien alla, mistä näkyvin on yhteinen valuuttahanke tänään. KORRUPTIO! Mutta ennen kokematonta sosialistien aikaan saamaa korruptiota ei olla saatu kuriin! KAARLE SUUREN valtakunnassa vaivasi täsmälleen sama korruptio, mutta hänellä oli tehokas lääke sen poistamiseen ja yhteisiä varoja jäi hyödyllisempään ja järkevämpään käyttöön. KAARLE uskoi hallinnon valvonna kiertäville lähettiläskreiveille, jotka vastasivat suoraan hallitsijalle toimistaan; tätä voitaisiin kokeilla myös Unionissa, kun saamme hyödyllistä vallankäyttöä vierastavat eurososialistit ulos eurovaalien tulosten mukaisesti. He hävisivät reilusti kesän 1999 vaaleissa, mutta kansakuntien tahto ei ole päässyt hallinnossa vielä esiin. Komission vaihtaminen toiseen sosialisti Romado Prodin johtamaan ei riitä, koska komission virkamiehiä ei olla vaihdettu. Komission päätöksiä valmistelevat virkamiehet ovat todellisen korruption pesäkelinnake. Vähintä, mitä voitaisiin tehdä on virkamiesvastuulain ulottaminen komission virkamiehiin. Myös voimakkaat sanktiot korruptiosta; noin 17.000. henkilö työllistävä komissio lienee henkilöstömäärältään sellainen, että jokin tarkoitushakuisuus on ollut siinä, että määrä ollaan kasvatettu tuollaiseksi.
Usein olen törmännyt keskusteluissa, jopa ammattilaisten tahoilta, myös väärään käsitykseen, missä valtio yhdistetään valtakuntaan; väärin VALTAKUNTA sana ei ole valtio sanan tarkka synonyymi. Perinteisesti valtakunnalla (saksaksi Reich) tarkoitetaan laajaa ylikansallista poliittista kokonaisuutta, jossa useat eri maat ja kansakunnat ovat yhden valtikan alaisina; valtakunnan jokaista kansakuntaa varten on taas olemassa oma valtio (saksaksi Staat). Valtakunta on siis kokonaisuus, jossa monarkki / päämies hallitsee useiden valtioiden kautta maitaan, hallintomallissamme EU:ta tänään
KLAUS VON GREWENDORP
P.s. Eilen, tänään ja tulevaisuudessa suomalais-ugreiksi tunnustautuvat ovat pysyvä ja täysi tuhomme.

Lehto ottaa varaslähdön seuraaviin vaaleihin:
Ryssäläisyyden torjunta ajankohtaista näin vaalien välilläkin. Seuraavissa vaaleissa kansallismieliset tahot kohtaavat Sinivalkoisen puolueen tunnusten alla.
Ulkoparlamentaarisen toimminnan merkitystäkään ei pidä väheksyä. Esim. Internet on hyvä tapa levittää tietoa inhasta Miehittäjäkoirasta. Ryssän tuhoaminen on kansakunnallinen päämäärä nro 1.
Komut edustavat Miehittäjä-Ryssän näkyviä soluja. Erityyppiset Kepu-, Kokoomus ja SDP-tahot näkymättömiä etäispesäkkeitä kansamme keskuudessa. Ne pitää kitkeä kuten juolavehnä viljapellosta.

Germans Forever arvioi Lehtoa:
Lehto ist +0
RAUS! RAUS! RAUS! RAUS! RAUS! RAUS!

Lehto kommentoi:
Vapunjälkeisiä hullunhoureita tullut taas e-mailiini ;)
500 DM:LLA VOIT KJ OSTAA laadukkaan steffinuken ja kertoa sille prinsessasatuja illasta iltaan ... kun nyt kerkiät vaan pesemästä bar...aaa.
Amen

Natseille Turpaan lähestyy Lehtoa:
Lue Pelle Hermanni maantietoa. Onko se niin vaikeaa tajuta, että venäjä ON osa Eurooppaa siinä missä Suomi tai Saksakin.
Olisit kuunnellut tunnilla mitä opettaja sanoi liiman haistelun sijasta.
Sä oot tosi tyhmä ihminen, kun et ymmärrä asioita, jotka koulussa on opettu jo ala-asteella.
Ota nyt nahkapää karttakirja käteesi ja ala opiskella Euroopan maantiedettä sensijaan, että kittaisit keskikaljaa skinikavereitesi kanssa.
P.S. Skinit ja natsit ovat pahimpia luusereita, mitä tästä masta löytyy

Lehto vastaa:
Ryssä on siinä EU:ta kuin lapamato peräsuolta; )
Ei se, että Ryssän oblasti sijaitsee Ural-vuorten tälläkin puolen kerro mitään Ryssän oikeudesta loisia Eurooppalaisilla alueillamme. Tsingiskaanit joukotkin olivat aikaan Pariisin porteilla. Ei Mongoliasta tullut sen enempää Eurooppaa, kuin on tänäkään päivänä.
Huomio: Allekirjoittavat tahot ovat Suomen kristillisiä nuoria, jotka eivät harrasta humalahakuista itsepetoksellisuutta.
Meillä kaikilla on tunnetun kansankiihottaja Jeesus Kristuksen munat ja jumalaton stondis, sekä hippitukka.
Lisäksi naimme mennen tullen kaikkia kettutyttöjä lisääntymistarkoituksessa, samoin kuin lesbojakin. Uutta kansallista vapautusarmeijaamme ja sen tarpeita huomioiden.
Jotta tässä sinullekin "Kudonnan mallia".
Jeesus Kristuksen kansankiihottajakaverit AKS:n hengessä
ps:) Seppo Lehto on tämän ajan Johannes Kastajamme

Tapsa lähestyy Lehtoa:
ei tartte lähetellä sitä sun paskaa perkele!!saat turpaas viel!!

Lehto vastaa:
Tapio hei lupasitko oraaliseksiä ko. mukuille vai kenelle?
... ja nyrkkinaintiako ehdottelet? ... ihan vieläpä julkisesti kaikenmaailman Baabelin tornin pystyttäjien kanssa?
Muista mikä oli Baabelin loppu
Harmagedon aikanaan ja kielten eriytyminen ymv:aa

Klasu uhkaa Lehtoa:
Lehdon saa vapaasti ampua! Onhan hän punakaartilaiset geneettinen jälkeläinen!

Lehto kommentoi:
Varmistin pois ja liikkumatta - Pyynikin rampa varis laukeaa;)
Varmistin pois ja liikkumatta, kun Klaus von Jude laukeaa suoraan Barbaraan. Eikä millään muilla Barbaroilla valu mäihät niin kuin Kalaus Juden pumpattavalla. Uraani halkeaa ja lamppu syttyy Barbaraan. On siinä mäihät mahallaan tuo kuminen nukke raajat levällään.
Haju hirveä, nyt valtaa kämpän ankean. Ei auta muu kuin pyyhkiä veltto vehje pöytäliinaan valkeaan. Nyt valuu jo Barbaran aukko tummakin. On aika tukkia vuoto ryssäkynttilällä vavisten.
Nyt tutumaan voi mennä rampa varis Pyynikin

Esa Taberman kommentoi:
Eikö Klasu ole vieläkään oppinut pesemään "ystävätärtään" käytön jälkeen? Jo on eläimellistä menoa!

Lehto vastaa:
Kuulemma KJ joutuu nykyään nylkyttäessään käyttämään kumihanskoja kun rupinen kulli polttaa känsiä käteen;)

Lehto jälleen kettutytöistä:
Keväistä tosiasiaa: Kettutytöt saatettava tiineiksi siinä missä lesbotkin
Luonto kutsuu tikanpoikia toimeen kansalliseen. Nyt lesbot ja kettutytöt kierukat pois tempaistaan ... tilalle mäihää laitetaan
Näin säilyy luonto rauhassa minkeiltä ja kansakunta lisääntyy.
Miehittäjä-Ryssäntappaja

Taito Pekkarinen lähestyy Lehtoa:
Kuka hyvänsä lienetkin, lopeta minulle polstiesi lähettely, koska en ole jutuistasi kiinnostunut. Lisäksi sanoisin, että etsi ensivaiheessa itsellesi hyvä psykiatri. Ja jatkossa tarvit varmasti myös juristiakin.
Taito Pekkarinen

Lehto Klasusta, Monacosta ja mutakuonoista:
Monacon huoraprinsessoilla riittää Vapun jälkeenkin kysyntää Monarkistiklubilla
MUTTA:(
Toista se on täällä Suomessa missä mutakuonot eivät tyydy Klaus Juutilaisen tyyliin pumpattaviin Barbaroihin vaan tunkevat tautisen pesemättömiä ja perstuneita vehkeitään ilman lupaa aukkoon, kuin aukkoon.

Klasu uhkaa Lehtoa:
Seppo Lehto on saatainen ugri, joka vielä "hoidetaan" lausumiensa loukkausten tähden. Aatelisneitojen kunnia vaatii Seppo "homo-ugri" Lehdon päätä vadille!

Lehto Putinista ja Klasusta:
VLADIMIR PUTIN = IHMISKUNNAN MUSTA VIHOLLINEN N:RO 1
RYSSÄN HIRMUVALTIAS JA KANSANMURHAAJA V. PUTIN ON IHMISKUNANN SUURIN SYÖPÄLÄINEN. KO. PAVIAANIMIES ON STALINEN,IDI AMIN JA POL POTIN VEROINEN KANSAN- MURHAAJASIKA, JONKA ILJETTÄVÄSTÄ HALLINNOSTA KAIKKI MOSKOVAN KIROTUN OBLASTIN HALLINNON ALLA ELÄVÄT KANSAT SAAVAT KÄRSIÄ.
VAIN HULLUT KOIRAT (ESIM KLAUS JUUTILAINEN PYYNIKILTÄ, TAMPEREELTA) IHAILEVAT TUOTA ILJETYSTÄ.
PUTIN- TUO ILJETTÄVÄ KOIRAN PIERU-NÄYTTÄYTYY MIELELLÄÄN KIRKOSSA RUKOILEMASSA JA TEKEMÄSSÄ RISTINMERKKEJÄ. JUURI EDELLISENÄ ILTANA TUO ÄLLÖTYS ON SAATTANUT OLLA TYÖNTÄMÄSSÄ ILJETTÄVÄÄ, ELTAANTUNUTTA RYSSÄLÄISTÄ ELINTÄÄN KYMMENEN VUOTIAASEEN RYSSÄLÄISEN PENTUUN.
MITKÄÄN IRSTAUDET EIVÄT OLE TUOLLE KAIKEN PAHUUDEN EDUSTAJELLE VIERAITA: NEGROFILIA, PEDOFIILIA, ELÄIMIIN SEKAANTUMINEN, HOMOILU, RAISKAUKSET, MURHAT.
TUO ILJETYS SAA JATKAA TOIMIAAN NIIN KAUAN KUN MUIDEN VALTIOIDEN JOHTAJAT (MM TARJA BI-HALONEN SUOMESTA) SUOSTUVAT KREMLIIN MENTYÄÄN OTTAMAAN TUON ELUKAN ÄLLÖTTÄVÄN ELIMEN SUUHUNSA JA ALKAVAN LUTKUTTAMAAN.
OVATPA JOTKUT (KUTEN SAKSAN SOSSU-KANSLERI) TARJONNET PAVIAANIMIEHELLE TAKALUUKKUNSAKIN JYYSTETTÄVÄKSI.
ALAS PAVIAANI-PUTIN, KANSANMURHAAJA!
RYSSAHAISEEPAHALLE@YAHOO.COM

1 kommentti:

  1. Montakohan veroäyriä Lehto on tuonut isänmaansa kassaan elämänsä aikana?
    Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

    VastaaPoista